Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Keskusta joutuu lähiaikoina ratkaisemaan, mihin suuntaan puolue aikoo kulkea

Huomion kohteeksi voi päästä myös häviämällä vaalit, pyytämällä eroa ja kieltäytymällä ehdokkuudesta.

Keskusta on eduskuntavaalien jälkeen neljänneksi suurin puolue, mutta se tuottaa yhä uutisia tasaiseen tahtiin.

Jo ennen vaaleja saatiin näyttäviä otsikkoja, kun pääministeri Juha Sipilä jätti hallituksensa eronpyynnön sote-uudistuksen törmättyä seinään. Eronpyyntö ei muuttanut juuri mitään, mutta sen ajankohta oli yllätys.

Vaalien jälkeen Sipilän päätös luopua keskustan puheenjohtajuudesta oli sekin uutinen, vaikka itse asia ei ollut yllätys.

Sipilän seuraajaksi povattu perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko kertoi keskiviikkona, ettei ole käytettävissä tehtävään. Hän perusteli ratkaisua elämäntilanteellaan ja sanoi, että todellista tasa-arvoa on se, että voi sanoa myös ei.

Saarikon ratkaisu oli ehdottomasti uutinen vaikka ei täysin yllättävä.

Uutisaiheita on luvassa myös jatkossa. Toukokuun alkupäivinä ratkeaa, lähteekö keskusta vastoin odotuksia hallitusneuvotteluihin vai jääkö se suosiolla sivuun.

Ja jos puolue päätyy oppositioon, se pysyy julkisuudessa puheenjohtajakisansa ansiosta. Kisasta odotetaan tasaista, joten luvassa voi olla myös yllätyksiä.

Sen jälkeen puolue voi ryhtyä etsimään vastausta kysymykseen, mihin suuntaan se aikoo jatkossa kulkea.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    2. 2

      Ruotsalaiset rakastuivat Leijoniin: ”Kiitos tästä MM-ihmeestä, isoveli”

    3. 3

      Kiekkotappio ei juuri näkynyt Kanadan mediassa, sillä maa keskittyi juhlimaan toista urheilu­saavutusta

    4. 4

      Päävalmentaja Jukka Jalonen nostaa tuoreen MM-kullan Suomen palloiluhistorian kovimpien saavutusten joukkoon: ”On tämä huikea juttu”

    5. 5

      Leijonat voitti sensaatiomaisesti MM-kultaa, juhlat jatkuvat HS:n hetki hetkeltä -seurannassa

    6. 6

      Nämä kiinalaiset tekonaamat ovat niin tarkkoja kopioita ihmis­kasvoista, että uusi iPhonekin menee halpaan – ja juuri se on tarkoituskin

      Tilaajille
    7. 7

      Leijonat saapuvat Suomeen maanantaina iltapäivällä, illalla maailmanmestareille järjestetään kansanjuhla, HS näyttää suorina lähetyksinä

    8. 8

      Eero Heinäluoma nousi vaalien ääniharavaksi – tässä ovat Suomen uudet euroedustajat

    9. 9

      Vain 7-vuotiaita poikia heitettiin töihin tähän laitokseen vailla tietoa ulospääsystä – Syyksi riitti veljeily vanhempien pahantekijöiden kanssa

    10. 10

      Kapteeni Marko Anttilaa vei eteenpäin hirveä halu voittaa: ”Yritin panna kaiken likoon ja tänään sattui onnistumaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    2. 2

      Sensaatio on valmis – Suomi on jääkiekon maailmanmestari!

    3. 3

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    4. 4

      10 000 ihmistä juhli Helsingin Kauppatorilla – Videot ja kuvat näyttävät, miten riemu repesi voiton hetkellä

    5. 5

      ”Ennen kehotin ostamaan. Enää en sitä tekisi”, sanoo Suomen johtava sisustusstailisti

    6. 6

      Suomen vihreille historiallinen voitto eurovaaleissa, koko EU:n tasolla keskustaoikeisto suurin puolue – Katso täältä tulokset ja analyysit eri EU-maista

    7. 7

      Ruotsalaiset rakastuivat Leijoniin: ”Kiitos tästä MM-ihmeestä, isoveli”

    8. 8

      Eero Heinäluoma nousi vaalien ääniharavaksi – tässä ovat Suomen uudet euroedustajat

    9. 9

      Lääketiede käänsi kelkkansa homesairauden suhteen – Haaskaako Suomi satoja miljoonia korjaamalla ja purkamalla rakennuksia?

      Tilaajille
    10. 10

      Päävalmentaja Jalonen hermostui venäläisten kritiikkiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Emmi-Liia Sjöholm tiesi sen olevan virhe, mutta silti hän asettui laverille, raotti paitaansa ja antoi tatuoijan upottaa neulan kylkeensä – nyt hän on maksanut virheestään tuhansia euroja

      Tilaajille
    2. 2

      Tiia Forsström myy seksiä espoolaisessa omakotitalossa ja tietää, mikä monessa suomalaisessa makuuhuoneessa on pielessä

      Tilaajille
    3. 3

      Suomalaiset ovat syöneet tuhansia vuosia ruokaa, jota suolistobakteerit rakastavat yli kaiken – Tutkija löysi ruista syöneiden ulosteesta merkittävän yhdisteen

      Tilaajille
    4. 4

      Hometalo­sairautta ei olekaan, sanoo lääke­tiede nyt – Mitä oikein tapahtui?

      Tilaajille
    5. 5

      Ihon ikääntymistä voi hidastaa itse, mutta kalliiden voiteiden sijaan kannattaa keskittyä tekoihin – lääkärit kertovat kolme perussääntöä, jotka ehkäisevät ryppyjä

    6. 6

      Legendaarisen laulajatähden huvila lahoaa niille sijoilleen Helsingissä – Vesivahinko turmeli taloa 2011 eikä korjauksia ole vieläkään aloitettu

    7. 7

      ”En usein kerro tarinaani, se tuntuu liian raskaalta” – HS:n erikoisartikkeli vie EU:n etelärajalle, missä koveneva maahanmuuttopolitiikka ajaa ihmisiä kadulle ja kateisiin

      Tilaajille
    8. 8

      Tässä ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

    9. 9

      Pitkästä matematiikasta tehtiin pääsylippu korkeakouluun ja tulevaisuuden ammatteihin – Se oli virhe, sanoo kokenut matematiikan opettaja

      Tilaajille
    10. 10

      ”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio”, sanoo Isisin kalifaattiin lähteneen ja nyt Syyriassa vankileirillä olevan suomalaisnaisen äiti

    11. Näytä lisää