Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Myös hoiva-avustajat ovat tulossa mukaan henkilöstömitoitukseen

Osa hoiva-avustajien työstä lasketaan tulevassa laissa vanhustenhoidon henkilöstömitoutukseen. Tämä voi helpottaa henkilöstön rekrytointia, mutta uutta henkilöstömitoitusta ei silti saavuteta tämän vaalikauden aikana.

Vanhustenhoidon laatuun toivotaan selvää parannusta lakiin kirjattavalla henkilöstö­mitoituksella. Lakiluonnoksen mukaan pitkä­aikaisessa tehostetussa palveluasumisessa ja laitoshoidossa kymmentä hoidettavaa kohti pitää olla vähintään seitsemän välittömään hoiva­työhön osallistuvaa työn­tekijää. Laki tulisi voimaan ensi vuoden elokuussa, mutta henkilöstömitoituksen toteuttamiseen tulisi pitkä siirtymäaika huhtikuuhun 2023.

Tavoitteen toteuttamisessa on kaksi isoa haastetta: mistä löydetään muutamassa vuodessa 4 000–5 000 uutta hoitajaa, ja pystyykö valtio antamaan kunnille tähän tarvittavat rahat, arviolta 230 miljoonaa euroa vuodessa.

Valmistelun aikana hoitajamitoitus on muuttunut henkilöstö­mitoitukseksi. Tällä voi olla merkitystä tavoitteen saavutta­misessa. Hoivakodeissa tehtävä työ on ­jaettu välittömään ja välilliseen asiakastyöhön. Välitöntä työtä on kaikki asiakkaiden perustarpeisiin vastaaminen: hoitoon, huolenpitoon ja kuntoutukseen liittyvät tehtävät. Välillistä työtä taas on esimerkiksi ruuanlaitto ja pyykinpesu.

Lakiin kirjattava henkilöstömitoitus koskee välitöntä asiakastyötä. Valtaosa vanhustenhoidon työntekijöistä on lähihoitajia. Välitöntä asiakastyötä tekevät jatkossa myös osaltaan esimerkiksi fysio- ja toimintaterapeutit, viriketoiminnan ohjaajat ja hoiva-avustajat.

Hoiva-avustajia on koulutettu vuodesta 2011 lähtien. Alle vuodessa he suorittavat osan lähihoitajan tutkinnosta. Kun hoiva-avustajien koulutus alkoi, hoitajien ammattiliitot Super ja Tehy vastustivat heidän palkkaamistaan peläten sen uhkaavan lähihoitajien työllisyyttä.

Nyt ammattiliitotkin ovat hyväksyneet sen, että osa hoiva-avustajien työstä voidaan laskea ­välittömään hoitotyöhön. Hoiva-avustajat eivät edelleenkään voi osallistua lääkehoitoon tai olla yksin työvuorossa. Lähihoitajien ei tarvitsisi pyykätä tai laittaa ruokaa, jollei siitä erikseen mainita työsopimuksessa.

Tämä voi osaltaan helpottaa henkilöstön rekrytointia. Siitä huolimatta henkilöstömitoitus ei täysin toteudu tällä vaalikaudella. Pääministeri Antti Rinne (sd) on todennut, että rahaa ei ole.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Juuri päättynyt Amazonin tieteissarja kertoo kiehtovaa vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    3. 3

      Macronin kommentti aivo­kuolleesta Natosta sai Merkeliltä ennen­kuulumattoman vastauksen

    4. 4

      Helsinkiläinen Zahra Karimy oppi 15-vuotiaana, mitä on joutua vihavyöryn kohteeksi: ”En ollut kokenut mitään vastaavaa”

    5. 5

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    6. 6

      Tutkimus: Vääränlaiset suolisto­bakteerit ja viina ovat vaarallinen yhdistelmä

    7. 7

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    8. 8

      Nigerialaismies onnistui huijaamaan lähes miljoonaa euroa, vaikka istuu 24 vuoden vankeus­tuomiota – Viranomaiset ovat ymmällään

    9. 9

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    10. 10

      Keskustelu moni­muotoisuudesta ei ole päässyt Suomessa koskaan vauhtiin, sanoo Slushin pää­kuraattorina toiminut Katja Toropainen: ”Tekno­yhtiöt olivat yhtä kuin miehet huppareissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    2. 2

      Treenin jälkeen moni tekee virheen, joka voi hidastaa kehitystä – Tästä on kyse aktiivisessa palautumisessa, joka hyödyttää jokaista treenaajaa

      Tilaajille
    3. 3

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    4. 4

      John Irvingin teos käsittelee seksuaalisuutta ja uskontoa niin rajusti, että se on yhä kielletty joissakin kouluissa – Taustalla on kirjailijan nuoruuden trauma

      Tilaajille
    5. 5

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    6. 6

      Alfa-tv nousi otsikoihin kun se hermostui ohjelmansa trans-vieraasta – katsoimme kanavaa viikon putkeen, ja tältä se näytti

    7. 7

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    8. 8

      Mitä jos jättää auton huoltamatta, tankkaa väärää polttoainetta tai ajaa kytkin pohjassa? Autoiluun liittyy kysymyksiä, joita et ehkä kehtaa kysyä – kokosimme vastauksia

    9. 9

      Ohikulkija huomasi maassa pienen pienen pilkahduksen: Nyt Espoossa kaivetaan esiin asuinpaikkaa Suomen esihistorian arvoitukselliselta aikakaudelta

    10. 10

      Postin lakko ja tukilakot jatkuvat – työntekijäpuoli hylkäsi sovintoesityksen pakettilajittelijoiden siirron takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää