Hallitusohjelma sitoo puolueet yhteen mutta ei aina jousta maailman muuttuessa - Pääkirjoitus | HS.fi
Pääkirjoitus|Pääkirjoitus

Hallitusohjelma sitoo puolueet yhteen mutta ei aina jousta maailman muuttuessa

Uusi hallitus joutuu ensi vuonna tulkitsemaan omaa ohjelmaansa, jos työllisyystavoite uhkaa karata tavoittamattomiin.

Tilaajille

Uusi hallitus haluaa elää keväällä neuvotellun hallitusohjelman mukaisesti. Kuva: Kalle Koponen / HS

Julkaistu: 10.12.2019 20:15

Sanna Marinin (sd) hallituksen alkumetreillä on kiinnitetty paljon huomiota henkilömuutoksiin. Hallitus­puolueet, niiden voimasuhteet sekä hallituksen ohjelma pysyivät kuitenkin ennallaan.

Periaatteessa ohjelman pysyvyyttä voisi ihmetellä. Jos sama hallituspohja on vallassa koko vaalikauden eikä ennenaikaisiin vaaleihin jouduta, noin kahdeksasosa matkasta on nyt jo takana. Sinä aikana maailma ympärillä on muuttunut, talouden kuva on elänyt ja suurten hankkeiden valmistelu on edennyt. Niinpä nyt olisi käytössä ajantasaisempaa tietoa kuin kevään varsinaisten hallitusneuvottelujen aikaan.