Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Kokoomus valitsi uuden puoluesihteerin ilman salamavalojen räiskettä

Puoluesihteerin nimi ei nykyisin kiinnosta paljon oman puolueen ulkopuolella. Ennen puoluesihteerit olivat merkittäviä vallankäyttäjiä.

Valtakunnallinen media seurasi lauantaina tiiviisti keskustan puolue­kokousta. Valittiinhan puolueelle uusi puheen­johtaja, ja nyt Katri Kulmunin johtoon siirtynyt keskusta on kansanedustaja­määrältään toiseksi suurin hallituspuolue.

Lähes täysin varjoon jäi, että samana viikonloppuna toiseksi suurin oppositiopuolue kokoomus valitsi uuden puoluesihteerin. Tehtävään valittiin Kristiina Kokko, joka on tähän asti työskennellyt korkeasti koulutettujen palkansaaja­järjestön Akavan kehityspäällikkönä. Hän on aiemmin toiminut lukuisten kokoomusministerien erityisavustajana.

Uutisten painoarvon ero kertoo hyvin, että puoluesihteerillä ei enää ole samanlaista huomioarvoa kuin menneinä vuosikymmeninä. Kokoomuksen puolue­sihteerin päätehtävänä on pitää kenttä­organisaatio kunnossa.

Menneinä vuosikymmeninä oli toisin. Puoluesihteerit olivat puolueissa merkittäviä vallankäyttäjiä, heti puheenjohtajasta seuraavia. Esimerkiksi Sdp:llä on ollut sellaiset puoluesihteerit kuin Kalevi Sorsa, Ulf Sundqvist ja Erkki Liikanen. Keskustassa puoluesihteereinä ovat olleet muiden muassa Arvo Korsimo ja Seppo Kääriäinen ja kokoomuksessa vaikkapa Harri Holkeri ja Taru Tujunen.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää



    HS:n kommentointien äänestäminen on muuttunut: nyt vain kirjautuneet käyttäjät voivat antaa kommentille hyvin argumentoitu -äänen.
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    2. 2

      ”Pukki Pukki Pukki, sinä sinä sinä” – Teemu Pukki noussut Englannin jalka­pallon ykkös­puheen­aiheeksi, ikoninen britti­näyttelijäkin riehaantui

    3. 3

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    4. 4

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    5. 5

      Historian suurin tutkimus­hanke tapahtuu napajään keskelle jäätyneessä laivassa

    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Kersti Juva keksi suomen kieleen sanan örkki, ja nyt hän kertoo, miksi yksin­kertaistenkin sanojen kääntäminen englannista suomeen on usein moni­mutkaista

    8. 8

      HS:n jakelussa häiriöitä – lue päivän näköis­lehti ilmaiseksi täältä

    9. 9

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    10. 10

      Vantaalla on hautausmaa, jonka puutarhuri Heli Hyystinmäki ei ole nähnyt yhtään omaista 20 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juutalaisvainoista kertova elokuva järkytti festivaalikatsojia, kymmeniä ihmisiä käveli ulos kesken näytöksen

    2. 2

      Ratsastajat ovat aiempaa isompia, ja moni talli on päätynyt asettamaan paino­rajoja: ”Aihe on monelle yli 40-vuotiaalle naiselle hirvittävän herkkä”

      Tilaajille
    3. 3

      Metsässä sammaloituvien betoni­rakennelmien mysteeri ratkesi Vantaalla HS:n lukijoiden avulla

    4. 4

      Venäläiskylään lentää koko ajan kärpäsiä tuntemattomasta syystä, epä­toivoiset asukkaat tekivät raadoista ”apua” -kyltin

    5. 5

      Käänne alkoi sala­kavalasti, ja nyt Stockmann on uppoamassa – Miten kriisin­ratkaisija Lauri Ratia aikoo pelastaa perinteisen tavara­talon?

      Tilaajille
    6. 6

      Jeffrey Epsteinin menestyksen salaisuus oli pieni musta muisti­kirja – Seksi­rikos­skandaali paisuu yhä, ja se voi tahria kaksi presidenttiä

    7. 7

      Neljä vuotta sitten Vantaan Kivistö herätti innostusta: tuhansittain asuntoja ja Redin kokoinen kauppa­keskus – Vaan miten kävi?

      Tilaajille
    8. 8

      Teemu Pukki rankaisi tällä kertaa Manchester Cityä ja nousi nimekkääseen joukkoon, Norwich kaatoi hallitsevan mestarin maalein 3–2

    9. 9

      Miljonääri liittyi perus­suomalaisiin Jussi Halla-ahon perässä, ja nyt ”Tampereen Trump” ilmentää puolueen muutosta

    10. 10

      Veikkauksen johtaja pyytää anteeksi vanhaa puhettaan, jonka taltiointi on kuohuttanut somessa: ”Nyt kun kahden vuoden jälkeen sitä katsoo, niin kyllä hävettää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teini-ikäinen kilpauimari hylättiin liian paljastavan uima­puvun vuoksi Yhdys­valloissa – käytti samaa asua kuin kaikki muutkin

    2. 2

      Sadattuhannet kodit uhkaavat menettää arvonsa – Suomeen on kehittynyt kahdet asunto­markkinat, ja asian­tuntijan mukaan enää kolme aluetta on turvassa

      Tilaajille
    3. 3

      15-vuotias Inka otti hatkat vuosi sitten, eikä häntä etsi enää kukaan – osa laitoksesta karanneista lapsista jää täysin heitteille

      Tilaajille
    4. 4

      Joukko suomalaisnaisia riisuuntui kameralle kertoakseen kehohäpeästä ja sen kukistamisesta – ”Olen yhä keskeneräinen, mutta sairaudesta olen päässyt”

      Tilaajille
    5. 5

      Seitsemän vuoden parisuhdekriisi on vanhentunut käsite: On olemassa toinen hetki, jolloin eroriski kasvaa selvästi

      Tilaajille
    6. 6

      Maailman parhaat luontokuvat valitaan taas kymmenientuhansien kuvien joukosta: HS näyttää 14 huippuotosta

    7. 7

      Elämme viheliäistä ja mitätöntä aikakautta, sanoo historioitsija Teemu Keskisarja – ”Hävettävää elää näin typerässä ajassa”

      Tilaajille
    8. 8

      Suoliston bakteerit määrittävät, miten ihminen voi, ja niitä ohjaa ravintomme – Suomalainen huippu­tutkija kertoo, millaista ruoka­valiota bakteerit janoavat

      Tilaajille
    9. 9

      Suomella on työhullu ulkoministeri, joka lähettää alaisille sähköpostia keskellä yötä ja joka puuhasi ensitöikseen yhden rauhansopimuksen

    10. 10

      Postin toimitusjohtajan ökypalkkaan löytyy selitys pienestä tuppukylästä, jossa kaikki lapset ovat keskimääräistä lahjakkaampia

    11. Näytä lisää