Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Israel hakee vaaleissa vaihtoehtoa nykyiselle pattitilanteelle

Äänestäjät ottavat kantaa sekä pääminiseri Benjamin Netanjahuun että pienten uskonopuolueiden valta-asemaan.

Tiistaina israelilaiset pääsevät jälleen äänestämään parlamenttinsa eli Knessetin vaaleissa. Kerta on jo toinen tänä vuonna, sillä kevään vaalien jälkeen nykyinen pää­ministeri Benjamin Netanjahu ei vastoin odotuksia saanutkaan kokoon enemmistöhallitusta.

Oikeiston maallisten ja uskonnollisten pienpuolueiden väliset jännitteet osoittautuivat silloin kompastuskiveksi, mutta taustalla oli myös kyllästyminen Netan­jahun pitkään valtakauteen.

Painolastina Netanjahulla olivat myös jossain vaiheessa edessä olevat syytteet muun muassa lahjonnasta ja petoksesta.

Vaalien jälkeen edessä saattaa olla sama pattitilanne. Netanjahun vastustajat voivat saada enemmistön, mutta muita yhdistäviä tekijöitä puolueiden välillä ­onkin sitten vähän.

Lisää paineita vaaliasetelmaan tuo Netanjahun lupaus liittää kolmasosa Länsirannasta Israeliin. Pelkkä aiheen esilläolo vaikeuttaa Lähi-idän huonosti etenevää rauhanprosessia.

Vaaleista voi silti tulla protesti pienten uskontopuolueiden valtaa kohtaan. Jos Likud-puolue tarjoaisi pääministeriksi jotakuta muuta kuin Netanjahua, tuloksena saattaisi syntyä poliittisen keskiviivan ylittävä maallisten puolueiden hallitus.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    2. 2

      Trump: Kurdit ovat ehkä vapauttaneet Isis-vankeja saadakseen Yhdysvallat hyökkäämään Turkkia vastaan

    3. 3

      Perussuomalaiset erotti valtuutetun Vantaalla

    4. 4

      ”Loviisalaisesta peltihallista on ponnistettu maailmalle”, Australian merivoimien 41 uutta laivavenettä valmistetaan Suomessa

    5. 5

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    6. 6

      Erikoisartikkeli esittelee Tero Pitkämäen uran kuvina: Osakan MM-kulta oli kirkkain hetki

    7. 7

      Oikeusasiamies: Hattula loukkasi opettajan sananvapautta antaessaan suullisen huomautuksen blogitekstistä

    8. 8

      Uutta tietoa Kuopion kouluhyökkäyksen tutkinnasta: Hyökkääjää epäillään myös törkeän väkivaltarikoksen valmistelusta

    9. 9

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    10. 10

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Syyrian joukot lähestyvät jo Turkin rajaa hallinnon tehtyä sopimuksen yhteis­työstä kurdien kanssa

    2. 2

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    3. 3

      Ilkeä puhetapa on luikerrellut parisuhteisiin, sanoo parisuhdekouluttaja: ”Harmaannuttaa paljon pariskunnan välejä ja ilmapiiriä”

      Tilaajille
    4. 4

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    5. 5

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    6. 6

      ”Aamulla laitoin viestin Wilmaan: nukkui pois” – Helsinkiläiset kertovat kommelluksistaan Wilma-järjestelmässä

    7. 7

      Perussuomalaiset erotti valtuutetun Vantaalla

    8. 8

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    9. 9

      Huolestuneen naapurin hälyttämä poliisi ampui tummaihoisen naisen ikkunan läpi kuoliaaksi Texasissa

    10. 10

      Vieras alkoikin puhua transsukupuolisuudestaan, AlfaTV päätti kieltää ohjelman esittämisen vastaisuudessa – soitimme osapuolille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    6. 6

      Makia vetää pois pursiseuralta kopioitua logoa kantavat tuotteensa: ”Olemme olleet idiootteja”

    7. 7

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    8. 8

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää