Koronavirusepidemia kurittaa nyt erityisesti Helsingin, Espoon ja Vantaan taloutta - Pääkirjoitus | HS.fi

Koronavirusepidemia kurittaa nyt erityisesti Helsingin, Espoon ja Vantaan taloutta

Pääkaupunkiseutu on koronavirusepidemian eturintamassa. Kuntien talouteen on tulossa satojen miljoonien eurojen lovi, jonka paikkaamiseksi joudutaan luultavasti harkitsemaan myös kuntaveron nostoa.

Koronavirusepidemia iskee erityisesti palvelualojen yrityksiin, joilla on suuri merkitys Helsingin taloudelle. Sanna Virtanen laittoi ilmoituksen töölöläisen ravintola Manalan sulkemisesta ravintolan ulko-oveen maaliskuun lopulla.­

22.4.2020 20:15

Koronavirus kohtelee eri ihmisiä eri tavoin. Valtaosa sairastaa sen aiheuttaman taudin lievänä, osa jopa oireettomana, mutta toisille se voi olla kohtalokas. Epidemia on ainakin tähän asti kohdellut myös Suomen eri alueita eri tavoin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?