Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Yhdysvalloissa pörssillä on suora yhteys monen ihmisen arkeen

Jos oma tuleva eläke tai lasten mahdollisuus kouluttautua riippuu osakekursseista, niiden liikkeet kiinnostavat aivan uudella tavalla.

Maailmalla pörssikursseissa on ollut viime päivinä painetta alaspäin. Sijoittajat ovat huolissaan eri puolilta tulevista huonoista uutisista ja taantumaa enteilevistä mittareista.

Tällainen arvio talousnäkymistä onkin monen suomalaisen ensireaktio osakkeiden hintoja käsitteleviin uutisiin. Pörssikurssit kertovat yritysten näkökulmasta, miltä talouden tulevaisuus näyttää.

Yhdysvalloissa suhde pörssiin on ­monella paljon henkilökohtaisempi. Jos oma toimeentulo eläkkeellä tai lasten koulutusta varten kerättyjen säästöjen arvo riippuu suoraan pörssiin listattujen osakkeiden hinnoista, päivän päätteeksi saa nopean palautteen, onko oma tavoite siirtynyt lähemmäksi tai kauemmaksi.

Tämä selittää osaltaan, miksi pörssikurssien nousu auttaa poliitikkoja kasvattamaan suosiotaan.

Suomalaisetkin ovat merkittäviä sijoittajia, mutta usein tietämättään. Täällä rahojen sijoittamisen hoitavat eläke­­yhtiöt, eikä yhteys näy niin suoraan arjessa.

Huonosti tuottavien sijoitusten vaikutukset tulevat esiin vasta ajan mittaan. Jos tulevien eläkkeiden turvaamiseksi tehdyt sijoitukset eivät tuota, paine nostaa eläkemaksuja kasvaa.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    2. 2

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    3. 3

      Maailmalla kirurgit käyttävät yhä ”absoluuttisesta pahasta syntynyttä” natsien anatomiakirjaa – Loisteliaan upeita kuvia, kommentoi suomalaisprofessori

      Tilaajille
    4. 4

      Ravintola puuttui lapsen itkuun ja sai vastaansa some-ryöpyn, joka romahdutti paikan maineen – ”Olemme antaneet jo periksi”

    5. 5

      Keskelle vantaalaista korpea rakennettu massiivinen juna-asema on ollut vuosia vähällä käytöllä, mutta pian Aviapolis saa ensimmäiset asukkaansa

    6. 6

      ”Kielletyt nautinnot” eivät enää ole mitään kiellettyjä, vaan ihan kaikkien lempipuuhaa – muutos näkyy jo Ruotsissa ja kohta meillä

    7. 7

      HSL:n lippu­sovellus on sekaisin: Matka­lippujen ostoon pitää käyttää muita keinoja

    8. 8

      Suomessa lakanakaupat aloittivat toisilleen kuittailun lehti­mainoksissaan, ja sana­sodaksi äitynyt jälki on upeaa

    9. 9

      Australialainen lento­yhtiö kokeilee lähes 20 tuntia kestävää suoraa lentoa: ”Ilmailun viimeinen raja­pyykki”

    10. 10

      Antti Hakkalan vaimo kuoli kaikkien edessä, ja nyt Hakkala kertoo, miten julkisuus antoi lohtua heille molemmille

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    2. 2

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    3. 3

      Ravintola puuttui lapsen itkuun ja sai vastaansa some-ryöpyn, joka romahdutti paikan maineen – ”Olemme antaneet jo periksi”

    4. 4

      Tutkimusryhmä sukelsi Titanicin hylylle ensi kertaa lähes 15 vuoteen ja järkyttyi sen kunnosta

    5. 5

      Antti Hakkalan vaimo kuoli kaikkien edessä, ja nyt Hakkala kertoo, miten julkisuus antoi lohtua heille molemmille

      Tilaajille
    6. 6

      Maailmalla kirurgit käyttävät yhä ”absoluuttisesta pahasta syntynyttä” natsien anatomiakirjaa – Loisteliaan upeita kuvia, kommentoi suomalaisprofessori

      Tilaajille
    7. 7

      Trump: Tanskan pääministerin Grönlanti-vastaus oli sopimaton

    8. 8

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

      Tilaajille
    9. 9

      Helsingin Lehtisaaresta on nyt todella vaikea myydä asuntoja, seurakuntien päätös jätti Erkki Anttilan kahden asunnon loukkuun

    10. 10

      Osa ihmisistä on luontaisesti ahneempia kuin toiset – he haluavat määrättömästi valtaa, tavaraa ja seksiä, sanoo asiantuntija

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS matkusti Sea Islands -saarille, joilla Yhdysvaltain orjuuden perintö yhä elää: ”On vastenmielistä, että ihmiset tulevat tänne eivätkä edes tiedä, että me olemme olemassa”, kuningatar Quet sanoo

      Tilaajille
    2. 2

      McDonald’sin paniikki vaihtui massa­hurmokseen – Kana­nugetti on suomalaistenkin suosikki, ja nyt HS:n erikois­artikkeli paljastaa, mitä sen sisältä löytyy

      Tilaajille
    3. 3

      Sara Malinen lähti remonttia pakoon lomamatkalle ja järkyttyi palattuaan: ”En ole ikinä nähnyt näin epäkäytännöllistä keittiötä”

    4. 4

      Tuomas Rajala erosi, kun perheen toisen lapsen syntymään oli kaksi kuukautta – Nyt hänellä on eronneille miehille yksi elintärkeä neuvo

      Tilaajille
    5. 5

      Jyrki Sukula pani kuppiloita kuntoon, mutta sitten hän sai ikäviä uutisia – Nyt Sukula kertoo, miksi suosikkisarja päättyi

      Tilaajille
    6. 6

      Kylpyhuoneen lattia oli kodin paras paikka juoda – Näyttelijä Natalil Lintala joi päivästä toiseen ja syötti someen särötöntä elämää

      Tilaajille
    7. 7

      ”Miksei lapsia siepata kadulta?” Amerikkalaisvieraat tulivat Suomeen, ja viikon jälkeen he miettivät, voisiko tänne muuttaa

    8. 8

      Tutkimuksissa on löydetty ylivertainen päästövähennyskeino, mutta ilmastotekolistoilta se puuttuu kokonaan

      Tilaajille
    9. 9

      Internetissä leviää video, joka näyttää bisneseliitin ”hupimetsästyksen” järjettömyyden – kokoomuksen ex-johtaja Pertti Salolainen raivostui: "Oksennan. Te tyhmät!"

    10. 10

      Päätä jomottaa, väsymys ei hellitä ja lopulta selkään kasvaa kyttyrä – Piinaava niska­kyhmy yleistyy, näin estät sen synnyn

      Tilaajille
    11. Näytä lisää