Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Julkinen sektori on kilpailukykyvertailuissa Suomen vahvuus, työmarkkinat eivät

Maailman muutokseen Suomi voi vaikuttaa vain vähän, mutta työmarkkinat ovat omissa käsissä.

Suomen kilpailu­kyky pysyi ennallaan Maailman talous­foorumin (World Economic Forum, WEF) tuoreessa kilpailukyky­vertailussa. Tuloksena oli 11. sija, siis sama kuin edelliselläkin kerralla.

On hyvä huomata, mitä kilpailukyvyllä tämäntyyppisissä vertailuissa tarkoitetaan. Kun yritykset puhuvat kilpailu­kyvystä, ne miettivät esimerkiksi omien tuotteidensa kykyä kilpailla hinnalla tai ominaisuuksilla. WEF taas katsoo kauemmaksi tulevaisuuteen ja arvioi, millaiset edellytykset esimerkiksi koulutus tai liikenneyhteydet luovat jonkin maan kilpailukyvylle.

Kansainvälisistä vertailuista voi etsiä yksityiskohtien sijaan suurta linjaa. Suomen kohdalla niissä toistuu sama kuvio.

Lähtöviivalta mitaten eli kilpailukyvyn kannalta Suomi on hyvää länsimaista ­tasoa mutta ei nykyään aivan terävintä kärkeä. Puhtaasti taloudellisilla mitta­reilla tulos maaliviivalla on samaa hyvää tasoa. Mutta kun katsotaan, mitä inhimillistä hyvää tällä rahalla saadaan aikaan, Suomi on muiden Pohjoismaiden kanssa maailman palkintokorokkeella.

WEF:n arvio perustuu osittain tilastoihin ja osittain kyselytutkimuksen tuloksiin. Yksittäistä osatekijää ei kannata katsoa liian tarkkaan, mutta yhteiskunnan osista voi tehdä havaintoja. Olennainen havainto on, että instituutiot ja julkinen sektori ovat Suomessa hyvässä kunnossa, vaikka päivittäisestä keskustelusta voisi toisin päätellä. Suomalaiset ovat tottuneet odottamaan viranomaisiltaan paljon enemmän kuin muiden maiden asukkaat. Suomi on turvallinen. Oikeusistuimet ja vapaa lehdistö voivat kontrolloida julkisen vallan käyttöä. Julkinen sektori on tehokas, ja lainsäädäntö on kunnossa.

Työmarkkinat sen sijaan ovat Suomen heikkous. Ne ovat jäykät, mikä haittaa sekä työn tarjoamista että sen vastaanottamista.

Maailman muutokseen Suomi voi yleensä vaikuttaa vain vähän, mutta työmarkkinat ovat omissa käsissä.

Vanhoihin muotoihin tarttumisella luultavasti tavoitellaan turvallisuutta, mutta tarve uudistumiseen on iso. Kilpaillussa maailmassa toimivat työmarkkinat luovat työtä ja ovat siten myös turvallisuuden ja vakauden lähde.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS-analyysi: Erdoğan voitti Trumpin mutta hävisi Putinille, Syyriassa Turkkia odottavat venäläiset joukot

    2. 2

      Finnkinon toimitusjohtaja irtisanottiin kaikessa hiljaisuudessa yli kuukausi sitten

    3. 3

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    4. 4

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    5. 5

      Tutkijat löysivät pahoin runnellun valkohain Atlantilta, suuri puremajälki saattaa auttaa tutkimustyössä

    6. 6

      Tuore tutkimus paljastaa: Terrafamen jätevedet ovat sittenkin turmelleet suurta järveä Sotkamossa

    7. 7

      Kommentti: Brexit-sopimus sisältää kolme kompromissia, joista yksi saattaa käydä Boris Johnsonille kalliiksi

    8. 8

      Aivojamme kuormittavat lukemattomat turhat asiat, sanoo neuropsykologi Nina Uusitalo ja kertoo keinon, jonka avulla hän oppi keskittymään olennaiseen

      Tilaajille
    9. 9

      Venäjän sotilaat muuttivat Syyrian sodan kulun ja partioivat nyt myös kurdialueella: Mitä Venäjän operaatiosta tiedetään?

    10. 10

      Uusnatsijärjestö Pohjoismaista vastarintaliikettä vaaditaan terroristijärjestöjen listalle Yhdysvalloissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    2. 2

      Kim huijasi itselleen halutun kaupungin vuokra-asunnon läheltä Helsingin keskustaa – Rikosoikeuden professori: ”Moraalitonta tällainen kepulointi ainakin on”

      Tilaajille
    3. 3

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    4. 4

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    5. 5

      Raiskauksen uhriksi väitetty lapsi kertoo keksineensä koko jutun: Oikeus kumosi viiden vuoden tuomion

    6. 6

      Suomi otti taas lisävelkaa, Ruotsilla jäi jälleen rahaa yli: Mistä ero syntyy?

    7. 7

      Suomalainen Antti Haataja voitti toisen palkinnon ”luontokuvien Oscareissa” kuvallaan jäniksestä talvimaisemassa

    8. 8

      Kommentti: Opiskelijoiden lihansyönnistä kasvoi ”kulttuurisota”, joka saattaa ratketa perussuomalaisten voittoon

    9. 9

      Heikko pohjelihas vaikuttaa kävelytapaan ja aiheuttaa monia vaivoja – Yksinkertainen testi osoittaa, onko pohkeissasi riittävästi voimaa

      Tilaajille
    10. 10

      Kuinka otan itseäni niskasta kiinni ja saan enemmän aikaan? Psykologi antaa neljä neuvoa, joita voi soveltaa niin treenaamiseen kuin työtehtäviin

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki Triplasta: HS:n erikoisartikkeli näyttää, miten uudessa Pasilassa liikutaan

    2. 2

      Roskapankin portsari löi ja Sakari Lauriala nautti – Armoton harrastus oli tappaa miehen, jonka työ oli kohdata kuolleiden omaisia

      Tilaajille
    3. 3

      Näyttelijä Minna Kivelä kertoo, millaista on asua Suomen suurimmassa taloyhtiössä yli tuhannen naapurin kanssa

      Tilaajille
    4. 4

      Johanna Huhtamäki, 38, kuuli oudon äänen, eikä tiennyt sen kielivän kuolemasta – Nyt hän toteuttaa unelmiaan, sillä pian saattaa olla liian myöhäistä

      Tilaajille
    5. 5

      Demokraattien Nancy Pelosi kertoi syistä, miksi Trump sai ”hermoromahduksen” Syyria-kokouksessa

    6. 6

      ”Olen 31, enkä ole seurustellut kertaakaan” – Lyhyet miehet kertovat, millaista on elää maailmassa, jossa pituutta pidetään miehen mittana

      Tilaajille
    7. 7

      Potkujen antaminen oli MTV Uutisten entiselle päätoimittajalle liikaa: ”Ilmoitin, että sanon itseni irti ensimmäiseksi”

    8. 8

      Keväällä Fazerin asmr-mainos sai monet raivon partaalle, ja nyt myös Mainonnan eettinen neuvosto otti siihen kantaa

    9. 9

      Suomea uhkaavat ”todella huonot ajat”, sanoo Elina Lepomäki

    10. 10

      Kotona tehtävä tikkutesti on paljastanut jo monia oireettomia suolistosyöpiä

    11. Näytä lisää