Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Pelloista nähdään vähitellen muutakin kuin sato

Suomessa ruoantuotanto täytyy ymmärtää kokonaisuutena, mutta toimenpiteet pitää sovittaa yksittäisille peltolohkoille.

Elintarvikepula on yksi varmimmista keinoista horjuttaa yhteis­kuntia. Suomessakin kamppailtiin viime sotien aikaan ruoan riittävyyden kanssa, eikä tarvitse mennä kovin paljon kauemmas, kun maassa kärsittiin suoranaisesta nälästä.

Siksi ruoan riittävyyden varmistaminen on kaikkien maiden tärkeimpiä ­tavoitteita. Rikkaat maat onnistuvat siinä hyvin, kaikkein köyhimmät huonosti.

Koska ylivoimainen enemmistö ruoantuotannosta perustuu joko suoraan tai epäsuorasti peltoviljelyyn, katse on ollut vain peltojen tuottamassa sadossa.

Vähitellen on kuitenkin alettu tiedostaa myös muita näkökulmia: luonnon monimuotoisuus, vesiensuojelu ja tuoreimpana myös ilmastovaikutukset. Kun näkökulmia tulee lisää, kasvaa myös kysymysten monimutkaisuus.

Hyvä esimerkki on oman ruokavalion vaikutus ympäristöön. On helppo ymmärtää ajatus, että kasviperäinen ruoka kuormittaa vähemmän kuin eläinperäinen. Tarkemmassa tarkastelussa täytyy kuitenkin miettiä, mitä tapahtuu niillä pelloilla, joissa kasveja kasvatetaan.

Yksipuolinen viljely köyhdyttää maaperää ja kuluttaa kasvulle elintärkeää multakerrosta. Arvioidakseen oman ruokansa jäljen ympäristöön pitäisi siis tietää, onko viljely esimerkiksi edistänyt eroosiota.

Suomessa multakerrosta voisi suojella pitämällä pellot vihreinä, ylläpitämällä eri kasvilajien viljelykiertoa ja käyttämällä myös muita kuin väkilannoitteita. Tämä taas onnistuu, jos myös eläimet ovat mukana tuotantoketjussa.

Suomessa ongelmat eivät ole niin suuria kuin useassa muussa maassa, mutta täälläkin on parantamisen varaa.

Ruoantuotantoa täytyy katsoa koko­naisuutena, mutta samalla pitää ymmärtää, millaisilla viljelytavoilla vähennetään esimerkiksi vesistöihin ja ilmastoon kohdistuvaa kuormaa yksittäisellä peltolohkolla.

Se taas vaatii tutkimusta, kokeiluja ja tiedon tehokasta hyödyntämistä. Tuoreet arviot maatalouden tukijärjestelmien vaikutuksista osoittavat, että viljelyä voidaan ohjata hyvään suuntaan. Monessa asiassa työ on kuitenkin vasta alussa.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      HS-analyysi: Hallitus viritti itselleen ansan, joka voi pakottaa sen leikkaamaan pienituloisilta

    2. 2

      Poliisin Karhu-ryhmän entinen varajohtaja tuomittiin ehdottomaan vankeuteen: ylikonstaapeli huijasi rikoskumppaninsa kanssa poliisilaitokselta yli 150 000 euroa

    3. 3

      Helsinki aloitti uuden tavan auttaa vanhuksia – miksi suuri joukko hoitajia irtisanoutui heti?

      Tilaajille
    4. 4

      Trumpin erikoiset käsinkirjoitetut muistilaput tallentuivat kameralle, pian niiden pohjalta tehtiin biisi – Internet riemastui emorock-videosta

    5. 5

      Poliisi aloittaa esitutkinnan: Helsingin kotihoito unohti vanhuksen, löytyi kuolleena kotoaan vuonna 2018

    6. 6

      Lehti: Syyriassa kuvatulla mestaus­videolla esiintyy venäläisiä palkka­sotureita

    7. 7

      Kirjailija Veijo Baltzar on vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta – avustajan mukaan Baltzar kiistää syyllistyneensä tekoon

    8. 8

      Helsinkiläinen uimaopettaja havahtui lasten jäykistymiseen: ”Todella huolestuttavaa”

    9. 9

      Essi Syrjälän työpaikka oli vaarassa, kun passi ja viisumi olivat Postin lakon takia jumissa – Mitä tehdä, jos matkustus­asiakirjat jäävät lakon takia saamatta?

    10. 10

      Neljä työmarkkina­konkaria alkaa setviä Postin työehto­kiistaa – 700 paketti­lajittelijan työehdot turvataan, lupaa pääministeri Rinne

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinki aloitti uuden tavan auttaa vanhuksia – miksi suuri joukko hoitajia irtisanoutui heti?

      Tilaajille
    2. 2

      Kirjailija Veijo Baltzar on vangittu epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta – avustajan mukaan Baltzar kiistää syyllistyneensä tekoon

    3. 3

      Trump jäi ensi kertaa verekseltään kiinni, sanoo tutkija EU-lähettilään todistuksesta – ”Mies joka näki läheltä, mitä tapahtui, kertoo nyt kaiken”

    4. 4

      Tavallinen flunssa tai kaatuminen voivat laukaista toiminnallisen häiriön, jonka syytä lääketiede ei tunne kunnolla

      Tilaajille
    5. 5

      Suomen maahan­muutto­politiikassa on mennyt viime aikoina pieleen lähes kaikki mahdollinen, nyt on aika korjata virheet

    6. 6

      Kirjeenvaihtajan analyysi: Virkarikos­tutkinnassa kuultiin järisyttävä todistus – Miten republikaanit puolustavat presidentti Trumpia?

      Tilaajille
    7. 7

      Uutissuomalainen: Omistaja­ohjaus­ministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista

    8. 8

      HS-analyysi: Hallitus viritti itselleen ansan, joka voi pakottaa sen leikkaamaan pienituloisilta

    9. 9

      Poliisin Karhu-ryhmän entinen varajohtaja tuomittiin ehdottomaan vankeuteen: ylikonstaapeli huijasi rikoskumppaninsa kanssa poliisilaitokselta yli 150 000 euroa

    10. 10

      Helsinkiläinen uimaopettaja havahtui lasten jäykistymiseen: ”Todella huolestuttavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    6. 6

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    7. 7

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    8. 8

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    9. 9

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    10. 10

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    11. Näytä lisää