Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Jos kauppasodat kiihtyvät, hallitusohjelman tavoitteet muuttuvat kangastukseksi

Rinteen hallituksen pitäisi tehdä työllisyyden kasvattamisessa lähes ihme.

Antti Rinteen (sd) johtaman hallituksen ohjelmaa on tehty optimistisella virityksellä. Sävyero esimerkiksi Suomen Pankin ja valtiovarainministeriön arvioihin on iso. Suurimman eron sävyyn tuo se, kuinka nopeasti Suomen talouden oletetaan lähivuosina kasvavan.

Hallituksen mukaan hallitusohjelman pohjalla ovat valtiovarainministeriön laskelmat kasvusta. Mutta kuten maanantaina valtiovarainministeriön julkistamasta talousennusteesta käy ilmi, hallitusohjelman realistinen toteutus vaatisi paljon nopeampaa kasvua kuin mitä on odotettavissa.

Valtiovarainministeriö kertoi, että Suomen bruttokansantuotteen kasvuvauhti hiipuu lähivuosina kohti kohti yhtä prosenttia. Eli vaikka voikin sanoa, että hallitusohjelman pohjalla on valtiovarainministeriön pohjaura, ohjelma todellisuudessa käyttää sitä vain trampoliinina.

Ministeriö yritti välttää riitaa hallituksen kanssa ja kertoi niin diplomaattisesti kuin osasi, että näillä kasvulukemilla tavoiteltuun 75 prosentin työllisyysasteeseen ei päästä. Rinteen hallituksella tätä mahdollisuutta ei ole, sillä jos ei päästä, hallitusohjelmalta putoaa pohja pois: julkisen talouden tasapainoa ei saavuteta kituliaan kasvun aikana. Vaikka uusille menoille olisikin pääosin etsitty rahoitus, se ei paljoa auta, jos tasapaino heikkenee. Silloin on turha puhua uusista ja vanhoista menoista erillisinä ja toisistaan riippumattomina asioina. Jos ämpärin pohja vuotaa, se ei paljoa auta, jos paikkaa reiän, jonka itse astian kylkeen teki.

Työllisyyden kohentaminen käy sitä hankalammaksi, mitä ylemmäs asteessa kohotaan. Rinteen hallituksen pitäisi tehdä työllisyyden kasvattamisessa lähes ihme: valtion toimilla pitäisi luoda äkkiä työtä yksityiselle sektorille, työvoiman krooniset kohtaanto-ongelmat tulisi viskata pois ja kaikki muutkin työllisyyttä lisäävät keinot pitäisi saada vaikuttamaan heti. Menoja kasvattavien ratkaisujenkin pitäisi olla työllisyyttä luovia investointeja. Aika on olennainen tekijä: menojen tuomien tappioiden ja työllisyyden tuomien voittojen olisi hyvä osua edes samalle vuosikymmenelle. Reaalimaailmassa nämä ”tappiot” ovat varmat ja tulevat nopeasti, ”voitot” tulevat joskus, jos yleensäkään tulevat.

Hallitusohjelman ja tutkimuksen välistä eroa punnitessa vähälle huomiolle on jäänyt ulkoisten riskien rooli. Ne ovat kasvussa. Hallitusohjelma varautuu elvyttämään, jos kasvu kärsii ulkoisten riskien iskun vuoksi. Elvytys merkitsisi entistä suurempaa julkisen talouden epätasapainoa.

Suomen Pankki laski maaliskuussa, mitä kauppasotien kiihtyminen tarkoittaisi euroalueelle ja samalla tietysti myös Suomelle. Yhdysvaltain nykyinen hallinto on nostattanut Kiinan vastaista kauppasotaa sillä oletuksella, että se voidaan sopivien myönnytysten jälkeen lopettaa. Sodat – myös kauppasodat – on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa. Tilanne voi karata hallitsemattomaksi. Kun Yhdysvallat on tehnyt mattopommituksia tuontitulleilla ja täsmäiskuja Kiinan teknologiseen ytimeen, Huaweihin, Kiina ei jätä kostamatta eikä peruuta ilman vastamyönnytyksiä.

Pahin neljästä Suomen Pankin skenaariosta menisi siten, että Yhdysvaltojen aloittamat kauppasodat vain kiihtyisivät, mistä seuraisi rahoitusolojen kiristyminen nousevissa talouksissa, kuten Kiinassa, Venäjällä, Brasiliassa ja Turkissa. Yrityssektorin rahoitus joutuisi näissä maissa vaikeuksiin ja riskilisät kasvaisivat. Globaalissa rahoitusjärjestelmässä rahoituksen vaivat siirtyvät kehittyneisiin maihin, ja euroalue on näille ongelmille herkkä.

Suomen Pankin mallilaskelmien mukaan maailman kokonaistuotannon kasvu vaimenisi kriisin ensimmäisenä vuonna noin 2,5 prosenttiyksikköä. Se olisi noin puolikas taannoisen finanssikriisin iskun voimasta. Euroalueen talouskasvu hidastuisi jyrkästi, noin 3 prosenttiyksikköä ja vaikutus euroalueen investoinnit putoaisivat kymmenen prosenttia ja kulutus runsaan prosentin.

Jos näin käy, se valtiovarainministeriön pohjalaskelman prosentinkin kasvu bruttokansantuotteeseen voi olla optimismia. Ja jos lopulta reaalimaailma muuttaa ministeriön laskelmat optimismiksi, silloin hallitusohjelman perussävy muuttuu optimismista jo haihatteluksi, ja tavoitteet katoavat edellä kuin kangastus.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    3. 3

      Brittilehti The Guardian lyttää tylyin sanakääntein suomalaisten rakastaman Helene Schjerfbeckin näyttelyn: ”Kylmä suihku kakkoslaatuista taidetta”

    4. 4

      Tukholmalaisessa vankilassa istuva Asap Rocky on palkannut avukseen pr-toimiston, mitä pidetään Ruotsissa ennenkuulumattomana: Myös Kuninkaanlinnaan on vedottu

    5. 5

      Yle: Palkitun teknologiayhtiön osakasta epäillään rahanpesusta Sihteeriopisto-vyyhdissä

    6. 6

      Meksikolainen huume­paroni El Chapo tuomittiin elinkautiseen vankeuteen Yhdysvalloissa

    7. 7

      Kaiken nähnyt kaupunkitutkija jättää Helsingin yliopiston ja sanoo viimeisen sanansa: Helsinki ei ole vieläkään oikea kaupunki

    8. 8

      Hergé kuvasi Tintin avaruusmatkaa tarkasti jo vuosia ennen kuin Neil Armstrong astui Kuun kamaralle tai Juri Gagarin kävi avaruudessa – kuinka se on edes mahdollista?

    9. 9

      Pahan olon tunnustaminen ihmissuhteessa on hyvä merkki

    10. 10

      Valkoposkihanhia ei saa hätistellä omin luvin, vaikka Helsingin rannat täyttyvät ulosteesta – asukkaat usuttavat kuitenkin jo koiriakin lintujen perään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    2. 2

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    3. 3

      Kaiken nähnyt kaupunkitutkija jättää Helsingin yliopiston ja sanoo viimeisen sanansa: Helsinki ei ole vieläkään oikea kaupunki

    4. 4

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    5. 5

      Venäjä-trollien vainoama Ylen toimittaja Jessikka Aro oli Yhdys­valtain alahuoneen kuultavana Venäjän informaatio­sodasta

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Ruotsin WWF: Halloumi voi olla jopa lihaa haitallisempaa

    8. 8

      Pahan olon tunnustaminen ihmissuhteessa on hyvä merkki

    9. 9

      Elämästä voi mennä kymmenen vuotta usvassa, kun ei enää muista, miltä tuntuu olla virkeä

      Tilaajille
    10. 10

      Kaksi olutta päivässä nostaa painoa jopa pari kiloa kuukaudessa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsingin vanhin yhtäjaksoisesti toiminut ravintola meni konkurssiin ja rapistuu nyt pystyyn Helsingin keskustassa

    2. 2

      Parisuhde etenee kolmessa vaiheessa ja yhdessä niistä on suurin riski erota – ongelmia voi ehkäistä, kun tekee muutaman asian ajoissa

      Tilaajille
    3. 3

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    4. 4

      Tunteiden välttely voi johtaa elämään, jota ei halua elää – Psykologi Arto Pietikäisellä on siihen ratkaisu, jota moni ei halua kuulla

      Tilaajille
    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Kotona ei ole vessaa eikä jääkaappia – Tiina Malinen muutti itse rakentamaansa minivaunuun vuonna 2016 ja on pärjännyt vähemmällä kuin luuli    

    7. 7

      Töölönlahdelle rakennettiin kymmenen jalkapallokentän kokoinen puisto, jossa ei viihdy oikein kukaan

    8. 8

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    9. 9

      Tässä yksinkertainen ohje, jonka avulla jokainen voi laihtua pysyvästi 5–10 kiloa

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää