Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Verotietojen julkisuutta ei kannata vähentää

Mahdollisimman suurta avoimuutta tavoittelevassa suomalaisessa yhteiskunnassa verotietojen julkisuudella on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä.

Tänään tulevat julkisiksi viime vuoden verotiedot, ja tiedotusvälineet kertovat muun muassa siitä, mistä lähteistä verot kertyivät ja millä perusteilla.

Veropäivää kutsutaan kateuspäiväksi ja tirkistelyksi. Mahdollisimman suurta avoimuutta tavoittelevassa suomalaisessa yhteiskunnassa verotietojen julkisuudella on tärkeä yhteiskunnallinenkin tehtävä: verotiedot kertovat muun muassa siitä, miten tuloerot kehittyvät ja miten järjestelmän oikeudenmukaisuus toteutuu.

Veropäivällä on myös ”sitova” kyky: suomalaiset kokoontuvat hetkeksi yhteen pohtimaan omaa ja muiden veronmaksajien paikkaa yhteiskunnassa. Verotietojen julkisuus auttaa väittelemään vaikkapa siitä, onko pääomatulojen ja ansiotulojen keskinäinen suhde nyt oikea.

Julkisuuden vuoksi takavuosina on paljastunut monia ongelmiakin, veronkiertoa ja luovia järjestelmiä, joiden avulla jopa kokonaiset ammattikunnat ovat yrittäneet keventää verotustaan.

Verotiedot ovat tulleet kertoneeksi hitaista taloudellisista muutoksista, joita ei reaaliajassa ole havaittu. Takavuosina vasta verotiedoista paljastui, miten ruhtinaallisiksi matkapuhelinyhtiö Nokian palkitsemisjärjestelmät muuttuivat. Jälkikäteen tämäkin tieto voitiin liittää osaksi organisaatiokulttuurin arviota.

Viime vuonna verotusta koskevat tiedot kertoivat siitäkin, että ansaitut miljoonat eivät tee kaikista rikkaista armottomia.

Supercellin myynnistä valtavat omaisuudet ansainnut Ilkka Paananen kertoi jo ennen verotietojen julkistamista Wired-lehden haastattelussa, että yritys ei yritä luovia veroasioissa. ”Olen ollut naurettavan onnekas elämässäni. Kun autan maksutonta koulutusta ja terveydenhuoltoa maassani, autan tulevia sukupolvia”, hän kertoi.

Kun viime aikoina kritiikki pelkästään tuottoja hamuavaa yritystoimintaa kohtaan on kasvanut, verojen maksusta on tullut yrityksille tilaisuus osoittaa vastuullisuutta. Suomen suurimmat yhteisöveron maksajat muistuttavat mieluusti veropäivänä roolistaan.

Verotaakkaa luovasti keventävät taas tietävät järjestelyjen paljastumisen olevan nykymaailmassa iso mainehaitta.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Raamattu-siteeraus voi olla rikos, sanoo valtakunnan­syyttäjä: ”Ei pyhien kirjojen avulla saa loukata toisen ihmisarvoa”

    2. 2

      Macronin kommentti aivo­kuolleesta Natosta sai Merkeliltä ennen­kuulumattoman vastauksen

    3. 3

      Entä jos natsit olisivat voittaneet toisen maailmansodan? Juuri päättynyt Amazonin tieteissarja kertoo kiehtovaa vaihtoehtohistoriaa

      Tilaajille
    4. 4

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    5. 5

      ”Pystyn hymyilemään, vaikka olen romahduspisteessä” – Neljän lapsen isä Mika Tukiainen sairastaa masennusta ja pitää perheen arjen pyörimässä

      Tilaajille
    6. 6

      Tutkimus: Vääränlaiset suolisto­bakteerit ja viina ovat vaarallinen yhdistelmä

    7. 7

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    8. 8

      Helsinkiläinen Zahra Karimy oppi 15-vuotiaana, mitä on joutua vihavyöryn kohteeksi: ”En ollut kokenut mitään vastaavaa”

    9. 9

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    10. 10

      Tivi: Apotti-järjestelmän hinta onkin lähes 200 miljoonaa arvioitua suurempi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    2. 2

      Treenin jälkeen moni tekee virheen, joka voi hidastaa kehitystä – Tästä on kyse aktiivisessa palautumisessa, joka hyödyttää jokaista treenaajaa

      Tilaajille
    3. 3

      Helpoimmat uuniruoat syntyvät lähes itsestään – Näin valmistat ”yhden pellin ihmeen”

    4. 4

      John Irvingin teos käsittelee seksuaalisuutta ja uskontoa niin rajusti, että se on yhä kielletty joissakin kouluissa – Taustalla on kirjailijan nuoruuden trauma

      Tilaajille
    5. 5

      BBC väittää Puolankaa ”kuolevaksi kaupungiksi”, mutta Suomessa on yksi kunta, joka kutistuu vielä nopeammin

    6. 6

      Alfa-tv nousi otsikoihin kun se hermostui ohjelmansa trans-vieraasta – katsoimme kanavaa viikon putkeen, ja tältä se näytti

    7. 7

      HS:n valokuvaaja seurasi Hongkongin rajuja yhteenottoja: Kuvakooste välittää uhkaavan ja arvaamattoman tunnelman

    8. 8

      Mitä jos jättää auton huoltamatta, tankkaa väärää polttoainetta tai ajaa kytkin pohjassa? Autoiluun liittyy kysymyksiä, joita et ehkä kehtaa kysyä – kokosimme vastauksia

    9. 9

      Ohikulkija huomasi maassa pienen pienen pilkahduksen: Nyt Espoossa kaivetaan esiin asuinpaikkaa Suomen esihistorian arvoitukselliselta aikakaudelta

    10. 10

      Postin lakko ja tukilakot jatkuvat – työntekijäpuoli hylkäsi sovintoesityksen pakettilajittelijoiden siirron takia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Natalia Salmela seisoi teininä leipä­jonossa mutta omistaa nyt 31-vuotiaana hulppean loft-asunnon Helsingistä

      Tilaajille
    2. 2

      Kenelle kehittyy hallitsematon himo? Riippuvuus­tutkija Joonas Majuri tietää, millainen tausta altistaa tuhoisille addiktioille

      Tilaajille
    3. 3

      Jätkäsaaren palkituista taloista muutetaan pois mystisten oireiden vuoksi, omistaja kiistää ongelmat

      Tilaajille
    4. 4

      Amsterdamilainen Laurent Simons, 9, valmistuu maailman nuorimpana ihmisenä yliopistosta

    5. 5

      Noituudesta on tullut osa uutta feminismiä – selvitimme miksi

      Tilaajille
    6. 6

      Puolet suomalaisista saa liian vähän tiamiinia – Jos puutos jatkuu pitkään, se voi aiheuttaa joukon sekalaisia oireita

    7. 7

      Heini Maksimaisen laskut jäivät maksamatta ja pyykit pesemättä, vaikka töissä kaikki sujui hyvin – Tällaista on arjenhallintauupumus, josta moni millenniaali kärsii

      Tilaajille
    8. 8

      KHO: Vantaa saa lunastaa 300 vuotta saman suvun omistuksessa olleen tilan asuntojen rakentamista varten

    9. 9

      Patologina Auschwitzissa toiminut juutalaislääkäri kuvaa Josef Mengelen toiminnan järjettömyyden ja säälimättömyyden rehellisesti

    10. 10

      ”Anteeksi, äitini on ulkomaalainen”: HS:n kirjeenvaihtajan lapsi muutti Pekingiin ja on jo joutunut rauhoittelemaan paikallisia kiinaksi

    11. Näytä lisää