Suomalaisten tutustuminen pääministeriin on vielä kesken - Pääkirjoitus | HS.fi
Pääkirjoitus|Pääkirjoitus

Suomalaisten tutustuminen pääministeriin on vielä kesken

Pääministerinvaihdoksen jälkeen ihmeteltiin hetki hallituksen uutta kokoonpanoa, ja sitten iskikin jo epidemia päälle.

Julkaistu: 19.5. 2:00

Oppositiopuolue kokoomuksen puheen­johtajan Petteri Orpon sekä pääministeri Sanna Ma­rinin (sd) osin värikäs sanailu viikon­loppuna muistutti hetkeksi, kuinka poikkeuksellisia aikoja nyt eletään.

Marinin käyttämät sanat olivat pää­ministerien asteikolla kulmikkaita, mutta mielikuvaan vaikuttaa myös eletty aika. Takana on kahden kuukauden jakso, ­jolloin opposition ja hallituksen väliset ­jännitteet ovat olleet enimmäkseen si­vussa.

Kun koronavirusepidemian aikaisia rajoituksia puretaan, syntyy samalla tilaa sisäpoliittiselle väittelylle. Nykyoloja tosin kuvaa, että väittelyä ei käydä eduskunnassa vaan sosiaalisessa mediassa.

Viikonloppu muistutti kuitenkin myös siitä, että vaikka Marin on tuore ja hyvin suosittu pääministeri, suomalaiset eivät ole vielä ehtineet täysin tutustua häneen. Pääministerinvaihdoksen jälkeen ihmeteltiin hetki hallituksen uutta kokoonpanoa, ja sitten iskikin jo epidemia päälle.

Vaalikauden mittaan suomalaisilla on aikaa perehtyä Marinin temperamenttiin sekä hänen aatemaailmansa sävyihin. Kriisikauden johtajan toiminnassa sellaiset piirteet jäävät taka-alalle, mutta politiikan palatessa normaalimmaksi tutustuminen jatkuu.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Luitko jo nämä?