MAINOS:

Kesätarjous! HS Digi 5,95€/kk vain tänään. Tilaa nyt! Aikaa tehdä tilaus:

Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Hongkong nostaa itsensä osaksi Yhdysvaltojen Trumpin ja Kiinan Xin kiistoja

Kiinan johtajan Xi Jinpingin aikana ote toisinajattelijoista on kiristynyt. Hongkongin itsehallinnon periaate ei sovi Xin linjaan, joten itsehallintoa on alettu nakertaa.

Kun Hongkong siirtyi vuonna 1997 Britannian alaisuudesta Kiinan vallan alle, alueelle luvattiin laaja itsehallinto.

Yksi maa, kaksi järjestelmää -periaate takasi muun muassa sen, että alue pystyi pitämään yllä hyvän kaupallisen yhteistyönsä lännen kanssa. Se toimi kauan myös Kiinan ja kiinalaisten yritysten hyväksi: kun Kiina nousi kohti nykyistä taloudellista asemaansa, investointivirtoja oli helppo ohjailla läntisiin rahoitusjärjestelmiin integroituneen Hongkongin kautta.

Periaate Hongkongin ja Kiinan välisestä suhteesta oli rakennettu viime vuosituhannen asetelman varaan. Sittemmin Kiina on muuttunut. Muutosvauhti on Xi Jinpingin valtakaudella vain kiihtynyt.

Xin hallinto on kiristänyt otettaan kansalaisyhteiskunnasta. Valvontaa on lisätty, ja Kiina on entistä määrätietoisemmin puuttunut omien toisinajattelijoidensa toimintaan – jopa ulkomailla.

Hongkong ei ole välttynyt tältä kehitykseltä. Hongkongin ministeriöiden ja virastojen ylimmät päättäjät nimittävä ”hallitus” on Pekingin ohjauksessa alkanut toimia Xin linjan mukaisesti.

Demokratia-aktivisteja on pidätetty, neljän alueen parlamenttiin kuuluvan aktivistin oikeus osallistua parlamenttityöhön on hylätty, ja itsenäisyyttä alueelle vaativan puolueen toiminta kiellettiin kansallista turvallisuutta uhkaavana.

Ruuvin kiristys jatkui, kun Hongkong päätti, että alueelta voidaan luovuttaa rikolliseksi epäiltyjä Kiinan alueelle. Päätös synnytti Hongkongin parlamentissa tappelun, ja viikonloppuna sadattuhannet osoittivat Hongkongin kaduilla mieltään.

Hongkongin suvereniteetin määrä ei ole vain alueen itsensä ja Kiinan välinen asia. Yhdysvallat voi presidentin pää­töksellä poistaa alueen ja Yhdysvaltain välisen erityissuhteen, jos itsehallintoa karsitaan. Tämä linjaus rakennettiin aikoinaan turvaamaan sen, että läntiset yritykset voivat toimia alueella läntisin standardein.

Mielenosoitukset tulevat herkällä hetkellä, kun presidentti Donald Trump uhkaa Kiinaa kauppasodalla. Xi ei voi kasvojen menetyksen pelossa perääntyä, mutta toisaalta valtavat mielenosoitukset ovat juuri se asia, jota Peking pelkää.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    2. 2

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    3. 3

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    4. 4

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    5. 5

      ”Kukkaisekonomi” Mari Männistö nousee Helsingin kulttuurijohtajaksi – vasemmistoliiton ja perussuomalaisten edustajat vastustivat päätöstä

    6. 6

      Kun Riku Rantala halusi lahjoittaa Suomelle muovi­pussillisen rahaa, valtio keksi ohjeistaa kansalaisia lahjoituksista – Poliisihallitukselle tämä ei käynyt

    7. 7

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    8. 8

      Tiedustelupalvelu: Saksassa asuu lähes 13 000 väkivaltaista äärioikeistolaista

    9. 9

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    10. 10

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    2. 2

      Maailman parhaaksi valittua suomalaista tv-sarjaa on pidetty kommunistien propagandana ja suuruudenhulluuden huipentumana

      Tilaajille
    3. 3

      Katajanokalla on niin erityislaatuinen 355-neliöinen jugendasunto, ettei sen arvoa voi mitata rahassa

    4. 4

      Väestöliitto jakoi ihmiset kahteen tyyppiin sen mukaan, kuinka he käyttäytyvät parisuhteessa – Testaa, kumpaan ryhmään kuulut

    5. 5

      Suomalaisten keskipalkka kahdeksanneksi korkein Euroopassa, listaus näyttää 32:n maan palkkaerot

    6. 6

      Kieli viestii voinnistasi: Nämä merkit kielessä kertovat stressistä, puutos­tiloista tai jopa suolisto­sairaudesta

      Tilaajille
    7. 7

      Toistakymmentä ihmistä jahtasi epäiltyä kissavarasta Vallilassa keskellä yötä – 21-vuotias Boris-kissa löytyi punavuorelaisesta galleriasta

    8. 8

      Taapero, parisuhde kriisissä ja rakennus­työmaa – Kun kuukautiset olivat myöhässä, kolmen lapsen äidillä oli edessään kipeä ratkaisu

      Tilaajille
    9. 9

      Omakotitalon saa pääkaupunkiseudulla jopa alle 100 000 eurolla – tällainen on halvimpien talojen kunto

    10. 10

      Poliisit tutkivat tunteja kuolleen vauvan tapausta New Yorkissa, ensi­hoitajat totesivat lapsen jo kuolleeksi – vasta oikeus­lääkäri tajusi, että kyseessä oli nukke

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mummotunnelissa pariudutaan perinteisellä tyylillä

      Tilaajille
    2. 2

      Psykologi Pertti Hakkarainen on kohdannut satoja raiskaajia ja sanoo, että monilla on heistä väärä käsitys – Siksi uhri ei voi tunnistaa tekijää etukäteen

      Tilaajille
    3. 3

      JVG:n jättihitti näkyy yhä somepäivityksissä, vaikka sen sanoitus on vuosien ajan ymmärretty väärin – VilleGalle paljastaa salaisuuden Häissä-kappaleen menestyksen taustalta

      Tilaajille
    4. 4

      1950-luvulla keksittiin poltto­moottori, joka olisi voinut leikata suuren osan autojen päästöistä, mutta sitä ei koskaan otettu laajasti käyttöön

      Tilaajille
    5. 5

      Nike sijoitti urheilumuoti­kauppaansa realistisen näköisen nais­malli­nuken, ja vihan, ilkeilyn ja kommentoinnin määrä kasvoi käsittämättömäksi

    6. 6

      Tokmanni myy juhannustorttua, joka näyttää aivan runebergintortulta – soitimme, ja sitten paljastui jotain vielä järkyttävämpää

    7. 7

      Ennennäkemätön romahdus yhdessä Suomen parhaista lukioista: 35 opiskelupaikkaa täyttämättä, sisään jopa 7,0:n keskiarvolla

    8. 8

      Onko toivo jo mennyt? HS:n erikoisartikkeli vie Amazoniaan, missä maailman keuhkot yskivät uhkaavasti

      Tilaajille
    9. 9

      MTV:n entinen päällikkö joutuu käräjille epäiltynä seksikumppaneiden salakuvaamisesta

    10. 10

      Tyhjenevä saksalais­kaupunki houkuttelee uusia asukkaita ilmaisella asumisella: Suomalainen pariskunta tarttui tarjoukseen

      Tilaajille
    11. Näytä lisää