Pääkirjoitus    |   Pääkirjoitus

Pienois-sote nousee vähitellen siivilleen, kun hallitus teki linjauksen lääkärihelikoptereista

Lääkärihelikopteritoiminta siirretään valtion vastuulle, ja ostopalvelut korvataan omalla tuotannolla.

Valtioneuvosto teki torstaina päätöksen, jonka vaiheet muistuttavat sote-uudistusta, vaikka mittakaava onkin pienempi. Päätökset koskevat lääkärihelikopteritoiminnan uutta järjestämistä.

Kun lääkärihelikopteri on liikkeellä, kyse on usein elämästä ja kuolemasta. Jotta järjestelmä olisi olemassa, siihen tarvitaan myös rahaa. Ja jotta kaikki sujuisi tehokkaasti ja halutulla tavalla, tarvitaan säädöksiä ja ohjausta.

Viime vaalikaudella järjestämisvastuuta oltiin keskittämässä Pirkanmaan sairaanhoitopiirille, tulevalle maakunnalle. Matkan varrella vahvistui käsitys, että sopivin toimija olisi valtio. Siksi hallitus valtuutti sosiaali- ja terveysministeriön hankkimaan viideltä yliopistolliselta sairaanhoitopiiriltä toiminnasta vastaavan Finnhems oy:n koko osakekannan valtion omistukseen.

Ratkaisu on selväpiirteinen, eikä se siltä osin herätä suuria intohimoja. Jatkossa lailla säännellyn toiminnan rahat tulevat valtiolta, ja myös omistajaohjauksesta vastaa valtio.

Suurempi kuohunta on matkan varrella syntynyt palvelujen toteuttamistavasta. Tähän asti Finnhems on hankkinut lentotoiminnan kilpailutuksen perusteella ostopalveluna. Vertailulaskelmissa oma tuotanto on todettu edullisemmaksi vaihtoehdoksi.

Ratkaisua odoteltaessa asian ympärillä on väitelty ja lobattu kiivaasti. Nyt valtioneuvosto linjasi, että lentotoiminta hoidetaan omana tuotantona vuoden 2022 alusta alkaen.

Kiistan kohde on samankaltainen kuin viime vaalikaudella keskustelussa yksityisestä palvelutuotannosta ison sote-uudistuksen yhteydessä. Koptereissa ei ole kyse asiakkaan valinnanvapaudesta vaan siitä, onko julkinen tuotanto kustannustehokkaampaa kuin yksityinen.

Kilpailun paine tuo hyvän tuloksen, kun kyse on aidosta markkinasta. Yksi tunnusmerkeistä on se, että toimijoita on useita. Lääkärihelikopteritoiminnan kohdalla mahdollisia tarjoajia on vähän. Siksi kilpailutuksen ulkoiset tunnusmerkit voivat kyllä täyttyä, mutta kilpailun tuomia hyötyjä olisi vaikea saavuttaa.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.
Ota kaikki irti Hesarista
HS Digillä saat kaikki Hesarin digisisällöt käyttöösi

Kommentit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Ei vielä nimellä kirjoitettuja kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Moni säilyttää vihanneksia ja hedelmiä väärin, ja se voi johtaa turhaan hävikkiin – asiantuntija kertoo helpot korjausliikkeet

      Tilaajille
    2. 2

      Sars-selviytyjä kertoo, miten nyt välttelee koronavirusta – Alex Lamilla on ainakin kymmenen käytännön keinoa

    3. 3

      Myrsky kaatoi puita ja sai jokia tulvimaan pelloille, parituhatta taloutta vielä ilman sähköjä

    4. 4

      Unohdettu idylli rapistuu Sellon varjossa: Puutalojen pihapiiri tyhjeni yllättäen, vaikka tontti on keskellä Leppävaaraa

    5. 5

      Masennuksesta kerrotaan sankaritarinaa, joka kuvaa todellista toipumista huonosti

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Kuinka paljon pidemmälle kansanedustajat voivat väkivallan ihannoinnissa vielä mennä?

    2. 2

      Neljä vuotta sitten Peter Vesterbacka sai illallisilla idean, joka ei koskaan toteudu – HS:n erikoisartikkeli kertoo kaiken Tallinnan-tunnelista

      Tilaajille
    3. 3

      Jenny Nyman alkoi ostaa, remontoida ja myydä asuntoja pari vuotta sitten – nyt työn alla on kuudes asunto

      Tilaajille
    4. 4

      Poliisi: Kadoksissa ollut Miikka Leinonen löytyi kuolleena Rajasaaren edustalta Helsingissä

    5. 5

      Black Sabbathin esikoisalbumin kuuluisassa kansikuvassa poseeraavan naisen henkilöllisyys paljastui viimein – Mutta piilotteliko hän todella kissaa takkinsa alla?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Jopa 70 prosenttia suomalaisista syö liian vähän hiilihydraatteja – asiantuntija kertoo yllättävät merkit, joista tunnistat hiilarivajeen

      Tilaajille
    2. 2

      HS vietti vuorokauden Helsingin maineikkaimmalla huolto­asemalla, ja kello 1.06 pöytään nukahti työntekijöille tuttu mies

      Tilaajille
    3. 3

      ”Nyt multa meni pata jumiin” – HS:n haltuunsa saamat ääni­viestit paljastavat, kuinka luistelu­valmentaja Mirjami Penttinen raivoaa nuorille luistelijoille

      Tilaajille
    4. 4

      Huippuharpisti Emmanuel Ceysson osaa kertoa muusikoille, miten kilpailut voitetaan – Suomalaisille hän on ”ranskan­peruna”, ja syy siihen on puoliso Antti Holma

      Tilaajille
    5. 5

      Kun ikuisesti reipas uupuu, kukaan ei huomaa – On väärin luulla, että jokainen pystyy pyytämään apua

    6. Näytä lisää