Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Maaseudun äänestäjistä käydään ankaraa kilpailua

Keskusta vaikuttaa haastavan perussuomalaisia – puoluetta, jolle keskusta on menettänyt paljon kannatustaan.

Viime viikolla eduskunnassa käytiin hivenen erikoinen keskustelu aluepolitiikasta. Aiheena oli keskustan uuden puheenjohtajan, elinkeinoministeri Katri Kulmunin budjettiin tekemä esitys alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahasta.

Kulmunin lisäksi äänessä oli vain lähes pelkästään keskustalaisia. Esimerkiksi perussuomalaisista puheenvuoroa ei pitänyt kukaan.

Viime keskiviikkona Yle julkaisi kyselyn, jonka mukaan yli puolet suomalaisista toivoo valtion jarruttavan kaupungistumiskehitystä.

Eniten kaupungistumista vastustavat perussuomalaiset, toisena demarit ja vasta kolmantena keskustalaiset. Maaseutupolitiikka on kuitenkin aina ollut keskustan leipälaji.

Voisi kuvitella, että keskusta pitää maaseudun asiaa tällä hallituskaudella ahkerasti esillä. Nykyisessä, Antti Rinteen (sd) johtamassa punamultahallituksessa siihen lienee paremmat mahdollisuudet kuin edellisessä, Juha Sipilän (kesk) hallituksessa, jossa pääkumppani oli kokoomus.

Budjetin lähetekeskustelussa on ollut muutenkin havaittavissa, että keskusta hyökkää perussuomalaisia vastaan.

Keskustan uusi aluepoliittinen painotus on ymmärrettävissä kahdesta syystä: puolue kärsi vaaleissa murskatappion, jonka seurauksena edellinen puheen­johtaja Sipilä jätti tehtävänsä. Vaaleista lähtien keskustan sisäisessä keskustelussa on vaadittu paluuta alkiolaisuuteen ja ”köyhän asian” ajamiseen.

Perussuomalaiset on keskustalle siinä mielessä hyvä vihollinen, että keskusta on parin kolmen vaalikauden aikana menettänyt äänestäjiä nimenomaan perussuomalaisille – ja nimenomaan maakuntien haja-asutusalueilla.

Tosin perussuomalaiset ovat kasvattaneet kannatustaan myös muiden puolueiden kustannuksella: kokoomukseen pettyneet pienyrittäjät saattavat nykyään äänestää perussuomalaisia.

Myös Sdp on menettänyt ison osan kannattajistaan perussuomalaisille. Rinteen puheenjohtaja-aikana on alkanut äänestäjien paluumuutto Sdp:hen, mutta nyt sekin näyttää pysähtyneen.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Trump jäi ensi kertaa verekseltään kiinni, sanoo tutkija EU-lähettilään todistuksesta – ”Mies joka näki läheltä, mitä tapahtui, kertoo nyt kaiken”

    2. 2

      Uutissuomalainen: Omistaja­ohjaus­ministeri Paatero väläyttää Postin pilkkomista

    3. 3

      Ajat muuttuvat myös britti­hovissa, ja nyt prinssi Andrew saa nyt mennä

    4. 4

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    5. 5

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    6. 6

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    7. 7

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    8. 8

      EU-lähettiläältä raskas todistus Trumpia vastaan – odotettu kuuleminen murensi republikaanien puolustusta virkarikos­tutkinnassa

    9. 9

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    10. 10

      Suomessa kuolee vähemmän vauvoja kuin missään muualla, syy löytyy rokotuksista: ”Se on ollut melkoinen menestystarina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Amazonin tieteissarja kertoo kylmäävää vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    3. 3

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    4. 4

      Kristiina Sandberg vapautui vankilasta mutta törmäsi digitaaliseen muuriin: ”Tuli sellainen olo, että ei tästä mitään tule”

    5. 5

      Yli sata vuotta vanhat Signe Branderin Helsinki-kuvat loistavat nyt väreissä, algoritmin ehostamia teoksia ilmestyy päivittäin automaattisesti Twitteriin

    6. 6

      Testissä kymmenen tuhtia amaroneviiniä – Kärkeen kiilasi yksi halvimmista

      Tilaajille
    7. 7

      HS-analyysi: Finanssivalvonta antoi eläkemiljardien hoitajille viimeisen varoituksen

    8. 8

      Hallituksen budjetti vie laskelman mukaan Suomesta 5 000 työpaikkaa – ”En muista koskaan nähneeni tällaista”, sanoi kokoomuskonkari Ben Zyskowicz

    9. 9

      HS-analyysi: Macronin kommentti aivo­kuolleesta Natosta sai Merkeliltä ennen­kuulumattoman vastauksen

    10. 10

      Markku Laurila vaihtoi diesel-Volvon ladattavaan hybridiin: nyt hän säästää polttoaineessa satoja euroja kuukaudessa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    3. 3

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    4. 4

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    5. 5

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      Moni tuntee ihmisen, joka haluaa olla aina oikeassa – Psykoterapeutti neuvoo, miten pätijän kanssa pärjää

      Tilaajille
    11. Näytä lisää