Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Rankka vaalikampanja saa puoluejohtajat usein sairastumaan

Terveys on koetuksella, kun poliitikkojen kampanjapäivät ovat pitkiä, he pitävät puheita säässä kuin säässä ja kättelevät tuhansia ihmisiä.

Sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Antti Rinne palasi perjantai-iltana Suomeen, mutta sairausloma jatkuu näillä näkymin tämän kuun loppuun. Rinne sairastui lomallaan keuhkokuumeeseen ja joutui sairaalahoitoon Espanjassa. Sairaalahoito jatkuu Suomessa.

Keittiöpsykologit löytävät ketterästi esimerkiksi opettajien elämästä tutun selityksen: Rinteellä on ollut työntäyteinen syksy, ja lähestyvä joulutauko on saanut taudin puhkeamaan. Myös ilmanalan vaihdos Suomesta leudompiin seutuihin on voinut edesauttaa. Lääketieteellisesti pätevämpi selitys saattaa olla, että flunssa- ja influenssavirukset alkoivat levitä Suomessa joulun alla. Sääkin on ollut otollinen virusten leviämiselle, eivätkä poliitikot ole suojassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Poliitikoilta vaaditaan rautaista peruskuntoa, etenkin vaalikampanjoiden aikaan. He joutuvat pitämään puheita säässä kuin säässä ja kättelemään lukemattomat määrät potentiaalisia äänestäjiä. Samalla altistuu myös tartunnalle.

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini tuli tunnetuksi siitä, että vaalikampanjoiden päätteeksi hänet usein määrättiin taudin vuoksi lepoon.

Olisikin hyvä, että puolueet pystyisivät jakamaan kampanjoinnin taakkaa.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin Iso Roobertinkadulta löytyi luvaton salahotelli, väittää rakennusvalvonta – Osakas: ”Huippuhinnan” asunnoistaan maksaneet kärsivät

    2. 2

      Suomi laittoi miljoonia euroja saksalaisiin ruoka­messuihin – HS kiersi Suomen osaston berliiniläisen ruoka­gurun kanssa, ja tämä yllättyi

    3. 3

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    4. 4

      Miksi ihmiset vain näpräävät kännyköitään bussissa? Kuljettaja Raimo Lampea asia vaivasi niin paljon, että hän päätti tehdä jotain

    5. 5

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    6. 6

      Monilla on piilolinssien vaurioittamat silmät, eivätkä he tiedä sitä itse – ”Optikoiden koulutus tähtää myymiseen, eikä riskeistä välttämättä kerrota”, sanoo asiantuntija

      Tilaajille
    7. 7

      Keskustelu maahanmuuttajien seksuaali­rikoksista kiihtyi muuallakin Euroopassa, ja lakeja tiukennettiin – Mitä Saksassa ja Ruotsissa on opittu?

    8. 8

      Heistä piti tulla super­tähtiä, mutta toisin kävi – Kolme suomalaista ykkös­kierroksen NHL-varausta kertoo HS:lle, miksi ura ei auennutkaan

      Tilaajille
    9. 9

      Maanantai on kouluissa isojen ruoka-annosten päivä – Ilmiön syytä ei tiedetä tarkkaan, mutta ruoka­palvelu­vastaavilla on siitä omat arvelunsa

    10. 10

      Ruosteen­punainen Kuu pimeni näyttävästi – kuvakooste ja time lapse -video harvinaisesta luonnon­ilmiöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuu pimeni – Lähetä kuvia ruosteen­punaiseksi värjäytyvästä kuusta HS:lle

    2. 2

      Lesken oikeudet ovat suurin perinnön­jakoon liittyvä harha­käsitys – ”Kaiken­laiset epäilykset aiheuttavat verisiä riitoja”, sanoo asianajaja

    3. 3

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    4. 4

      Kommentti: Poika­koulun oppilaat nöyryyttivät alkuperäis­kansan aktivistia – Video tapauksesta on herättänyt järkytystä, koska se kertoo Yhdys­valtojen poliittisesta ilmapiiristä

    5. 5

      Ahtaasti asuminen on yleistymässä, ja Helsingin Alppilassa asuvat Estradat ovat siitä osoitus – neli­henkisen perheen kodissa on vain keittiö ja makuu­huone

    6. 6

      Suomeen on jo saattanut levitä uusi peto – ensi­havainto kulta­sakaalista voidaan tehdä hetkenä minä hyvänsä

    7. 7

      Toimittaja Lea Pakkanen matkusti läpi Venäjän ja huomasi olevansa ruumiiden keskellä – Pienessä siperialais­kylässä valkeni Pakkasen suvun salaperäinen painajainen

      Tilaajille
    8. 8

      Entä jos lentämisen sijasta matkustaisi Málagaan, Berliiniin tai New Yorkiin maitse ja meritse? Laskimme päästöt, hinnat ja matka-ajat

    9. 9

      Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano – liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa

      Tilaajille
    10. 10

      Tein vuosia sitten väärän valinnan opiskelu­paikasta ja nyt saan siitä rangaistuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä sanat kannattaisi sanoa monelle vanhemmalle, vaikka minut ne saivatkin itkemään

    2. 2

      Vuoden paras Fingerpori -äänestys keräsi yli 23 000 ääntä – ”Hieno valinta”, toteaa Pertti Jarla yleisön suosikista ja paljastaa omansa

    3. 3

      Pilapiirtäjä Ville Ranta teki piirroksen Oulun seksuaali­rikoksista ja sohaisi muurahais­pesään – Facebook jäädytti tilin, mutta se ei Rantaa hetkauta, sillä hän ei ole ensi kertaa asialla

    4. 4

      Sähköhammasharjakin voi jättää hampaat likaisiksi – yleinen harjaustekniikka pilaa koko sähköharjan idean, sanoo asiantuntija

    5. 5

      Keskellä Helsinkiä on talo, jonka lattian alta paljastui aikakapseli täynnä 300 vuoden takaista elämää

    6. 6

      Autoista tuli niin hyviä, että kuljettajien ajotaidot romahtivat – tämä perusasia unohtuu monelta ja talvella sen kuulee lähes joka risteyksessä

    7. 7

      Tältä näyttää Redi arkisena aamu­päivänä – Yrittäjät kertovat, miltä kauppa­keskuksen tilanne vaikuttaa nyt

    8. 8

      Tällainen on kahdeksan lapsen hyväksikäyttö­tapaus: Kalliolaismies saalisti tyttöjä Instagramissa – Tuomittu pyysi 14-vuotiasta tyttöä vaikenemaan seksistä

    9. 9

      Kampaaja Petri Puhakka joi itsensä väsyksiin, haki voimaa amfetamiinista, vihasi itseään peilin edessä ja joi lisää – Sitten esimies sanoi oikeat sanat

      Tilaajille
    10. 10

      Keksijänero loi miljardituotteen ja joutui tyttärensä syrjäyttämäksi – Suomalaista Polaria ja sen perustajan traagista kohtaloa ympäröi hiljaisuuden muuri

      Tilaajille
    11. Näytä lisää