Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Investoinnit edellyttävät uskoa tulevaisuuteen

Hallituksen kaavailema poistojen määräaikainen korotus on vain lisäporkkana.

Hallitus halusi budjetti­riihen yhteydessä käsitellä myös keinoja, joilla investoinnit saataisiin Suomessa taas kasvu-uralle. Asiaa selvittämään oli pantu valtiovarain­ministeriön valtio­sihteeri Martti Hetemäki.

Tuttuun tapaansa Hetemäki kartoitti tilastojen avulla sekä taudinkuvaa että mahdollisia lääkkeitä.

Runsaat kymmenen vuotta sitten Suomessa tapahtui käänne, jonka seuraukset näkyvät edelleen. Siihen asti yrityksissä tehdyn työn tuottavuus oli kasvanut tasaista tahtia, vaikka väliin mahtui monenlaista suhdannetta.

Vuoden 2007 jälkeen nousu pysähtyi, eikä vieläkään ole ylitetty finanssikriisiä edeltävää tasoa, jos mittarina käyttää työtuntia kohti syntynyttä arvonlisäystä.

Jotta tuottavuus kääntyisi nousuun ja syntyisi tilaa menestymiselle kansain­välisessä kilpailussa, palkankorotuksille, elintason kasvulle ja uusille työpaikoille, yritykset pitäisi saada investoimaan.

Yksinkertaista ratkaisua ongelmaan ei kuitenkaan ole. Kun yritys miettii isoja panostuksia, se yrittää katsoa mahdollisimman pitkälle eteenpäin. Onko tuotteille ja palveluille kysyntää? Millä tavalla voisi toimia paremmin kuin kilpailijat? Mistä saa osaavaa työvoimaa, ja miten verotus kohtelee?

Kaiken lisäksi pitää varautua yllätyksiin. Juuri nyt maailmantaloudessa on paljon riskejä, jotka johtuvat poliittisista päättäjistä. Se nakertaa helposti uskoa tulevaisuuteen.

Hetemäen reseptien joukossa on kone- ja laiteinvestointien poistojen määräaikainen kaksin­kertaistaminen. Se saattaa houkutella kahden vaiheilla olevia yrityksiä tekemään päätöksiä, mutta investointien pitää kuitenkin olla perusidealtaan toimivia. Veroetu on vain lisäporkkana.

Korotettua poisto-oikeutta voidaan myös vertailuissa pitää verotukena. Tukien vähentämisen piti kuitenkin olla hallituksen peruslinja.

Hallitus voi vaikuttaa investointien määrään, mutta lopputulos ei ratkea yksittäisillä toimenpiteillä. Osaamisen kasvu, toimivat työmarkkinat ja vakaat olot ovat edellytyksiä, jotta rohkeus riittäisi ottamaan riskiä ja investoimaan.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ihminen koskettelee kasvojaan parin minuutin välein, mutta valehtelija tekee sen eri tavalla kuin muut

      Tilaajille
    2. 2

      Näyttelijä Minna Kivelä paljastaa, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    3. 3

      Turkin hyökkäys Syyrian kurdi­alueelle sai uuden käänteen: Syyria ja kurdit yhteis­työhön

    4. 4

      Moni ymmärtää venyttelyn tarkoituksen väärin, ja se voi jopa heikentää kehoa – Asiantuntija purkaa yleiset myytit liikkuvuudesta

      Tilaajille
    5. 5

      Suomalaisia vaivaa kehu-ummetus, ja se voi vahingoittaa parisuhteita, sanoo parisuhdekouluttaja

      Tilaajille
    6. 6

      Influenssarokotteen koostumus muuttui, rokottamiset alkavat normaalia myöhemmin

    7. 7

      Japanilainen ja suomalainen musiikki ovat kuin kaksi marjaa – tiesitkö Topi Sorsakosken hitin japanilaisen alkuperän ja Japanin superhitin suomalaiset juuret?

    8. 8

      Huolestuneen naapurin hälyttämä poliisi ampui tummaihoisen naisen ikkunan läpi kuoliaaksi Texasissa

    9. 9

      Maailman suurimman lentokoneen tehnyt ukrainalainen Antonov selvisi Neuvostoliiton kaatumisesta, mutta Venäjän ja Ukrainan välirikko syöksi sen ongelmiin

    10. 10

      Alkava rasvamaksa sekä diabeteksen ja uniapnean oireet herättivät: Huoli omasta terveydestä sai laihduttamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näyttelijä Minna Kivelä paljastaa, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    2. 2

      Porvari vastaan demari, isoveli vastaan pikkuveli – Hirvolan veljekset käyttävät suurta valtaa Suomessa, mutta tänään ei neuvotella vaan pelataan kovaa

      Tilaajille
    3. 3

      Alhaisen syntyvyyden todelliset syylliset saattavat löytyä väestöpyramidia tutkimalla: Sodanjälkeiset suuret ikäluokat

    4. 4

      Tuhannet lukijat kertoivat HS:lle, miksi heillä ei ole lapsia – Vastauksista piirtyy kuva epävarmuuteen kasvaneesta sukupolvesta

      Tilaajille
    5. 5

      Huolestuneen naapurin hälyttämä poliisi ampui tummaihoisen naisen ikkunan läpi kuoliaaksi Texasissa

    6. 6

      Turkin hyökkäys Syyrian kurdi­alueelle sai uuden käänteen: Syyria ja kurdit yhteis­työhön

    7. 7

      Caitlin Moran joutui vastoin tahtoaan seksivideolle ja haluaa kertoa siitä avoimesti, sillä seksi on feminismin ytimessä

      Tilaajille
    8. 8

      Tätä on lastensuojelun työntekijäkato käytännössä: Vantaalainen perheenäiti piiloutuu suihkuun itkemään, koska kukaan ei auta hänen vaikeasti oireilevaa poikaansa

      Tilaajille
    9. 9

      Tutkimus selvitti, mitkä sanat suomalaiset kokevat sopimattomiksi

    10. 10

      Poliisi pidätti näyttelijä Jane Fondan, 81, tämän osoitettua mieltään Greta Thunbergin ja muiden ilmastoaktivistien puolesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos surmaaja soittaa itse hätäpuhelun, hän tekee yleensä samat virheet

      Tilaajille
    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä paljastaa, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    5. 5

      Makia vetää pois pursiseuralta kopioitua logoa kantavat tuotteensa: ”Olemme olleet idiootteja”

    6. 6

      Mitä tehdä, jos tarjoilija avaa viinipullon, antaa maistaa lasista mutta viini onkin pahaa? ”Se on asiakkaan ongelma, pullo on jo avattu häntä varten”

      Tilaajille
    7. 7

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    8. 8

      Nämä 9 videopätkää osoittavat, miten takavuosien suomalainen tv muuttui tunkkaiseksi ja vanhentuneeksi – menisikö mikään näistä enää läpi? Kerro mielipiteesi

    9. 9

      Miksi ennakkosuosikkina pidettyä Greta Thunbergia ei valittu Nobelin saajaksi? HS käy läpi neljä mahdollista syytä

    10. 10

      Sofia maksoi yli 450 euroa palvelusta, jota ei edes käyttänyt – Uusi ilmiö osoittaa, että rahaa on vaikea hahmottaa, kun sitä ei näe

      Tilaajille
    11. Näytä lisää