Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Kauppa on poliittinen ase myös Aasian maille

Kun Intian ja Pakistanin tai Japanin ja Etelä-Korean väliset kiistat voimistuvat, myös kaupan esteet maiden välillä lisääntyvät.

Kiista Kashmirin alueesta on jatkunut jo vuosikymmeniä, mutta viime viikolla tilanne kiristyi, kun Intia kertoi kumoavansa alueen itsehallinnon.

Kashmir sijaitsee pääosin Intian ja Pakistanin alueella. Maiden välillä on rajakiistoja. Jännitystä lisää myös se, että alue on muslimienemmistöinen ja Intiaa hallitsee uuden vaalivoiton turvin pääministeri Narendra Modin hindunatio­nalistinen BJP-puolue. Itsehallinnon lakkauttaminen oli yksi sen vaalilupauksista.

Kiistaa voi luonnehtia alueelliseksi, mutta on hyvä muistaa, että molemmilla mailla on hallussaan ydinaseeseen tarvittava osaaminen. Intia on jopa julistanut itsensä ydinasevallaksi.

Maat ovat myös suuria. Intiassa asukkaita on runsaat 1,3 miljardia, Pakistanissa liki 200 miljoonaa.

Pakistan protestoi Intian päätöstä muun muassa ilmoittamalla katkaisevansa kahdenvälisen kaupan Intian kanssa. Ilmoitusta voi lukea myös siten, että sotilaallisen jännityksen lisäämistä tässä vaiheessa ei ole luvassa. Intialla ja Pakistanilla on sen verran keskinäistä kauppaa, että sen pystyy myös keskeyttämään. Maiden koon ja läheisyyden huomioon ottaen mittaluokka voisi kuitenkin olla myös jotain aivan muuta kuin yksittäisiä miljardeja euroja vuodessa.

Euroopassa on sotien jälkeen totuttu ajatukseen, että kaupankäynti sitoo maita rauhanomaiseen yhteistyöhön ja vähentää yhteenottojen riskiä. Maailman kriisialueilla kuten Lähi-idässä tai tässä tapauksessa Intian ja Pakistanin välillä tällainen taloudellinen integraatio on vielä olematonta.

Viennistä riippuvaisissa maissa kauppa-aseen poliittinen käyttö tuntuu kovemmin. Se näkyy esimerkiksi Japanin ja Etelä-Korean suhteissa, joissa on yhä Japanin miehityskaudelta periytyvää painolastia.

Japani on kesän mittaan lisännyt esteitä maiden välisessä kaupassa. Yksi selitys on pelko juuri miehityksestä johtuvien korvauksien paluusta maiden väliseksi kiistakysymykseksi.

Taustalla voi tosin olla perinteisempikin kauppakiistojen syy: maiden yritykset kilpailevat samoista markkinoista.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Mysteerimies osti maailman kalleimman uuden auton – sen huippunopeus on 420 kilometriä tunnissa

    2. 2

      Helsingin Lehtisaaresta on nyt todella vaikea myydä asuntoja, seurakuntien päätös jätti Erkki Anttilan kahden asunnon loukkuun

    3. 3

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

      Tilaajille
    4. 4

      Olen syvähaastatellut isoa sinkkujoukkoa ja todennut: deittailussa ennen oli paremmin

    5. 5

      Uhatun hiidenkourun puolustajille takaisku, ely-keskus ei estä louhimista – Vapaavuorta ja Sinnemäkeä rienataan rajusti ratikkatyömaalla

    6. 6

      Hevosen kyljestä valunut veri katkaisi huippuratsastajan EM-kilpailut ja vei Englannilta EM-mitalin, sosiaalinen media hyökkää rajusti ratsastajaa vastaan

    7. 7

      Vasemmistoliiton Li Andersson uskoo koulutusrahoista syntyneen kiistan olevan ”väärinymmärrys”

    8. 8

      Pakettiauto jyräsi useita autoja koulu­aamun alkaessa, kaahailu koulun edessä suututtaa vanhempia Vantaalla

    9. 9

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    10. 10

      Uusi tietokirja antaa ajattelemisen aihetta: Menestystä ei tuokaan varhainen erikoistuminen eikä jälkeen jäämistä pidä pelätä

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    2. 2

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

      Tilaajille
    3. 3

      Pakettiauto jyräsi useita autoja koulu­aamun alkaessa, kaahailu koulun edessä suututtaa vanhempia Vantaalla

    4. 4

      Pistävä tunne kyljessä paljastaa huonon lihaskunnon – Kahden tunnin sääntö helpottaa lenkkeilijän kestoriesaa

    5. 5

      Helsingin Lehtisaaresta on nyt todella vaikea myydä asuntoja, seurakuntien päätös jätti Erkki Anttilan kahden asunnon loukkuun

    6. 6

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    7. 7

      Tee tämä liike, etkä tarvitse muita – Turkkilainen ylösnousu on klassikko, joka vahvistaa nopeasti sekä käsiä, keskivartaloa että jalkoja

      Tilaajille
    8. 8

      Haluttomuus voi johtua testosteronin puutteesta – ja muita asioita, joita en tiennyt vaginasta

    9. 9

      Kaksi kolmekymppistä miestä sai tuomion tunteja jatkuneesta silmittömästä väkivallasta Helsingissä

    10. 10

      Trump lykkää tapaamista Tanskan pääministerin kanssa, koska tämä ei halua myydä Grönlantia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    2. 2

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    3. 3

      Vain viisivuotiaan kerrostalon keittiökalusteet näyttävät ikivanhoilta – lykkäävätkö valmistajat sekundaa hitas-taloihin?

    4. 4

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    5. 5

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    6. 6

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    7. 7

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    8. 8

      Näistä merkeistä tietää, että ystävyys kannattaa lopettaa

      Tilaajille
    9. 9

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    10. 10

      Washington Post: Monimiljonääri Epsteinin ruumiinavauksessa todettiin kieliluun murtuma, joka herättää kysymyksiä

    11. Näytä lisää