Marsin aikakirjoihin kirjoitetaan nyt uusia lukuja - Pääkirjoitus | HS.fi
Pääkirjoitus|Pääkirjoitus

Marsin aikakirjoihin kirjoitetaan nyt uusia lukuja

Peräti kolme maata lähetti heinäkuussa avaruusluotaimia tutkimaan Mars-planeettaa.

Julkaistu: 1.8. 2:00

On kulunut jo 70 vuotta siitä, kun amerikkalainen tieteis- ja fantasiakirjailija Ray Bradbury julkaisi novellikokoelmansa Marsin aikakirjat. Mars-planeetan kolonisaatiosta kertova kirja on scifikirjallisuuden klassikko. Bradburyn mielikuvituksen luoma Maan naapuriplaneetan valloitus oli osuvaa kritiikkiä niin Amerikan valloituksen aiheuttamasta tuhosta kuin ydinasevarustelun vaaroistakin. Bradbury itse kiinnostui Marsista luettuaan nuorena Edgar Rice Burroughsin Mars-seikkailukirjoja. Mars-romantiikalla on pitkät juuret.

Marsin tuntemus on lisääntynyt huimasti Marsin aikakirjojen kirjoittamisen jälkeen. Pitää muistaa, että viime vuosisadan alussa keskusteltiin vielä vakavasti Marsin kanavien olemassaolosta. Eikä siitä ole vasta kuin viisikymmentäviisi vuotta, kun amerikkalainen Mariner 4 -luotain lähetti ensimmäiset valokuvat Marsin pinnasta.

Mars-planeetan tutkimuksessa eletään parhaillaan kukoistuskautta. Maa ja Mars ovat nyt kiertoradoillaan sopivissa paikoissa toisiinsa nähden, joten heinäkuun lopulla lähti peräti kolme erilaista luotainta Marsia kohti. Perillä ne ovat ensi helmikuussa. Sadan vuoden aikana kiinnostuksen kohde on muuttunut kanavista siihen, voiko Marsissa olla elämää.

Eniten huomiota sai torstaina Floridasta lähtenyt amerikkalainen luotain Perseverance. Se on Marsin pinnalla liikkuva tutkimuslaite eli mönkijä. Yhdysvallat onkin Mars-tutkimuksen suurvalta. Perseverancen mukana on myös suomalaista anturiteknologiaa.

Vähän aikaisemmin kohti Marsia lähtivät Kiinan ja Arabiemiraattien luotaimet. Kiinalaiset lähettivät matkaan paketin, johon kuuluu muun muassa planeettaa kiertävä satelliitti ja planeetan pinnalle laskeutuva mönkijä. Arabiemiraattien laite on Marsin kiertoradalle asettuva satelliitti.

Tiedevastaisuuden on sanottu olevan yksi aikamme suuria ilmiöitä, olipa kyse sitten ilmastonmuutoksesta, kreationismista, rokotteista tai koronaviruspandemiasta. Juuri lähteneet Mars-lennot kertovat kuitenkin myös toisenlaisesta tarinasta. Siinä tieteellä menee hyvin.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Luitko jo nämä?