Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Uusi EU-komissio joutuu tekemään arvovalintoja

Periaatteellisesti suuria ratkaisuja on edessä muun muassa ilmasto-, teollisuus- ja kilpailupolitiikassa.

Euroopan unionin uusi komissio pääsi aloittamaan työnsä.

Edellisen komission aikana puheenjohtaja Jean-Claude Juncker julisti valintansa jälkeen, että hänen komissionsa on poliittinen. Sillä hän tarkoitti, että komissio sitoutuu yhteistyöhön poliittisista ryhmistä koostuvan parlamentin rinnalle. Asetelmaa korosti se, että Juncker oli valittu tehtäväänsä niin sanotun kärkiehdokasmenettelyn kautta: häntä tarjosi parlamentin suurin ryhmä, maltillista oikeistoa edustava EPP, ja jäsenmaat hyväksyivät ehdotuksen.

Uuden komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen tuli valituksi tämän parlamentin vaatiman järjestelmän ohi.

Uuden komission isoja tehtäviä yhdistävät tavalla tai toisella arvot.

Seuraavan komission pitäisi päättää jäsenmaiden kanssa muun muassa siitä, miten tulevien vuosien rahoituskehyksissä otetaan huomioon oikeusvaltioperi­aatteet. Käytännössä kyse on siitä, miten EU:n demokratian pelisääntöjä rikkovia maita kuritetaan.

Komission suuri projekti on von der Leyenin mukaan ”Green Deal”. Euroopan unionin täytyy sopia siitä, miten se tiukentaa ilmasto-ohjelmiaan. Projektissa ei törmätä vain käytännön ongelmiin vaan myös arvokysymyksiin: pitääkö jostain tinkiä ja jos pitää, niin kenen.

Ilmastopolitiikan muutoksissa komis­sion tulee linjata, millaisiin valintoihin ihmisiä ja yrityksiä pitää ja voi ohjata. Jo nyt tällaiset linjaukset nostattavat ihmisiä mielenosoituksiin, kuten nähtiin Ranskassa, kun polttoaineverotusta yritettiin kiristää. Ratkaisu muuttui keskusteluksi oikeudenmukaisuudesta.

Komissio joutuu taiteilemaan arvojen kanssa myös teollisuus- ja kilpailupolitiikassaan. Euroopan unioni on ollut kaiken protektionismin nousun keskellä vapaakaupan puolustaja.

EU-maat ovat nyt havahtuneet Kiinan taloudelliseen laajentumiseen ja kaipaavat komissiolta uutta suuntaa: Euroopan etujen puolustamista. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kilpailupolitiikassa keskityttäisiin suojelemaan eurooppa­laista teollisuutta eikä – kuten nykyään – kuluttajaa. Se taas voisi tarkoittaa kasvavaa protektionismia.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Tuhannet suomalaiset saavat pian rikos­historian huume­kaupoista pimeässä verkossa – Hakkeri kertoo nyt, miksi tarina verkon anonyymistä huume­keitaasta oli valhetta

      Tilaajille
    2. 2

      Helsingin päättäjissäkin on useamman hitas-asunnon omistajia: ”Olen ostanut asunnot ollessani vielä opiskelija”, kertoo Sdp:n Eveliina Heinäluoma

      Tilaajille
    3. 3

      Yhdysvaltojen uusinta Selviytyjät-kautta ravisuttaa #metoo-tapaus – ensimmäistä kertaa kilpailija poistettiin muulla kuin heimoneuvoston äänestyksellä

    4. 4

      Huhtanen Capitalin konkurssi muistutti asunto­markkinoiden riskeistä: ”Monia on johdettu harhaan”

    5. 5

      Pyllistin hanuritohtorille Thaimaassa – sillä hetkellä en tiennyt, että olin matkailutrendin edelläkävijä

    6. 6

      Mihin tv-toimittaja tarvitsee korkokenkiä? Kirsi Alm-Siira ja Annika Damström kertovat, millaista palautetta katsojilta tulee

    7. 7

      Suomalaisten univelka lisääntyy, ja se altistaa sairauksille – Tämä laaja tiede­artikkeli kertoo, miksi sisäinen kellomme sekosi

      Tilaajille
    8. 8

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    9. 9

      HS-analyysi: Britannia valitsi brexitin ja ”Boriksen”, ja selkeä päätös voi olla helpotus muulle EU:lle

    10. 10

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kiertueen loppumetreillä Samu Haberin piti pystyssä vain kalja ja salamipitsa – Nyt Haber kertoo kosteista vuosista ja kertyneistä kiloista

      Tilaajille
    2. 2

      Heidän kohtalostaan syntyi poliittinen myrsky – HS:n grafiikka kertoo, miten Sanna ja muut suomalais­naiset päätyivät lapsineen Syyriaan ja al-Holin leirille

    3. 3

      Katri Kulmuni pyysi anteeksi Instagram-kyselyään al-Holin leiriläisistä – Ehti herättää laajaa arvostelua: ”Ihan oikeasti, Suomi?” kysyi ihmis­oikeusjärjestö

    4. 4

      Haavisto nosti esiin vaihto­ehdon, jolla hallitus saattaa ainakin hetkeksi väistää poliittisen kriisin al-Holista

    5. 5

      Toimitusjohtaja hankki Helsingistä kymmenen hitas-asuntoa – Asuntokriisin helpottajaksi luotua järjestelmää käytetään entistä enemmän hyväksi

      Tilaajille
    6. 6

      Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen allekirjoitti al-Holin suomalaisten palauttamista koskevan asia­kirjan, valio­kunnassa hän kiisti tietävänsä suunnitelmasta – näin Kolehmainen kommentoi

      Tilaajille
    7. 7

      Aivotutkija suunnitteli ohjelman, jonka avulla mikä tahansa elämänmuutos helpottuu – Seitsemän neuvoa, joiden avulla pääset eroon tunnesyömisestä tai turhasta valvomisesta

      Tilaajille
    8. 8

      Kommentti: Katri Kulmunin Instagram-äänestys paljastaa, miten hallituksessa jonkun on pian pakko tinkiä periaatteistaan

      Tilaajille
    9. 9

      Suomalaisnainen päätyi Hollywoodin kuumimpien tähtien sijaisnäyttelijäksi, ja nyt edessä on todellinen suurtuotanto

      Tilaajille
    10. 10

      Trump käski Greta Thunbergiä ”chillaamaan”, Thunberg näpäytti takaisin – ja sai tuekseen myös Michelle Obaman

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joonas Lahti, 24, on Suomen paras puhelinliittymäkauppias ja tienaa enemmän kuin toimitusjohtaja

      Tilaajille
    2. 2

      HS pääsi harvinaiselle vierailulle syyrialaiseen vankilaan, jossa pidetään Isisin taistelijoita – ”Meilläkin on oikeuksia”, sanoo ruotsalainen Farhad

      Tilaajille
    3. 3

      Triplassa kiusallinen suunnitteluvirhe: uudelta asemalaiturilta näkee pimeällä sisään kauppakeskuksen vessoihin

    4. 4

      HS-analyysi: Kulmunin vaatimukset ajoivat vasemmistolaisen Sanna Marinin heti ahtaaseen rakoon

      Tilaajille
    5. 5

      Valta on nyt kolmikymppisillä naisilla: Hallitusta johtaa viisi naista, joista neljä on alle 35-vuotiaita

    6. 6

      Sanna Marinista tulee Suomen seuraava pääministeri, Sdp valitsi uusia ministereitä – HS:n seuranta kokoaa illan tapahtumat

    7. 7

      Olot vapautuivat Jari Aarnion suljetulla selliosastolla – sekä vangit että vartijat ihmettelevät yllättävää muutosta

      Tilaajille
    8. 8

      Helsinki aikoo muuttaa oppilasvalintaa: Tietystä osoitteesta ei enää välttämättä pääsisi tiettyyn kouluun

    9. 9

      Anni Sinnemäki oli rajusti kiusanneen johtajan esimies, mutta ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi: ”Olemme epäonnistuneet”

    10. 10

      Jussi Halla-aho yhdisti Tullin harjoituksen ja al-Holin suomalaisten kotiuttamisen, Tulli kertoi poikkeuksellisen laajasta disinformaatio­kampanjasta – Näin Halla-aho vastaa

    11. Näytä lisää