Parlamentarismi vaatii Suomessa edelleen lisää opettelua - Pääkirjoitus | HS.fi

Parlamentarismi vaatii Suomessa edelleen lisää opettelua

Vähemmistöhallitukset ovat yhä mahdollisia. Niiden tarve voi jopa kasvaa puoluekentän pirstoutuessa.

Urho Kekkosen kaudella presidentti poimi pääministeriehdokkaan, vaikutti hallituspohjaan, nimitti virkamieshallituksia ja lopuksi myös halusi hallituksen eroavan, vaikka hallitus ei ollut menettänyt eduskunnan luottamusta. Kuvassa niin sanotun hätätilahallituksen ministereitä vuodelta 1975.

11.3.2019 20:15

Hallituksen perjantainen pika­ero oli samalla täysimittaisen vaali­kampanjan lähtölaukaus. Siksi tapausta on arvioitu erityisesti pää­ministeri ja puoluejohtaja Juha Sipilän (kesk) kautta.

Asialla on kuitenkin myös ulottuvuus, jossa puolueiden tai henkilöiden nimillä ei ole niin suurta merkitystä. Kyse on silloin siitä, miten Suomen poliittinen järjestelmä toimii.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?