Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Uuvutustaistelu Uniperista kallistuu vihdoin Fortumille

Venäjän hallinnon torstaina tekemä linjaus poisti todennäköisesti viimeisen lukon Uniper-kaupalta.

Energiayhtiö Fortum päässee vihdoin niskan päälle merkillisessä ostoprojektissaan.

Fortumista tuli saksalaisen energiayhtiön Uniperin suurin yksittäinen omistaja kesällä 2018, kun Fortum osti runsaat 47 prosenttia yhtiön osakkeista saksalaiselta Eonilta. Runsas kuukausi sitten Fortum ilmoitti hankkivansa kahdelta sijoitusyhtiöltä 20,5 prosenttia lisää Uniperia.

Uniper-kaupan liepeillä on ollut harhautuksia, hyökkäyksiä, outoja väitteitä ja uuvutustaistelua. Uniperin toimiva johto ja sen työntekijät levittivät Fortumin motiiveista ja tavoitteista mainoksia ja tulkintoja, joilla he yrittivät estää suomalaisyhtiötä saamasta saksalaisyhtiöstä yhtään suurempaa osuutta.

Yksi outo episodi oli ”operaatio venäläinen vesilisenssi”. Uniperin tytäryhtiöllä Uniprolla on yhdellä voimalaitoksellaan Venäjällä juomaveden valvontaan liittyvä lisenssi. Fortumin käsityksen mukaan Venäjän hallinto havahtui huomaamaan asian sen jälkeen, kun Uniperin toimiva johto oli kirjelmöinyt venäläisille ja muistuttanut mahdollisuudesta luokitella lisenssi strategiseksi omistukseksi.

Venäjän lain mukaan strategisia investointeja ei saa joutua ulkovalloille. Pykälä esti Fortumia etenemästä: Fortumin osakkeista enemmistön omistaa Suomen valtio. Uniper on väittänyt venäläisten olleen aktiivisia itse. Merkit kuitenkin viittaavat siihen, että asialla olivatkin uniperilaiset.

Venäjän hallinto päätti torstaina, että se hyväksyy ehdollisesti Fortumin kaupan etenemisen lisenssin osalta. Ehdot ja perustelut ratkaisulle julkistetaan myöhemmin.

Yksi mahdollinen selitys ratkaisulle on, että lisenssin merkitys katsottiin vähäiseksi sekä Unipron liiketoiminnassa että Venäjän strategisissa tarpeissa.

Ratkaisuun saattoi vaikuttaa sekin, että Fortumilla on Venäjällä hyvä maine – mitä uniperilaiset eivät ehkä tajunneet.

Torstain linjaus poisti todennäköisesti viimeisen lukon Uniper-kaupalta. Kun – tai jos – Fortum nyt pääsee selvään määräävään asemaan Uniperissa, se voi myös ottaa osuutensa edellyttämän aseman yhtiön hallituksessa.

Sen jälkeen käynee pian ilmi, keihin vielä voi luottaa.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Marin vai Lindtman? Tutkijan mukaan pääministerivalinnassa on kyse siitä, keiden äänistä Sdp aikoo jatkossa kilpailla

    2. 2

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    3. 3

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    4. 4

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    5. 5

      Rinteen lähtö on parasta, mitä Sdp:lle on tapahtunut toukokuun 2014 jälkeen

    6. 6

      Kaksi alkuperäiskansaan kuuluvaa miestä ammuttiin keskellä tietä Brasiliassa

    7. 7

      Pakinoitsija Kuukautinen kuunteli miespuolisten synnyttäjien kokemuksia: ”Kätilö totesi, että täällähän on isännällä kohdunsuu 9 cm auki!”

    8. 8

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    9. 9

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    10. 10

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      1990-luvulla suomalais­toimittaja eli vuosia vapaamielisessä Hong­kongissa, nyt Anu Nousiainen palasi katsomaan, kuinka kommunistinen Kiina yrittää tukahduttaa elävän suur­kaupungin

      Tilaajille
    2. 2

      HS:n esiraati valitsi Linnan juhlien puvuista kymmenen säväyttävintä, äänestä kuvien perusteella suosikkiasi

    3. 3

      Timo Seppälä käräytti doping­valvojan urallaan 315 suomalais­urheilijaa ennen kuin hän löi päänsä kiveen ja halvaantui – viimeisessä haastattelussa hän jättää doping­testamenttinsa

      Tilaajille
    4. 4

      Victorian putoukset ovat kuivuneet noroiksi: video ja vaihtokuvat näyttävät maailman­perintö­kohteen rajun muutoksen

    5. 5

      Maria Ohisalo saa uhkauksia muttei ole koskaan pelännyt Helsingin kaduilla – Sisä­ministeri palaa lapsuutensa lähiöön ja kertoo, miksi haluaa puhua hankalasta lapsuudestaan

      Tilaajille
    6. 6

      Väri-ilottelua ja modernia glamouria: 35 kuvan kooste Linnan juhlien puvuista

    7. 7

      Satojen huippu-urheilijoiden lapsuutta tutkittiin – löytyi vastaus Suomenkin urheilupiirejä pitkään jakaneeseen riitaan

      Tilaajille
    8. 8

      Linda-Maria Roine eli räppäri Mercedes Bentso kertoo HS:lle: ”Olin Veijo Baltzarin uhri”

      Tilaajille
    9. 9

      Seksivalistus selittää Yhdysvaltain oudot neitsyystestit

    10. 10

      Puolustusvoimat valmistautuu aloittamaan suojelukoulutuksen oikeilla taistelukaasuilla: ”Sariinilla on ihmiseen hirvittävät vaikutukset”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iltalehden julkaisemien viestien mukaan keskustassa suunniteltiin Rinteen kaatamista jo perjantaina – lue HS:n seuranta politiikan dramaattisesta tiistaista

    2. 2

      Vastahyökkäykseen käynyt Rinne ei aio erota – HS:n tiedot: Rinteen esiintyminen vähensi keskustan luottamusta pää­ministeriin entisestään

    3. 3

      Anopin lause kiteytti sen, mikä pitää parit yhdessä – Tärkeä palanen voi puuttua, vaikka suhteessa riittäisi luottamusta ja hyvää tahtoa

    4. 4

      Espoon keskuksessa on kaksio, jonne on muuttanut koko Suomen aikoinaan tuntema ufo-mies Juhan af Grann

      Tilaajille
    5. 5

      Kimi Räikkönen erottui muista F1-kuskeista ryhmäkuvassa, sosiaalinen media ihastui

    6. 6

      Pertti Jarla piirsi Fingerporin Espoosta: Hoksaatko tämän nokkelan sanaleikin?

    7. 7

      Tässä on ensimmäinen Vantaa-aiheinen Fingerpori: Jälki on taattua Pertti Jarlaa

    8. 8

      Helsinki on nyt silkkaa Fingerporia: Mikä saa ihmisen muuttamaan pois Myllypurosta?

    9. 9

      Konsulipäällikkö Pasi Tuominen arvostelee HS:n haastattelussa ankarasti ulkoministeri Haavistoa: syyttää pelolla johtamisesta ja lainvastaisesta päätöksestä

    10. 10

      Merin on saatava olla huomion keskipiste, koska silloin hän tuntee olevansa olemassa – Tällaista on huomiohakuisen ihmisen arki

      Tilaajille
    11. Näytä lisää