Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Maailma hukkuu velkaan, ja lisää tyrkytetään

Nollakorkojen aika on kasvattanut maailman velkapotin jättimäiseksi. Globaalin talouden pelastusoperaatio on kasvanut riskiksi globaalille taloudelle.

Rahoitusalan tutkimusta ja neuvontaa tarjoava Institute of International Finance (IIF) laskee, että maailman talouden velkapotti on kasvanut ennätyssuureksi. IIF laskee yhteen kotitalouksien, yritysten ja valtioiden velat.

Nykyinen velkapotti on IIF:n laskelmissa yhteensä 253 000 miljardia dollaria – ja summassa on mukana viime vuonna kertyneistä veloista vasta yhdeksän ensimmäisen kuukauden saldo. IIF:n mukaan potti jatkaa tänä vuonna kasvuaan.

IIF:n lukemista voi laskea, että velka suhteessa globaaliin bruttokansantuotteeseen on yli kolminkertainen. Maailma elää siis raskaasti yli tulojensa.

Kehityksen taustalla on se, että lähes kaikkialla maailmassa talouskasvuun on yritetty työntää vauhtia löysällä rahapolitiikalla. Nollakorkomaailmassa on lähes tyhmää olla ottamatta velkaa.

Kehityksessä on isoja vaaroja. Velkaa saavat käytännössä kuluitta jo nekin, joiden ei pitäisi saada velkaa lainkaan. Yritysmaailmaan syntyy zombiyrityksiä – sellaisia, jotka olisivat tiukemman rahapolitiikan aikana lopettaneet jo toimintansa. Ilmainen raha pitää niitä hengissä. Rahapolitiikka ei karsi tätä heikosti sopeutuvaa populaatiota. Osa katraasta menee niin lähellä toimintansa kannattavuuden rajaa tai jopa sen väärällä puolella, että velka jää hoitamatta, jos maailman talouden kasvu hidastuu edes vähän – ja ennusteista päätellen se hidastuu.

Yksi suuren riskin alueista on Kiina. Kiinan kokonaisvelka on kolminkertainen bruttokansantuotteeseen verrattuna. Todellisuudessa kukaan ei tiedä velkapotista muuta kuin sen, että se on suurempi kuin mitä julkisista lähteistä voi laskea.

Kiinassa on jättimäinen varjopankkijärjestelmä, pankkien ulkopuolinen luototusverkosto. Se toimii esimerkiksi niin, että suuret yritykset tarjoavat avokätisesti luottoa muun muassa alihankkijoilleen. Malli kestää niin kauan kunnes Kiinan kasvu hidastuu – ja ennusteista päätellen se hidastuu.

Velalla on yhteys myös ilmastopolitiikkaan. Ilmastonmuutoksen vastainen kamppailu ja muutokseen sopeutuminen on kallista, ja suurimman ilmastoriskin maissa ei yleensä ole rahaa. Tarvitaan lisää velkaa.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Valtava valonheitin pystytettiin ilmoittamatta Paula Arteksen ikkunan alle, eikä kokonainen kortteli ollut saada unta

    2. 2

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    3. 3

      Tampereen yliopisto puuttui sen logosta tehtyyn pilaversioon ”uhittelevalla” kirjeellä – Some reagoi omilla versioillaan ”tuninaamasta”

    4. 4

      Laskettelija tukehtui tuolihississä ja kuoli Vailin hiihtokeskuksessa Coloradossa

    5. 5

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    2. 2

      Pariskunta osti huonokuntoisen hirsitalon Vantaalta: Sitten vintiltä löytyi salahuone ja talon ainutlaatuinen historia alkoi valjeta

    3. 3

      Syöpäpotilaille ruokavalio­hoitoa antanut lääkäri Antti Heikkilä sai varoituksen

    4. 4

      Näin teet täydellisen perunamuusin: pieni niksi nostaa muusisi uudelle tasolle

    5. 5

      Maa katoaa rivitalon alta Tampereella: ”Olen tätä uumoillut jo jonkin aikaa”, sanoo asukas

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    5. 5

      Lumeen hukkuva Lappi pidättää hengitystään – Mitä lähiviikkoina tapahtuu?

      Tilaajille
    6. Näytä lisää