Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Rakentamisvauhti hidastuu, liiketilaluvat romahtivat jo

Liike- ja toimistorakennuksiin myönnettyjen lupien määrä romahti puoleen vuoden lopulla.

Rakennusyhtiö SRV kertoi keskiviikkona, että yhtiön loppuvuosi oli surkea. Yhtiön toimitusjohtajan Juha Pekka Ojalan mukaan viime vuosi oli huonoin vuosi yhtiön historiassa. SRV:n operatiivinen liikevoitto valui 10 miljoonaa euroa tappiolle.

Korjausrakentaja Consti kertoi torstaina, että koko viime vuoden ja myös loppuvuoden tulokset olivat miinuksella. SRV:n ja Constin tulokset eivät kuitenkaan näytä kertovan rakentamisesta yleisemmin. Esimerkiksi rakennusyhtiö YIT teki vuoden lopulla erittäin hyvää tulosta. YIT:n toimitusjohtajan Kari Kauniskankaan viesti oli päinvastainen kuin Ojalalla: YIT:n viimeinen vuosineljännes oli yksi parhaista yhtiön historiassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Rakentaminen on suhdanneherkkää, mutta SRV:n ja Constin vaikeudet johtuvat yhtiöiden omista ongelmista eivätkä suhdannekäänteestä. Consti on onnistunut haalimaan huonokatteisia projekteja, joiden johtaminen ei ole ollut kunnossa.

SRV:n ongelma on Helsingin Kalasataman ostoskeskus Redi. Redin rakentamisesta tuli SRV:lle viime vuonna tappiota 41 miljoonaa euroa. Ilman tätä painoa yhtiö olisi ollut vuoden 2017 lukemissa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Redin vuodelle 2018 aiheuttaman paineen yhtiö vielä kestää, mutta aika käy vähiin. Redin vuokratuottojen pitäisi kasvaa nopeasti, jotta se olisi helposti ja kannattavasti myytävä kohde ja tappioiden paikkaaja SRV:lle.

Yhtiön tase on jo heikko, ja vuokria on jouduttu neuvottelemaan pienemmiksi, koska osa Redin yrityksistä ei kestä nykyisen kaltaisia vähäisiä asiakasmääriä.

Rakentamisen suhdanteita haistelevat arvioivat, että rakentaminen vähentyy tänä vuonna. Kerrostaloasuntoja syntyy Rakennusalan suhdanneryhmän mielestä niin paljon, että kysyntä ei vastaa tuotantoa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vaikka SRV:n tulos itsessään ei ehkä käänteestä kerrokaan, sen rasite Redi kertoo ja toimii varoittavana esimerkkinä. Valtavia toimisto- ja kauppakeskuksia on pantu alulle ja rakennetaan jo, mutta tällaisten hankkeiden määrä vähentynee.

Tilastokeskuksen mukaan rakennustuotannon määrä kutistui jo. Syys–marraskuussa liike- ja toimistorakennuksiin myönnettyjen lupien määrä puolittui.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      ”Näyttäähän se irvokkaalta, kun pappi on maha pystyssä alttarilla” – Kallion kirkkoherra Riikka Reinan mukaan kirkossa rehottaa naisten vähättely

    2. 2

      Sipoon murhatutkinta valmistui: Ystävät kuvailivat poliisille henkirikoksen tehneen muuttumista

    3. 3

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    4. 4

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    5. 5

      Pohjois-Savossa kuvattiin todennäköisesti koko Euroopan vanhin maakotka – ”Tämä on ihan poikkeuksellinen tapaus”

    6. 6

      Foxin juontaja yritti haastatella historioitsijaa asiallisesti – päätyi sanomaan törkeyksiä ja kutsumaan haastateltavaa ”pikkuaivoiseksi ääliöksi”

    7. 7

      Vallilaan rakennettiin Itäisen kantakaupungin ”Eiranranta” – Keskihinta 7 000 euroa neliö, eikä yhtään kaupungin vuokra-asuntoa

    8. 8

      Ennuste vuodelle 2040: Suomessa on vain kolme kaupunkiseutua, jotka kasvavat – muu maa näivettyy

    9. 9

      Henna Poikonen ajatteli 2010, että liki purkukuntoisen puutalon ostaminen Korsosta olisi hyvä idea – Tältä talossa näyttää nyt

    10. 10

      Koripallon olympiavoittaja hämmästyttää yleissivistyksen puutteellaan – kertoi tohkeissaan brunssista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    2. 2

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    3. 3

      Kolmilapsinen helsinkiläisperhe päätti siirtää ruokaostokset verkkoon, eikä arki enää ollut entisensä – näin rahankulutus muuttui

      Tilaajille
    4. 4

      Lapset alkoivat ommella kestokasseja ja sosiaalisen median muovipussikeskustelu kuumeni entisestään – ”Täytyypi alkaa käydä kaupassa naapurikunnissa”

    5. 5

      Hätätilasketsistä katkeroitunut Donald Trump uhkaili Twitterissä ”seuraamuksilla”, ja nyt presidenttiä imitoinut näyttelijä Alec Baldwin pelkää perheensä turvallisuuden puolesta

    6. 6

      Henna Poikonen ajatteli 2010, että liki purkukuntoisen puutalon ostaminen Korsosta olisi hyvä idea – Tältä talossa näyttää nyt

    7. 7

      ”Näyttäähän se irvokkaalta, kun pappi on maha pystyssä alttarilla” – Kallion kirkkoherra Riikka Reinan mukaan kirkossa rehottaa naisten vähättely

    8. 8

      Kalasataman Majakka-tornitalon työmaalla on tapahtunut vesivahinko – Rakennusyhtiö SRV kuvailee vahinkoa merkittäväksi

    9. 9

      Nainen kuoli Espanjassa syötyään Michelin-tähti­ravintolassa

    10. 10

      Muumit uudistuivat 30 vuoden jälkeen – Historian kallein suomalaissarja alkaa Ylellä, ja meno Muumilaaksossa on hetkittäin hyytävä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miksi puoliso pettää? Psykoterapeutti Annikki Kaikkonen tutki uskottomuutta ja löysi kaksi toistuvaa tarinaa

      Tilaajille
    2. 2

      Japanissa harvinaiset airokalat ovat nousseet pintaan – Myös tutkijat uskovat historiallisen suuren maanjäristyksen olevan vain ajan kysymys

    3. 3

      Hyvänä nukkujana pidetty voi kärsiä vakavasta sairaudesta – nämä merkit kielivät, että uni ei ole normaalia

      Tilaajille
    4. 4

      ”Olen tehnyt paljon väärää, maannut avio­miesten ja perheen­isien kanssa” – Pienessä suomalais­kaupungissa asuu entinen prostituoitu ja ihmis­kaupan uhri

      Tilaajille
    5. 5

      Suvi Pitkänen sai huuliinsa pistoshoidosta kudosvaurion, eivätkä ne palaa koskaan ennalleen – ”Epäonnistuneiden hoitojen tuloksia näkee kadulla aivan liian usein”, sanoo plastiikkakirurgi

      Tilaajille
    6. 6

      Elina Mäkinen, 25, on poikkeusyksilö, joka pysyy hengissä jäisessä vedessä lähes puoli tuntia – ”Antureiden mukaan minun pitäisi olla kuollut”

    7. 7

      Saturday Night Live pilkkasi hätätilajulistusta, ja Donald Trump sai tarpeekseen: ”Miten kanavat selviävät tästä ilman seuraamuksia?”

    8. 8

      Oman työhakemuksen perään kannattaa soittaa vain yhdestä syystä – kolme rekrytoinnin ammattilaista kertoo, miten onnistut työnhaussa

    9. 9

      ”Pakko olla ylpeä, jos pystyy tuhoamaan kymmeneksi vuodeksi kokonaisen musiikkityylin” – Näin suomiräpistä tuli ensimmäisen kerran hittimusiikkia, kunnes kaikki alkoivat vihata sitä

      Tilaajille
    10. 10

      10 vuotta sitten maailma menetti musiikillisen neron, kun Miika Tenkula löytyi kotoaan kuolleena – Vain 34-vuotiaana kuollut hevikitaristi eli ristiriitaa, johon moni taiteilija on kaatunut

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Yhdistetyn miehet kaukana kärjestä mäkiosuuden jälkeen – Ilkka Herola nelikon paras
    3. Perustuslakivaliokunnan sote-lausunto valmistunee iltapäivällä, valiokunnan sisältä arvioidaan – suora lähetys noin kello 15
    4. Miksi yöllä tulee mieleen pahoja asioita?
    5. Hannele Liiberg sai vuonna 1977 häälahjaksi sähkökäyttöisen silppurin, joka toimii yhä täysin moitteettomasti – kerro HS:n kyselyssä pitkään kestäneistä laitteistasi
    6. Miten kaunis on Tommi Korpelan yksinäinen vanha nainen! – Saara Turusen näytelmä Medusan huone paneutuu lempeästi naisia ja miehiä rajoittaviin sukupuoli­rooleihin
    7. Valioliiga-joukkue Chelsealle vuoden siirtopanna – rikkoi sääntöjä 29 tapauksessa
    8. Pohjois-Savossa kuvattiin todennäköisesti koko Euroopan vanhin maakotka – ”Tämä on ihan poikkeuksellinen tapaus”
    9. ”Näyttäähän se irvokkaalta, kun pappi on maha pystyssä alttarilla” – Kallion kirkkoherra Riikka Reinan mukaan kirkossa rehottaa naisten vähättely
    10. Saksan asevientikielto Saudi-Arabiaan suututtaa Saksan kumppaneita – eettisyydestä tuli taakka puolustusyhteistyölle
    11. Seefeldin ladut hylkivät hienoa ja vaativaa hiihtomaastoa – Harri Kirvesniemi muistaa ajan, jolloin korkeuserot saattoivat hirvittää
    12. Näytä lisää