Kotitalousvähennystä voisi suunnata enemmän hoitoon ja hoivaan - Pääkirjoitus | HS.fi

Kotitalousvähennystä voisi suunnata enemmän hoitoon ja hoivaan

Kotitalousvähennyksen hyödyt eivät ole niin itsestäänselviä kuin moni on tottunut ajattelemaan.

Kotitalousvähennyksen maksimisumma oli viime vuonna 2250 euroa henkilöltä.

27.1. 17:30

Tuore selvitys kertoo, että koti­talous­vähennys ei tuota toivottua tulosta. Se ei vähennä harmaata taloutta eikä tuota lisää työtä.

Lopputulema on hämmästyttänyt sekä palveluja tarjoavissa yrityksissä että niitä ostavissa kotitalouksissa. Se on selvässä ristiriidassa myös taannoisen taloustutkijoille tehdyn kyselyn kanssa. Esimerkiksi taloustieteen Nobelin saanut Bengt Holmström vastasi monille tutkijoille suunnatussa kyselyssä ”vahvasti samaa mieltä”, kun hänelle tarjottiin mielipidettä ”kotitalousvähennys torjuu harmaata taloutta”.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?