Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Suomeen halutaan tulla opiskelemaan, vaikka se maksaisi

Enemmistö Helsingin yliopiston kansainvälisiin maisteriohjelmiin hakeneista joutuu maksamaan opinnoistaan lukuvuosimaksun.

Kun tuote on kunnossa, siitä voi myös pyytää maksua. Tällaisen viestin Helsingin yliopisto halusi välittää, kun se kertoi kansain­välisten maisteri­ohjelmiensa suosiosta.

Viime viikolla päättyneeseen maisterihakuun tuli liki neljätuhatta hakemusta. Kahdessa vuodessa hakemusten määrä on 2,5-kertaistunut.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Yliopisto uusi ohjelmat, kun EU- ja Eta-maiden ulkopuolisilta opiskelijoilta ryhdyttiin perimään lukuvuosimaksuja. Heitä on nyt ohjelmiin hakeneista runsaat 60 prosenttia. Osuus on hieman alempi kuin ennen maksujen käyttöönottoa, mutta pelättyä romahdusta ei tullut.

Lukuvuosimaksujen käyttöönotto herätti aikoinaan paljon keskustelua, mutta ainakin tässä vaiheessa hyvät puolet on helppo tunnistaa. Yliopisto saa lisäkannustimen huolehtia opetuksensa laadusta. Suomalaiset ja muut EU-kansalaiset taas voivat helpommin tiedostaa maksuttomana saamansa opetuksen arvon.

Toinen kysymys on, lisääntyykö samalla paine lukukausimaksujen käyttöön­ottoon myös muille opiskelijoille. Hyvä peruste maksuttomuudelle on ollut se, että vaatimaton kotitausta ei saa olla este opiskeluille. On kuitenkin paljon merkkejä, että sosiaalinen nousu opintietä kulkien ei enää toimi toivotulla tavalla.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Uutta tietoa Espoon vajoavasta suurkampuksesta: Pikapäätöksellä suljettavan rakennuksen vaarallisuus juontuu 30 vuotta sitten tehdystä virheestä

    2. 2

      15-vuotias poika kuoli laskettelu­onnettomuudessa hoidettujen rinteiden ulkopuolella Himoksella

    3. 3

      Käsittämätön pörssitiedote saattoi rikkoa lakia

      Tilaajille
    4. 4

      Tuhannet smurffit valtasivat saksalaiskaupungin – smurffi­ennätyksiä koskevat tiukat säännöt

    5. 5

      Yksi Helsingin hienoimmista ravintolasaleista oli vaarassa – Klassikkoa ei tärveltykään, ja kohta sinne pääsee taas syömään

    6. 6

      Kahdeksan vuotta sitten Jussi Andelin kirjoitti hakukoneeseen sanan ”ero” – Siitä alkoi tapahtumaketju, joka paljasti kokonaisen jätettyjen miesten maailman

    7. 7

      Suomalainen Jenny Gyllander nousi kansainvälisten vaikuttajien listalle yhdistettyään huvin ja pääomasijoittajan työn Instagramissa

    8. 8

      Pitääkö haisevia viemäreitä vain sietää, jos vuokranantaja ei tee mitään?

    9. 9

      Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon voitti ”henkeäsalpaavaksi” kehuttu elokuva israelilaismiehestä, joka haluaa hävittää kansallisuutensa

    10. 10

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi Helsingin hienoimmista ravintolasaleista oli vaarassa – Klassikkoa ei tärveltykään, ja kohta sinne pääsee taas syömään

    2. 2

      S-ryhmä julkaisi tomaattisäilykkeidensä tuottajista karun raportin, josta muut voisivat ottaa mallia

    3. 3

      Käsittämätön pörssitiedote saattoi rikkoa lakia

      Tilaajille
    4. 4

      Yhdysvaltain tiedotus­välineet tarkastivat Trumpin hätätila­puheen faktat ja löysivät seitsemän valhetta

    5. 5

      15-vuotias poika kuoli laskettelu­onnettomuudessa hoidettujen rinteiden ulkopuolella Himoksella

    6. 6

      Tutkijat palasivat maailman suurimmasta meren­alaisesta montusta ja kertoivat ennen­näkemättömistä tippu­kivistä ja ”hullusta” rikkivety­kerroksesta

    7. 7

      Punnerrustesti ennustaa sydänterveyttä – yksinkertaisen testin voi tehdä missä ja koska vain

    8. 8

      Kahdeksan vuotta sitten Jussi Andelin kirjoitti hakukoneeseen sanan ”ero” – Siitä alkoi tapahtumaketju, joka paljasti kokonaisen jätettyjen miesten maailman

    9. 9

      Mies otti Audin koeajoon Vantaalla – sen jälkeen autosta tai miehestä ei ole havaintoja

    10. 10

      Uutta tietoa Espoon vajoavasta suurkampuksesta: Pikapäätöksellä suljettavan rakennuksen vaarallisuus juontuu 30 vuotta sitten tehdystä virheestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Karski moottoripyörämies lähestyi minua parkkipaikalla eikä jättänyt perääntymiselle tilaa – hetken päästä seisoimme vaiti ja näin, millainen voima piilee eläimessä

    2. 2

      Sofia Pahtela aloitti työt bussikuskina maanantaina ja nousi heti ilmiöksi – Selitys on yksinkertainen

    3. 3

      Olli Lindholmista kirjan tehnyt Arno Kotro kertoo Lindholmin olleen perillä terveysongelmistaan vuonna 2017: ”Hän tiesi elävänsä veitsenterällä”

    4. 4

      Microsoft: Älkää käyttäkö Explorer-selainta

    5. 5

      Ihmisellä voi olla kehossaan litroja ylimääräistä vettä – Näillä kuudella vinkillä vähennät turvotusta

      Tilaajille
    6. 6

      Lauri Markkasesta voi tulla kaikkien aikojen suomalais­urheilija – HS:n erikois­artikkeli näyttää, mikä tekee nuoresta kori­palloilijasta niin poikkeuksellisen

    7. 7

      Kolmen metrin pudotuksesta jäi muistoksi rollaattori, jonka vauhti vain kiihtyy – Kirsti Paakkanen täyttää 90 vuotta ja muuttaa 300-neliöiseen makuuhuoneeseen

      Tilaajille
    8. 8

      Lojumme itsemme kuoliaaksi – Alkukantaisen Tsimané-heimon esimerkki osoittaa, miksi ”meidän on liikuttava selviytyäksemme hengissä”

      Tilaajille
    9. 9

      Miksi Pohjois-Suomessa on paljon enemmän rivoja paikannimiä kuin etelässä? Vittulampien ja Paskaperien taustalla on monia hyviä syitä

    10. 10

      Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm, 54, on kuollut – Yhtye vahvisti syyksi sairauskohtauksen

    11. Näytä lisää