Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Kokeneimmille kansanedustajille tuli korotus palkkioon

Edustajanpalkkiot herättävät närää. Harva muistaa, että kansanedustajaksi pyrkivän työpaikkahakemukseen eli vaalikampanjaan voi kulua kymmeniätuhansia euroja.

Kokeneimmat kansanedustajat saavat heti istuntokauden alussa palkkioonsa korotuksen. Eduskunnan palkkiotoimikunta päätti korotuksista viime keskiviikkona.

Noviisiedustajan palkkio säilyy ennallaan: 6 614 euroa kuukaudessa. Päälle tulevat vielä kulukorvaukset. Palkkioihin tulee yksi uusi porras. Ensimmäinen ”kokemuslisä” tulee jo neljän edustajavuoden jälkeen. Eduskunnan puhemiehen palkkioon tulee reippain, yli tuhannen euron korotus.

Uuden eduskunnan aloitus on luonteva sauma korottaa palkkioita. Edustajien palkkiot herättävät helposti närää, onhan tehtävä mitä suurimmassa määrin julkisen kritiikin kohteena.

Palkkiotoimikuntakin todistelee tiedotteessaan Tilastokeskuksen tietoihin nojaten, että edustajien palkkiot ovat jääneet joitakin prosentteja jälkeen yleisestä ansiokehityksestä.

On hyvä muistaa, että muissa tehtävissä työnhakija ei taida upottaa hakemukseensa eli vaalikampanjaan jopa kymmeniätuhansia euroja.

Noin 7 000 euron palkkio ei taida olla poikkeuksellisen suuri esimerkiksi kauppatieteellisen, teknisen tai oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon suorittaneelle – kun työnsä tekee hyvin.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Google kieltää Huaweilta Android-käyttö­järjestelmänsä päivitykset

    2. 2

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    3. 3

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    4. 4

      Meitä suomalaisia jäytää omituinen ristiriita nimeltä onnellisuusparadoksi

    5. 5

      Suomalainen uimakouluyritys onnistui kasvamaan Venäjällä, mutta ensin piti vaihtaa esitteissä olevat lasten kuvat kauniimpiin

    6. 6

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    7. 7

      Katsastuksessa rapsahtavien ajokieltojen määrä huimassa kasvussa – Hakukone kertoo, kuinka usein eri automerkit on hylätty

    8. 8

      Vihreillä kaksoisjohto: Ville Niinistö ja Heidi Hautala suosituimmat euroehdokkaat

    9. 9

      ”Jos Huawei pääsee monopoli­asemaan, se on maalle melkein itse­murha” – Yhdysvallat rakentaa muuria Huawein ympärille, mistä kiistassa on kyse?

    10. 10

      Tarja Kivistö loi itselleen ammatin, koska ei halunnut kahden tragedian jälkeen enää joustaa arvoistaan: nyt hän kuuntelee työkseen työtoverien murheita

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kommentti: Mitä ihmettä tapahtui Madonnalle Euroviisuissa? Hirvittävä epävire vei huomiota Palestiinan lipun esittelyltä ja näppärältä Tšaikovski-lainalta

    3. 3

      Öisin tapahtuu kummia, ihmettelivät naiset uskonnollisessa siirto­kunnassa – paljastui hyytävä raiskausten sarja, mutta nyt paikalliset johtajat haluavat vapauttaa syylliset

    4. 4

      Gordon Ramsay oli oikeasti vielä pahempi kuin televisiossa, ja iltaisin Helena Puolakka itki itsensä uneen – Nyt Suomen menestynein kokki johtaa ravintolaklassikkoa aivan eri tyylillä

      Tilaajille
    5. 5

      Madonna ja Islanti rikkoivat Euroviisujen sääntöjä: Palestiinan liput esillä suorassa lähetyksessä Tel Avivissa

    6. 6

      Parivuotias lapsi katosi kauppareissulla äidiltään Vantaan Martinlaaksossa, ja päätyi yksin junalla Helsingin rautatieasemalle

    7. 7

      Jussi Halla-ahon mielestä uhriutumisesta on tullut tavoiteltua pääomaa – piispa ei juuri haastanut poliitikkoa Kirkkopäivillä

    8. 8

      Poliisi on selvittänyt, kuka löi Jumbon pysäköintihallissa pyöräillyttä 3-vuotiasta poikaa

    9. 9

      Isis sieppasi lapsia ja koulutti heitä julmaan ideologiaan – HS tapasi vapautettuja lapsia, jotka eivät enää tunne vanhempiaan ja kutsuvat näitä vääräuskoisiksi

      Tilaajille
    10. 10

      Kuorsaamista vastaan löytyy monia kotikonsteja, ja yksi on ylitse muiden

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailma tähtäimen läpi – HS:n erikoisartikkeli vie maahan, jossa rynnäkkökivääri on kodin perusvaruste

      Tilaajille
    2. 2

      Kirsi Hytönen on naimisissa, etsii netistä seuraa ja kertoo maksaneensa seksistä – Hän kertoo vilkkaasta seksielämästään, jotta naiset eivät häpeäisi itseään

      Tilaajille
    3. 3

      Moni tarkkailee luomiaan, mutta harva tunnistaa paljon yleisemmän ihomuutoksen – Tällainen on aurinkokeratoosi, joka altistaa ihosyövälle

    4. 4

      Tässä on ruokavalio, johon maapallolla on varaa: Uusi lautasmalli muuttaisi suomalaisten ruokailua radikaalisti, mutta mistään ei tarvitse luopua

      Tilaajille
    5. 5

      25 vuotta sitten muutama baari muutti koko Helsingin yöelämän, ja nyt ne kuolevat pois

    6. 6

      Aleksi elää kolmen miehen perheessä, ja nyt hän synnytti toisen vauvansa – ”Meillä on periaatteessa kaksi laitonta lasta”

      Tilaajille
    7. 7

      ”Kun hyväksyy yksinäisyytensä, ei tarvitse juosta muiden perässä” – Aura Raulo oli erikoinen lapsi, joka kasvoi ulkopuolisena ja päätyi maailman huipulle

      Tilaajille
    8. 8

      Simppeli ruutupaperi­kikka paljastaa, kannattaako halvat aurinko­lasit ostaa vai ei, sanoo professori

    9. 9

      Tuohtuneen vegaanin päivitys sai somen kuohumaan: menikö vihreä poliitikko liian pitkälle vaatiessaan huippuravintolaa boikottiin?

    10. 10

      Pariskunta osti omakoti­talon, josta paljastui myrkkyä – Korkein oikeus ratkaisi pitkään jatkuneen riidan myyjän hyväksi

    11. Näytä lisää