Vihreistä on tullut pysyvä osa valtavirtaa - Pääkirjoitus | HS.fi

Vihreistä on tullut pysyvä osa valtavirtaa

Vihreiden arvojen ujuttautuminen koko yhteiskuntaan näkyy myös Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelmassa.

Maria Ohisalo valittiin vihreiden puheenjohtajaksi Porin puoluekokouksessa viikonvaihteessa.

17.6.2019 20:15

Vihreät valitsivat viikonvaihteessa uudeksi puheenjohtajakseen ensimmäisen kauden kansanedustajan Maria Ohisalon. Valintaan kohdistui niukanlaisesti mielenkiintoa, sillä Ohisalolle ei ilmaantunut kilpailevia ehdokkaita. Vihreissä olikin jo naispuheenjohtajan vuoro. Vihreiden kannattajista enemmistö on naisia, mutta viimeksi puolueella oli nainen puheenjohtajana kaudella 2009–2011, jolloin puoluetta johti Anni Sinnemäki. Sitten tuli Ville Niinistön kuuden vuoden puheenjohtajuus ja sen jälkeen Touko Aallon kesken jäänyt kausi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?