Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Iranin ja sen vastustajien konfliktille riittää sytyttäjiä

Kovan linjan edustajat ovat nyt äänessä.

Omaninlahdella tehty hyökkäys öljytankkereita vastaan on lisännyt laajemman konfliktin riskiä alueella. Torstaina paineet kasvoivat, kun Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo syytti teosta suoraan Irania.

Öljymarkkinat reagoivat heti tapahtumiin, koska Persianlahden, Omaninlahden ja niiden välissä olevan kapean Hormuzinsalmen kautta kulkee merkittävä osa maailman raakaöljystä.

Syytä huoleen on, koska mahdollisen konfliktin sytyttäjiä tuntuu riittävän enemmän kuin jännitteiden lieventäjiä. Taustalla on vastakkainasettelu, jossa toisella puolen ovat Iran ja sen tukemat shiiaryhmät eri puolilla Lähi-itää ja toisella puolella sunnijohtoiset arabimaat sekä Yhdysvallat ja Israel.

Vielä vuonna 2015 Iraniin yritettiin vaikuttaa diplomatian keinoin, kun maa houkuteltiin mukaan ydinsopimukseen lupauksilla lisääntyvästä kaupasta. Askelien uskottiin tukevan maltillisia voimia Iranissa.

Nyt Yhdysvallat on vetäytynyt ydinsopimuksesta ja kovan linjan edustajat ovat äänessä Iranin lisäksi myös arabimaissa ja Israelissa.

Kriisin kärjistymiseen valmiita tahoja on huolestuttavan paljon.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump: Yhdysvaltain sota-alus ampui alas sitä uhanneen lennokin Hormuzin­salmessa, lennokkia pidetään iranilaisena

    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    4. 4

      Fitnessmalli Sofia Belórfia epäillään törkeästä rahanpesusta, puolisoa törkeästä doping- ja huumerikoksesta

    5. 5

      Valtion kontrolloima unkarilais­lehti väittää: ”Suomessa ei ole itsenäistä perustus­laillista oikeus­järjestelmää”

    6. 6

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    7. 7

      Julkiseksi tulleet FBI-dokumentit todistavat Trumpin keskustelleen laittomista vaientamis­maksuista väitetyille seksi­kumppaneilleen

    8. 8

      Ed Sheeranin fanit eivät saa armoa: jos keikalle ei pääse, lippua ei käytännössä voi antaa kellekään muulle

    9. 9

      Maailmankaikkeus laajenee, mutta millä nopeudella? Nyt arvoitukseen etsitään vastausta punaisten jättiläisten avulla

    10. 10

      Baseballin MLB:ssä nähtiin kenties kauden tyylikkäin koppi, ja sen esitti katsoja oluttuoppi kädessään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    2. 2

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    3. 3

      Fitnessmalli Sofia Belórfia epäillään törkeästä rahanpesusta, puolisoa törkeästä doping- ja huumerikoksesta

    4. 4

      Trump jatkoi hyökkäystään demokraattiedustajia kohtaan, yleisö yltyi huutoon: ”Lähettäkää hänet takaisin” – Mutta nyt Trump sanoo, että huutelu tuntui hänestä ”vähän pahalta”

    5. 5

      Ed Sheeranin fanit eivät saa armoa: jos keikalle ei pääse, lippua ei käytännössä voi antaa kellekään muulle

    6. 6

      ”Merkittävin päätös, minkä Kone on koskaan tehnyt” – Suomalaisella hissijätillä on edessään valtava valinta, joka ei ole vain yhtiön omissa käsissä

    7. 7

      Perheenisä Kim Holvialan silmien alla liikkui vuosia huumeita – Nyt hän kertoo, miten Tor-verkon pimeä huumekauppa toimii

      Tilaajille
    8. 8

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    9. 9

      Valtion kontrolloima unkarilais­lehti väittää: ”Suomessa ei ole itsenäistä perustus­laillista oikeus­järjestelmää”

    10. 10

      Rankan treenin jälkeen seuraava tunti on palautumisen kannalta tärkein, ja silloin kylmästä suihkusta voi olla haittaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    4. 4

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    8. 8

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää