Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Merkittävät kansainväliset nimitykset tuovat Suomelle parempia henkilöverkostoja

Suomelle on eduksi, että täkäläiset nimet ovat esillä mahdollisina EKP:n tai IMF:n johtajina.

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn on noussut siihen joukkoon, josta poimitaan Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n seuraava pääjohtaja. Paikka vapautuu Christine Lagarden siirtyessä Euroopan keskuspankin EKP:n pääjohtajaksi.

Rehn ja hänen edeltäjänsä Erkki Liikanen olivat julkisissa spekuloinneissa kärkinimien joukossa myös EKP:n pääjohtajaa valittaessa. Paikka meni kuitenkin Ranskaan, kun suuret ja vanhat EU-maat ottivat haltuunsa lähes kaikki keskeiset unionissa auki olleet tehtävät.

Rehnin puolesta puhuu nyt moni asia: hän kuuluu osaamiseltaan riman ylittävien ehdokkaiden joukkoon, hänellä on monipuolinen kokemus ja hän tulee pienestä eurooppalaisesta maasta. IMF:n pääjohtaja on perinteisesti ollut eurooppalainen, eikä Saksasta ja Ranskasta ole tällä kertaa ehdokasta.

Valinnan tiellä on kuitenkin vielä monta estettä. Merkittävien kansainvälisten tehtävien täyttäminen on aina kilpailua paitsi henkilöiden myös maiden ja koulukuntien välillä. Voittajia on vain yksi, eikä mitalisijoja jaeta.

Suomelle on silti eduksi, että täkäläiset nimet ovat esillä ennakkoveikkailuissa. Suomalaisen osaamisen sietääkin tulla näkyväksi kansainvälisillä areenoilla.

Nykyään suomalaispoliitikot ja johtavat viranhaltijat ovat kansainvälisempiä kuin sukupolvi sitten. Heillä on koulutusta, kielitaitoa, kokemusta ja kontakteja.

EU-jäsenyys takaa, että avaintehtävissä toimivat suomalaiset joutuvat tutustumaan muiden maiden ajatteluun ja perustelemaan omat näkökohtansa.

Henkilöverkostoilla on yhä suuri merkitys kansainvälisessä päätöksenteossa. Niiden hallinnassa suomalaisilla on paljon parannettavaa. Kansainvälisesti todella verkostoituneiden suomalaisvaikuttajien lista on lyhyt.

Jos suomalainen tulisi valituksi IMF:n pääjohtajan kaltaiseen tehtävään, hän ei työssään ajaisi ensisijaisesti Suomen etua. Olisi kuitenkin hyvin arvokasta, jos maailman päättäjien pöydässä olisi entistä useammin ihmisiä, jotka kytkeytyisivät henkilöverkostojensa kautta Suomeen. Sillä voisi olla suuret epäsuorat vaikutukset.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Syyrian hallinto ja kurdijoukot tekivät sopimuksen vastatakseen Turkin hyökkäykseen – Asiantuntija arvioi, miten sodan asetelmat muuttuvat

    3. 3

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    4. 4

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    5. 5

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    6. 6

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    7. 7

      Netflix satsaa nyt entistä enemmän laatuelokuviin – Miksi uusi toimintatapa herättää närää elokuvamaailmassa?

    8. 8

      Vieras alkoikin puhua transsukupuolisuudestaan, AlfaTV päätti kieltää ohjelman esittämisen vastaisuudessa – soitimme osapuolille

    9. 9

      Vastasyntynyt tyttövauva löytyi elossa saviruukkuun haudattuna Pohjois-Intiassa

    10. 10

      Syyrian joukot lähestyvät jo Turkin rajaa hallinnon tehtyä sopimuksen yhteis­työstä kurdien kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Syyrian joukot lähestyvät jo Turkin rajaa hallinnon tehtyä sopimuksen yhteis­työstä kurdien kanssa

    2. 2

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    3. 3

      Huolestuneen naapurin hälyttämä poliisi ampui tummaihoisen naisen ikkunan läpi kuoliaaksi Texasissa

    4. 4

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    5. 5

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    6. 6

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    7. 7

      Alhaisen syntyvyyden todelliset syylliset saattavat löytyä väestöpyramidia tutkimalla: Sodanjälkeiset suuret ikäluokat

    8. 8

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkimus selvitti, mitkä sanat suomalaiset kokevat sopimattomiksi

    10. 10

      Miksi seeproilla on raidat? Japanilaistutkijat maalasivat naudoille raitoja ja paarmat kaikkosivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Makia vetää pois pursiseuralta kopioitua logoa kantavat tuotteensa: ”Olemme olleet idiootteja”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    8. 8

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää