Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Valehtelemisen hyötysuhde on muuttunut viime aikoina

Donald Trump ja Boris Johnson todistavat oikeaksi sen havainnon, että valheen hyötysuhde on viime vuosina muuttunut. Epätotuuksilla pääsee pitkälle.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump aloitti keskiviikkona kampanjansa, joka tähtää hänen uudelleenvalintaansa vuonna 2020.

Samaan aikaan Britanniassa konservatiivit valitsevat itselleen uutta puheenjohtajaa, josta tulee todennäköisesti Britannian pääministeri. Kisaa johtaa alustavien valintakierrosten jälkeen entinen ministeri Boris Johnson.

Trump ja Johnson todistavat oikeaksi sen havainnon, että valheen hyötysuhde on viime vuosina muuttunut. Epätotuuksilla pääsee pitkälle.

Washington Post -lehden seurannan mukaan Trump on ensimmäisen valtakautensa aikana valehdellut tai kertonut harhaanjohtavia tietoja lähes 11 000 kertaa. Siitä huolimatta hän näyttää suuntaavan kohti toista kauttaan.

Kampanja-avauksessaan Trump kertoi muun muassa, että Kiinan-vastaisessa kauppasodassa nostetut ”tullit toimivat ja yritykset jättävät Kiinan”. ”Kun valeuutismediat kertovat, että sinä maksat (tulleista), ei niitä pitäisi kuunnella.”

Kansainvälisen talouden tutkimukseen erikoistunut ajatushautomo Peterson-instituutti laski, että tullit ovat vähentäneet amerikkalaistuotteiden vientiä Kiinaan. Samaan aikaan muiden maiden vienti Kiinaan on helpottunut, joten amerikkalainen vienti menettää Kiinan markkinoilla suhteellista etuaan.

Tullit nimenomaan nostavat amerikkalaisten kuluttajien maksamia hintoja monienkin selvitysten mukaan. Eli Washington Postin mittariin kertyi taas lisää valheita ja harhaan johtamista.

Boris Johnson kertoi Britannian kansanäänestyksen alla, että Britannia maksaa EU:lle joka viikko 350 miljoonaa puntaa. Lukema ei ollut lähellekään oikea, vaikka oikeaakin tietoa oli tarjolla. Ryhmä lakimiehiä yritti saada Johnsonin tästä valheesta oikeuteen. Oikeus ei ottanut asiaa käsiteltäväkseen ja aikoi kertoa myöhemmin miksi.

Johnson on kampanjassaan viitannut aikaan, jolloin hän oli Lontoon pormestari. Johnsonin lista omista saavutuksistaan ei kestä tarkkaa tutkiskelua.

Ja kun Johnson nyt kertoo voivansa neuvotella EU:n kanssa paremman erosopimuksen kuin Theresa May, Brysselissä kukaan ei usko sitä.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Helsingin seudun päivystykset ovat kriisissä: Potilaiden määrä kasvaa uhkaavasti, eikä lääkäreitä saa enää edes rahalla

    2. 2

      Elämästä voi mennä kymmenen vuotta usvassa, kun ei enää muista, miltä tuntuu olla virkeä

      Tilaajille
    3. 3

      Ensimmäinen minuutti liikuntasuorituksen jälkeen antaa tärkeää tietoa omasta terveydestä

      Tilaajille
    4. 4

      Tulli takavarikoinut erotiikkaliikkeiden poppers-aineita 600 000 euron arvosta

    5. 5

      Trumpin rasistiseksi syytetyn kirjoittelun kohteeksi joutuneet naiset: Presidentti ajaa ”valkoisten nationalistien agendaa”

    6. 6

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    7. 7

      Viime kesänä Töölössä tapahtuneen epäillyn pahoinpitelyn selvittämisessä käyttöön poikkeukselliset keinot, poliisi julkaisi uhrin kuvaamaa materiaalia

    8. 8

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    9. 9

      Yli puolet suomalaisista on ylipainoisia, hoitoihin on silti jopa vuosien jono

    10. 10

      Vantaan vanhimman hautakiven alla lepäävä Johannes Weckström oli nuhteeton ja hyveellinen paloviinan polttaja, joka rikastui sodalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    2. 2

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    3. 3

      Koulun uusi julkisivu valmistui: nyt vantaalaiset keräävät adressia, jotta teos maalattaisiin piiloon

    4. 4

      Pyöräilijät lähtivät livohkaan, kun maalissa odotti moottoritarkastus: ”He hyppäsivät nopeasti pakettiautoon”

    5. 5

      Uuden James Bond -elokuvan agentti 007 on nainen – Myös termi ”Bond-tyttö” jätettiin historiaan

    6. 6

      Viime kesänä Töölössä tapahtuneen epäillyn pahoinpitelyn selvittämisessä käyttöön poikkeukselliset keinot, poliisi julkaisi uhrin kuvaamaa materiaalia

    7. 7

      Suomen lapsikato on ennustettuakin rajumpaa: ”Kysymys on siitä, riittääkö lapsia kaikkiin päiväkoteihin”

      Tilaajille
    8. 8

      Trump joutui ankarien rasismi­syytösten kohteeksi: kehotti kongressi­edustajia menemään ”takaisin sinne mistä tulivat”

    9. 9

      Šakki huijauskohun keskellä: suurmestari jäi kiinni vilpistä ja lopetti uransa heti

    10. 10

      Ergonomisesti muotoillut terveyssandaalit ja varvassandaalit eivät ole fiksu valinta jaloille, sanoo fysioterapeutti

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin vanhin yhtäjaksoisesti toiminut ravintola meni konkurssiin ja rapistuu nyt pystyyn Helsingin keskustassa

    2. 2

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    3. 3

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    4. 4

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    5. 5

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    6. 6

      Keskellä kaunista merenrantatonttia rapistuu autioitunut hotelli: ”Upea alue on seisonut pitkään tyhjillään”

    7. 7

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    8. 8

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    9. 9

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    10. 10

      Valehteliko poliisi? Pyöräilijä otti kuvan poliisiautosta ja päätyi putkaan Helsingissä, poliisi muutti kertomustaan oikeudessa

    11. Näytä lisää