Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Hallitus joutuu määrittelemään kantansa opetuksen lisärahoihin kasvavan paineen alla

Valtion ensi vuoden talousarviota tehdään heikkenevien ja hämärtyvien talousnäkymien aikaan.

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk) esikuntineen neuvotteli viime viikolla muiden ministeriöiden väen kanssa ensi vuoden budjettiehdotuksesta.

Päällimmäiseksi nousi kahden keskustaministerin – Lintilän sekä tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kososen – kiista korkeakoulurahojen jaksotuksesta.

Kosonen on toivonut, että opetus- ja kulttuuriministeriö saisi hallitusohjelmassa luvatut 60 lisämiljoonaa käyttöönsä jo ensi vuoden budjetissa. Hän sai viikonvaihteessa tukea vasemmistoliiton puheenjohtajalta, opetusministeri Li Anderssonilta.

Lintilä esikuntineen on jaksottanut lisärahat niin, että luvatut 60 miljoonaa euroa tulevat opetusministeriön käyttöön pitkin vaalikautta.

Jo ennen viime viikon kahdenvälisiä neuvotteluja näytti selvältä, että korkeakoulurahat menevät koko hallituksen budjettineuvotteluihin eli niin sanottuun budjettiriiheen. Neuvottelut pidetään syyskuun puolivälissä.

Tarvittaessa koulutusrahat ratkaistaan hallituspuolueiden puheenjohtajien viisikossa. Paine lupausten nopeaan lunastamiseen on kova, mutta tilanne elää.

Ensi vuoden talousarvion tekeminen tapahtuu hämärtyvien talousnäkymien aikaan. Maailmalta ei viime kuukausina juuri ole kuultu hyviä talousuutisia. Kasvu Suomessa hidastuu lähelle nollaa.

Valtiovarainministeriön uusi ennuste valmistuu budjettiriiheen mennessä.

Hallituksen budjettineuvottelujen merkitys kotimaan politiikassa on pienentynyt vuosien mittaan. Aiemmin budjettiriihi kesti monta päivää, joskus vieläkin pitempään. Nykyisin varsinainen budjettiriihi hoidetaan parissa päivässä.

Syynä on budjettiprosessin jakautuminen lähes ympärivuotiseksi ja panostaminen ennakkosuunnitteluun.

Budjetin laadinta alkaa jo kevättalvella niin sanotussa kehysriihessä. Loppukesästä tai alkusyksystä hallitus laatii oman esityksensä seuraavan vuoden talousarvioksi. Sen käsittelyssä menee sitten eduskunnassa koko syyskausi.

Kun eduskunta on selvinnyt joulun alla budjettiäänestysten urakasta, se pääseekin joulutauolle.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Selvitysmies tuhoaisi Juha Sipilän luomuksen: valtio saisi kahden miljardin euron varat takaisin

    2. 2

      Boris Johnsonille täydellinen nöyryytys Luxemburgissa: jätti tiedotustilaisuuden väliin ilmeisesti siksi, ettei olisi buuaukselta saanut ääntään kuuluviin

    3. 3

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    4. 4

      Poliisi julkaisi kuvan: Miehet murtautuivat asuntoon ja kävivät omistajan päälle keskellä päivää Sipoossa

    5. 5

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    6. 6

      Avaruudesta löytyi pääkaupunkiseudun kokoinen kuollut tähti, joka painaa niin paljon, etteivät sen atomit pysy kasassa

    7. 7

      Ratikkakuski Dane Jozsefin oivallus johti upeaan hääkuvaan: ”Tuli aivan positiivinen fiilis, että nyt tein oikein”

    8. 8

      Hallituksessa on viriämässä kova poliittinen taisto Kelan johtajasta

    9. 9

      Mol.fi-työpaikkasivusto jäi ajastaan jälkeen, lähiaikoina avattavan uuden palvelun luvataan mullistavan suomalaisen työelämän

    10. 10

      Lankku on teho­liike, mutta nämä 5 muunnelmaa ovat vielä tehokkaampia

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ihmisen ei kuulu olla väsynyt – Uni­lääkärin mukaan moni uneton tekee illalla saman virheen

      Tilaajille
    2. 2

      Suomalaiset saavat liian vähän folaattia, vaikka se saattaa torjua Alzheimerin tautia ja masennusta – Nämä ovat tärkeimmät folaatin lähteet

    3. 3

      Poliisi julkaisi kuvan: Miehet murtautuivat asuntoon ja kävivät omistajan päälle keskellä päivää Sipoossa

    4. 4

      Ratikkakuski Dane Jozsefin oivallus johti upeaan hääkuvaan: ”Tuli aivan positiivinen fiilis, että nyt tein oikein”

    5. 5

      Lankku on teho­liike, mutta nämä 5 muunnelmaa ovat vielä tehokkaampia

      Tilaajille
    6. 6

      Nämä kuvat osoittavat, että iskut Saudi-Arabian öljy­laitoksiin tehtiin Iranin tai Irakin suunnasta, sanoo Yhdysvallat – Mutta kuvista ilmenee myös risti­riitaisuus

    7. 7

      Näin kodin viikko­siivous sujuu kahdeksan sijaan 1,5 tunnissa – Kansalais­opistojen opettajat kertovat, miten arkea voi helpottaa

    8. 8

      Alkavalla viikolla on luvassa yöpakkasia, mustaa jäätä ja jopa lumikuuroja

    9. 9

      Kasperi Saari, 67, harrastaa hotellien omistamista, ja pian hän avaa Helsinkiin maailman suurimman ketjun huippu­hotellin

      Tilaajille
    10. 10

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    2. 2

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    3. 3

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    4. 4

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    5. 5

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    6. 6

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    7. 7

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    8. 8

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    11. Näytä lisää