Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Populisteille riittäisi se, että europarlamentti jumiutuisi

Populistit haalivat eurovaalien alla kavereita rajojen yli. Ylikansallista liittoa tuskin europarlamenttiin syntyy, mutta sitä ei ehkä tarvitakaan.

Italian sisäministeri ja oikeistopopulistisen Legan johtaja Matteo Salvini hakee eri puolilta Eurooppaa kumppaneita, joiden voimin Euroopan unionin ja Euroopan suuntaa muutettaisiin. Tähtäimessä ovat ensi kevään europarlamenttivaalit.

Salvini pistäytyi keskiviikkona Puolassa. Hän kertoi, että Ranskan ja Saksan mahtiasema tarvitsee vastavoimakseen Italian ja Puolan yhteistyötä. Italiaa ja Puolaa hallitsevat puolueet, jotka ovat EU-kriittisiä, kansalliskonservatiivisia ja tarjoavat yksinkertaisia vastauksia monimutkaisiin asioihin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Jotta asetelma tulisi selväksi, Italian hallitus on yllyttänyt Ranskan keltaliivejä toimimaan Ranskan demokraattisesti valittua hallitusta ja parlamenttia vastaan. Ranska on nykyisen presidenttinsä Emmanuel Macronin aikana ollut Eurooppa-politiikan dynaamisin tekijä Euroopassa.

Salvini ei ole ainoa populisti, joka haalii kumppaneita eurovaalien lähestyessä. Asialla on ollut myös Ranskan äärioikeisto. Kansallisen liittouman (Rassemblement National, ennen Front National) puheenjohtaja Marine Le Pen on toivonut rinnalleen puolueita ja kansalaisliikkeitä, jotka keskittyisivät eurovaaleissa panemaan maahanmuuttoa kuriin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Myös Unkarin pääministeri Viktor Orbán hakee liittolaisia teemoilla, jotka ainakin periaatteessa sopisivat yleis­eurooppalaiseen konservatiiviseen ja kansallismieliseen populismiin.

Vaikka kumppaneita nyt haalitaankin, mitään populistien ylikansallista liittoa ei Eurooppaan tai europarlamenttiin synny. Esimerkiksi Puolalla ja Italialla ei ole kovinkaan paljon yhteneviä tavoitteita eurooppalaiselle yhteistyölle. Jopa Italian hallituksen sisällä teema synnyttää kiistoja. Ja aika moni kosiskelluista pitää etäisyyttä Le Penin joukkoihin.

Vaikka populistiset voimat saisivatkin väkeään europarlamenttiin, heidän yhteistyöltään ei kannata paljoa odottaa.

Silti vanhojen puolueiden kannattaa ottaa tilanne ja vaalit vakavasti. Populisteille kun riittäisi se, että he pääsisivät europarlamentissa asemaan, jossa he voisivat ainakin pienimmän yhteisen nimittäjän asioissa jumiuttaa parlamentin toimintaa. Se pienin yhteinen nimittäjä taitaa olla maahanmuutto.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin Iso Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippuhinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    2. 2

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    3. 3

      Suomi laittoi miljoonia euroja saksalaisiin ruoka­messuihin – HS kiersi Suomen osaston berliiniläisen ruoka­gurun kanssa, tällainen on hänen tuomionsa

    4. 4

      Miksi ihmiset vain näpräävät kännyköitään bussissa? Kuljettaja Raimo Lampea asia vaivasi niin paljon, että hän päätti tehdä jotain

    5. 5

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    6. 6

      Ruosteen­punainen Kuu pimeni näyttävästi – kuvakooste harvinaisesta luonnon­ilmiöstä

    7. 7

      Maanantai on kouluissa isojen ruoka-annosten päivä – Ilmiön syytä ei tiedetä tarkkaan, mutta ruoka­palvelu­vastaavilla on siitä omat arvelunsa

    8. 8

      Heistä piti tulla super­tähtiä, mutta toisin kävi – Kolme suomalaista ykkös­kierroksen NHL-varausta kertoo HS:lle, miksi ura ei auennutkaan

      Tilaajille
    9. 9

      Monilla on piilolinssien vaurioittamat silmät, eivätkä he tiedä sitä itse – ”Optikoiden koulutus tähtää myymiseen, eikä riskeistä välttämättä kerrota”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    10. 10

      Lesken oikeudet ovat suurin perinnön­jakoon liittyvä harha­käsitys – ”Kaiken­laiset epäilykset aiheuttavat verisiä riitoja”, sanoo asianajaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    2. 2

      Kuu pimeni – Lähetä kuvia ruosteen­punaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle

    3. 3

      Lesken oikeudet ovat suurin perinnön­jakoon liittyvä harha­käsitys – ”Kaiken­laiset epäilykset aiheuttavat verisiä riitoja”, sanoo asianajaja

    4. 4

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    5. 5

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    6. 6

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    7. 7

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    8. 8

      Suomeen on jo saattanut levitä uusi peto – ensi­havainto kulta­sakaalista voidaan tehdä hetkenä minä hyvänsä

    9. 9

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    10. 10

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    3. 3

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    4. 4

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    6. 6

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    7. 7

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    8. 8

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    9. 9

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    10. 10

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Suomalainen työelämä koventunut, väitetään, mutta onko se pelkkä myytti? ”Nykyään ikään kuin kuuluukin puhua henkisen puolen jaksamisesta”, tutkija sanoo Tilaajille
    3. Keskustelu maahanmuuttajien seksuaali­rikoksista kiihtyi muuallakin Euroopassa, ja lakeja tiukennettiin – Mitä Saksassa ja Ruotsissa on opittu?
    4. Komentaja Lindberg ei lämpene koko ikäluokan kutsunnoille – naisten asepalvelus lisäisi kuluja ja vaatisi muutoksia lainsäädäntöön
    5. Israel iski Iranin kohteisiin Syyrian alueella
    6. Yksinpurjehtija Tapio Lehtinen katosi radioamatööreiltä, lopulta yhteys löytyi viheltämällä – ”titityy” oli kyllä ja ”kukkuu” ei
    7. Räikeä tuomarivirhe, huima potkumaali, kaksi jatkoaikaottelua – Super Bowl -joukkueet ratkesivat huikean draaman jälkeen
    8. Monilla on piilolinssien vaurioittamat silmät, eivätkä he tiedä sitä itse – ”Optikoiden koulutus tähtää myymiseen, eikä riskeistä välttämättä kerrota”, sanoo asiantuntija Tilaajille
    9. Kuu pimeni – Lähetä kuvia ruosteen­punaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle
    10. Tunti sitten
    11. Kiinan talouskasvu hitainta 28 vuoteen – Maailman talousveturin väsyminen alkaa näkyä kaikkialla maailmassa
    12. Helsingin Iso Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippuhinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät
    13. Näytä lisää