Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Espoo kuunteli asukkaita kirjastojen uudistamisessa

Kirjastojen kävijämäärät kasvoivat tuntuvasti sen jälkeen, kun aukioloaikoja lisättiin. Suosittuja ovat myös erilaiset työpajat, kuten ukulelekerhot.

Kirjastot sopivat hyvin suomalaisen hyvinvointivaltion symboliksi: kirjasto tarjoaa jokaiselle yhtäläiset mahdollisuudet sivistää itseään ja hakea tietoa.

Teknologian kehitys on haastanut sekä lukutaidon että tiedon hankkimisen menetelmät aivan uudella tavalla. Kirjastoissa eri puolilla Suomea ei ole jääty vain ihmettelemään tätä, vaan toimintaa on uudistettu tarjoamalla muun muassa erilaisia työpajoja.

Kirjastot ovat muuttumassa kansalaisten olohuoneiksi, kuten esimerkiksi Helsingin uusi Oodi.

Näin on toimittu myös Espoossa, jossa asukkaiden toiveet ovat johtaneet merkittäviin muutoksiin kirjastojen toiminnassa. Espoon kaupunginkirjasto on saanut tästä työstä muun muassa Kuntaliiton Vuoden kirjastokunta -palkinnon.

Nyt Espoo on kolmen finalistin joukossa Vuoden kirjasto -kilpailussa Lontoon kirjamessuilla maaliskuussa. Muut finalistit ovat Lubuto Library Partners Sambiasta ja Parque Villa Lobos Brasiliasta.

Kirjastojen kävijämäärät ovat kasvaneet Espoossa tuntuvasti sen jälkeen, kun aukioloaikoja lisättiin. Suuret aluekirjastot, kuten Sellon ja Iso Omenan kirjastot, ovat auki joka päivä – myös sunnuntaisin. Suurin osa lähikirjastoista on auki kello 7–22. Kirjastoon pääsee kirjastokortilla silloinkin, kun virkailijat eivät ole paikalla. Tämä kaksinkertaisti lähikirjastojen kävijämäärät, eikä Espoossa sen jälkeen ole tarvinnut keskustella lähikirjastojen lakkauttamisesta. Suuret aluekirjastot toimivat kauppakeskusten yhteydessä ja raideliikenteen solmukohdissa. Tämä on osoittautunut hyväksi tavaksi lisätä kirjastojen käyttöä.

Musiikki on jo vakiintunut osa kirjastojen toimintaa. Espoossa siitä ei haluttu luopua, vaikka cd-levyjen lainaus lopahti. Sellon kirjastossa mietittiin mahdollisimman monelle sopivaa, helposti aloitettavaa musiikkiharrastusta. Perustettiin ukulelekerhot, joissa kuka tahansa voi tulla soittamaan yhdessä muiden kanssa. Kerhot ovat hyvin suosittuja.

Espoon kokemukset todistavat, että julkisia palveluja kannattaa uudistaa rohkeasti mutta ennen kaikkea asukkaiden tarpeita kuunnellen.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    2. 2

      Neljä vuotta KonMari-villityksen jälkeen: ”Överiksi meni”, sanoo yksi – mutta osalla elämä muuttui pysyvästi paremmaksi

      Tilaajille
    3. 3

      Liki 200-vuotias huvila rapistui hylättynä vuosia keskellä vanhinta Helsinkiä, pelastus koitti yllättävältä taholta

    4. 4

      Mikko Kautto vahtii suomalaisten eläke­miljardeja ja tietää, mikä suku­polvi on eläkkeiden suhteen voitolla

    5. 5

      Kurdien SDF-joukot: Isisin ”kalifaatti” on nujerrettu lopullisesti

    6. 6

      Laura Lindstedt kirjoitti hyperseksuaalisen naisen tarinan ja nyt hän kertoo, miksi

      Tilaajille
    7. 7

      Tätä on perjantai-ilta Suomen keskeisimmällä taksitolpalla: Autojen ylitarjontaa, kuljettajien luotettavuuden arviointia naaman perusteella ja ”Helsinkiä tuntevan kuskin” etsintää

    8. 8

      Oliko erikoissyyttäjä Robert Muellerin pommi sittenkin suutari?

    9. 9

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    10. 10

      Tommi Korpela ja Jani Volanen kävivät ruotsin­laivalla Joakim ”Jocke” Hackmanin juttusilla, ja muutamaa vuotta myöhemmin syntyi suosikki­sarja M/S Romantic

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    2. 2

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    3. 3

      125-metrinen tornitalo nousi Tukholman keskustan porteille onnettomaan aikaan, ja nyt asuntojen hinnoille nauravat niiden rakentajatkin

      Tilaajille
    4. 4

      Kun mikään ei riitä ja kaikki on aina kesken – Lapsuudessa opittu luonteenpiirre voi tuhota parisuhteen, näin siitä selviää

      Tilaajille
    5. 5

      HS:n erikoisartikkeli vie Kiinan uiguuri­alueelle, missä historian käsittämättömin kontrolli­koneisto aivo­pesee ihmisiä ja ahdistelee toimittajaa joka askeleella

      Tilaajille
    6. 6

      Trump muutti yhdellä twiitillä Yhdysvaltain linjaa, suututti arabi­maat ja ajoi Turkin mukaan Lähi-idän ”uuden kriisin partaalle”

    7. 7

      Iäkäs mies aiheutti kotonaan ryöstäjälle sairaalahoitoa vaativat vammat Hartolassa

    8. 8

      Maavoimat aikoo perustaa valmiuspataljoonia yllätyshyökkäyksen varalle

    9. 9

      Nokia ei yleensä koskaan kommentoi huhuja, mutta perjantaina yhtiö joutui sen tekemään osakkeen voimakkaan halpenemisen takia

    10. 10

      Kylätien varressa nököttävä pieni ostoskeskus kukoistaa vastoin kaikkia todennäköisyyksiä Espoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lars Kihlström halusi uskoa hyvää isästä, mutta lopulta hän itki – Suomalaisen SS-miehen päiväkirjasta löytyi lause, joka kyseenalaistaa historian­kirjoituksen

      Tilaajille
    2. 2

      Missä on nainen, joka hyppäsi takaisin autoonsa ja hylkäsi pyöräilijän kuolemaan suojatielle? Vantaan poliisilta on loppumassa keinot poikkeuksellisen yliajotragedian selvittämisessä

      Tilaajille
    3. 3

      Keskellä suomalaista metsää on pieni mökki, josta aukeaa näkymä ihmis­kunnan kohtaloon – Tässä on hiili­nielu, mutta onko siitä planeetan pelastajaksi?

      Tilaajille
    4. 4

      Sami Hedberg nauraa sketsisarjassaan homoille, venäläisille ja saamelaisille, Sami Hedbergille eivät naura edes lapset

    5. 5

      Junes Lokka on kutsunut itseään ”läpällä” rasistiksi, mutta saiko Johanna Vehkoo tehdä niin vakavissaan? Tätä pohdittiin tänään oikeudessa

    6. 6

      Jussi Halla-aho ei ole muuttunut, mutta hän on oivaltanut jotain

    7. 7

      Uusi liikunta­trendi parantaa terveyttä nopeasti, ja kenellä tahansa on siihen aikaa

      Tilaajille
    8. 8

      Trumpin entinen YK-lähettiläs sohaisi mehiläis­pesään arvostellessaan Suomen terveyden­huoltoa: ”Tiedätkö edes missä Suomi on?”

    9. 9

      ”Suurin osa ihmisistä ei tajua, mistä siinä puhutaan” – Satumaa-tango täyttää 20 vuotta ja nyt Maija Vilkkumaa kertoo, miksi biisi saattoi sanoittaa perussuomalaisten nousun

      Tilaajille
    10. 10

      Helsingin seudun kouluissa leviää nyt villitys, joka saa lapset liikkumaan jopa kilometrejä tunnin aikana

    11. Näytä lisää