Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Koko perheen Helsinki Cup

Äidit, isät, huoltajat ja omat kannustajat ovat tärkeä osa junioreiden urheilutapahtumaa.

Urheilun ja liikunnan riemu näkyy ja kuuluu Helsingissä tällä viikolla. Maanantaina alkanut nuorten jalkapalloilijoiden Helsinki Cup kerää kaupunkiin yli 20 000 nuorta pelaajaa eri puolilta Suomea ja noin 20 muusta maasta.

Vuodesta 1976 lähtien järjestetty tapahtuma on vuosien mittaan kasvanut yhdeksi Euroopan suurimmista juniorien jalkapalloturnauksista. Kasvaessaan se on myös muuttunut talkooväen pyörittämästä kesätapahtumasta ammattimai­sesti johdetuksi. Helsinki Cupissa on jo 400 palkattua työntekijää, ja osa erotuomareistakin tulee ulkomailta.

Vaikka suuri turnaus vaatii jo ammattilaisten työpanosta, Helsinki Cup on edelleen myös perheiden juhlaa. Äidit, isät, valmentajat ja huoltajat sekä omat kannustusjoukot ovat olennainen osa sitä yhdessä tekemisen iloa, joka on tällaisen junioritapahtuman sydän.

Alkujaan poikien turnauksena alkanut Helsinki Cup on viime vuosina myös panostanut tyttöjoukkueisiin. Viidessä vuodessa tyttöjoukkueiden määrä kisassa onkin kaksinkertaistanut, vaikka niitä on edelleen vähän poikajoukkueisiin verrattuna. Juuri päättyneet kovatasoiset naisten MM-kisat antavat varmasti osaltaan nostetta tyttöjen peleille.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kapteeni juopotteli Turussa ja pelkäsi sotaoikeutta – Pian Hangosta lähti merelle neuvostosukellusvene, joka aiheutti historian pahimman meritragedian

      Tilaajille
    2. 2

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    3. 3

      Ruotsin kaduilla on räjähtänyt käsikranaatti harva se viikko: Niiden suuri etu on, että todisteita jää vähemmän kuin ampuma-aseista

    4. 4

      Näin villiä legendaa kerrotaan Helsingin turistibusseissa: Täällä syödään ”sapaksia”, poliiseille kannattaa puhua ruotsia ja Havis Amanda esineellisti suomalaiset naiset

    5. 5

      Matalatehoinen liikunta on hyväksi – listasimme 10 väitettä aineenvaihdunnasta ja keinot, joilla nopeutat sitä oikeasti

      Tilaajille
    6. 6

      Ison pörssiyhtiön johtaja ansaitsee viikossa saman kuin työntekijä koko vuonna – katso, ketkä saivat eniten palkkaa, bonuksia ja eläkemaksuja

    7. 7

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    8. 8

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    9. 9

      ”Syön vaikka viikon makaronia, jotta koirat saavat ruokaa” – Sata vuotta sitten koiria tapettiin ruoanpuutteen takia, nyt ne ovat miljardibisnestä pyörittäviä kuluttajia

      Tilaajille
    10. 10

      Huumeparoni ”El Chapon” tuomio on yhden aikakauden loppu: huumesodan voittaminen voi olla entistä vaikeampaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    2. 2

      Venäläinen toimittaja löysi Putinin tyttären ja paljasti Skripalin epäillyt myrkyttäjät – Nyt hän esittää hurjia väitteitä ”Putinin kokista” ja kertoo erikoisesta kaksossynnytyksestä

    3. 3

      HS tutustui viisi päivää kestävään reservinkieltäytyjien leiriin ja selvitti, mitä siellä tapahtuu

      Tilaajille
    4. 4

      ”Tätä et tiennyt Suomesta”: Unkari jatkoi propagandaansa Suomen mediaa ja oikeuslaitosta vastaan

    5. 5

      Kasvomaskiin, irtohihoihin ja lippahattuun pukeutunut Wu Jinghua ei ymmärrä, mikseivät ihmiset suojaa ihoaan auringolta kunnolla: ”Ruskettunut iho on niin valtavan ruma”

    6. 6

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    7. 7

      Onko tässä Helsingin hienoin kattoterassi? Tavallisen kalliolaisen kerrostalon katolta voi nähdä hyvällä säällä jopa Tallinnaan

    8. 8

      Lisätietoa Luumäen turmasta: Kolme ihmistä nousi autosta selvittämään mahdollisia erimielisyyksiä, kaksi kuoli rekan törmättyä heihin

    9. 9

      Ilmatieteen laitos antaa jo helle­varoituksia: Grafiikka näyttää Suomen tulevien päivien sään

    10. 10

      Keskiajan ”överiyttä” ihannoiva Noora Louhimo toi metalliyhtyeensä Battle Beastin Olavinlinnaan, joka on oiva paikka laulaa miekoista ja kunniasta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harri Virtasen elämä särkyi, kun äiti pysäytti auton keskellä metsätietä: vasta aikuisena Virtanen toipui, ja nyt hän auttaa myös toisia pois trauman kierteestä

      Tilaajille
    2. 2

      Synkkä puhelu sai päivystäjän itkemään kesken hätäpuhelun: Saana Välimaa kertoo vaativasta mutta kiittämättömästä työstä luolassa Uudellamaalla

      Tilaajille
    3. 3

      Frendit ja Seinfeld ikääntyivät – toinen teki sen arvokkaasti, toinen on niin homofobinen, että sitä katsoessa täytyy irvistää

      Tilaajille
    4. 4

      Katsastaja hylkäsi vantaalaismiehen auton ”katkenneiden takajousien” takia, vaikka jouset olivat täysin ehjät

    5. 5

      VR vaihtoi kesäkuussa siivousyhtiötä, nyt likaiset junat ihmetyttävät niin matkustajia kuin henkilökuntaakin

    6. 6

      Töölöläinen Liisa Eskelinen etsii Facebookissa kumppania pitkän kriteerilistan avulla: lapseton, äänestänyt kaikissa vaaleissa ja prioriteettina yhteinen aika

    7. 7

      Bloggari Maria Nordin aiheutti sukupuoliristiriitaa käsittelevällä Pride-päivityksellään somemyrskyn, soitimme riidan osapuolille

    8. 8

      Tarja Myllyrinne asuu ensimmäisessä kerroksessa yhdellä Helsingin meluisimmista kaduista: Tällainen on hänen kotinsa

      Tilaajille
    9. 9

      Parisuhde loppui Halla-ahon vuoksi, liian vihreitä sukulaisia ja sisällissota aina vain – Näin politiikka riitauttaa suomalaisia

    10. 10

      Finnair oli jättää yksin matkustavan nuoren ulos koneesta ylivarauksen takia – Lentoyhtiö kertoo, miten ylivaraustilanteet ratkaistaan

    11. Näytä lisää