Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Ydinvoimamyönteisyys kertoo realismin tajusta

Iso osa suomalaisista pitää ydinvoimaa kestävänä energiantuotantomuotona. Näkemys edustaa realismia sen vuoksi, että ”kestävyys” mitataan ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa lyhyellä aikavälillä.

Ylen keskiviikkona julkistaman mieli­pide­tiedustelun mukaan suomalaiset ovat ydinvoimamyönteisiä. Noin puolet vastaajista piti ydinvoimaa kestävänä ratkaisuna ilmastonmuutoksen hillinnässä. Runsas kolmasosa vastaajista oli eri mieltä.

Kyselyn peruskysymyksen kannalta ratkaisevaa on se, mitä kestävyydellä ­tarkoitetaan. Jos kysyttäisiin vain, että onko ydinvoima kestävä energiantuotantomuoto, vastaus voisi olla useammallakin aivan perustellusti kielteinen. Ydinvoiman jätekysymykseen ei ole kestävää ratkaisua.

Ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa kyse on ajasta – hiilidioksidipäästöjen vähentämisellä on kiire. Aikakin määrittelee nyt kestävyyttä.

Uusiutuvien tuotantomuotojen osuus kasvaa energiantuotannossa. Yksi hyvä syy on se, että uusiutuvan energian voimaloiden rakentaminen on muuttunut tekniikan kehittyessä ja hintojen laskiessa yhä edullisemmaksi.

Taloudellisen neuvonnan yhtiö Lazard kertoi vuosi sitten energiamuotojen kustannusvertailussaan, että vaihtoehtoiset energiantuotantomuodot ovat käännepisteessään: uusiutuvan energian voimaloiden rakentaminen ja ylläpito alkaa olla edullisempaa kuin perinteisiin energialähteisiin tukeutuvien voimaloiden ylläpitäminen. Tuulivoimakaan ei tarvitse enää tukea ollakseen rakentajalleen kannattavaa.

Uusiutuvan tuotannon ongelma on epävakaus. Euroopan laajuiset kantaverkot tulevat apuun sitä mukaa kun niitä saadaan rakennettua: verkkoon voidaan syöttää tuulella tehtyä sähköä siellä, missä tuulee ja auringolla tehtyä siellä, missä paistaa. Laaja verkosto tasoittaa tuotannon heilahteluja yhdellä seudulla tai yhdessä maassa.

Tällainen ”Euroopan yhteisakku” ei ole vielä riittävän suuri – maantieteellisesti kattava ja ongelmitta sähköä siirtävä. Kun se ei ole valmis ja ilmaston­muutoksen vuoksi tarvittaisiin heti mahdollisimman vähäpäästöistä energiaa, ydinvoimaa ei voi ohittaa.

Suomalaisten kanta on realismia. Sitä ovat vahvistaneet hyvät kokemukset ydinvoimasta Suomessa.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    2. 2

      ”Vielä alkuillasta pystyi hengittämään normaalisti”– Kim Masalin jäi hiekkamyrskyn takia perheineen jumiin Teneriffan lentokentälle

    3. 3

      Myrskysää ei jätä Suomea rauhaan: Vesi nousi melkein Helsingin Kauppatorille, yöllä tuuli voimistuu osassa Suomea jopa vaarallisen voimakkaaksi

    4. 4

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    5. 5

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    6. Näytä lisää
    1. 1

      Tampereen keskustassa on kommuuni, jossa tyhjät pullot jaetaan painimalla

      Tilaajille
    2. 2

      Rappukäytävään leijaili kuukausien ajan sietämätön haju – Vuokralainen tuhosi töölöläisasunnon jätteillä betoniseiniä myöten

    3. 3

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    4. 4

      Lätkäjätkät edustavat kaikkea, mikä suomalaisessa miehisyydessä on pielessä, sanoo kirjailija Juhani Brander

    5. 5

      Puolisottomuus on yleistynyt kolme­kymppisillä lyhyessä ajassa: ”Parisuhteiden dynamiikka vaikuttaa syntyvyyteen”, tutkija sanoo

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    3. 3

      Helsingin keskustassa sijaitsevan ruokakaupan paistopisteelle ilmestyy siististi pukeutunut rouva, sitten tapahtuu jotain inhottavaa – HS valvoi paistopisteiden hygieniaa

    4. 4

      ”Elämäni hirveimpiä kokemuksia” – Katariina Souri kertoo HS:lle, mitä hänelle tapahtui miljonääri Peter Nygårdin huvilalla

    5. 5

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    6. Näytä lisää