Eduskunta saa kissan pöydälle - Pääkirjoitus | HS.fi

Eduskunta saa kissan pöydälle

Tuntematon kissa Viikin löytöeläintalossa viime syksynä.

11.5. 2:00

Eduskunta saa käsiteltäväkseen kansalais­aloitteen, jossa vaaditaan kaikkien kissojen rekisteröintiä ja tunnistus­merkitsemistä mikro­sirulla. Lisäksi aloitteessa esitetään, että omistajat velvoitetaan kastroimaan tai steriloimaan vapaana ulkoilevat kissat. Aloite rikkoi sunnuntaina 50 000 allekirjoittajan rajan.

Koirille on jo tulossa rekisteröinti- ja sirutuspakko vuoden 2023 alusta alkaen. Asetuksen tavoitteena on estää pentutehtailua ja pimeää tuontia.

Kissojen kohdalla ongelmana on eläinten hylkääminen ja vapaa lisääntyminen. Kissan heitteille­jättö on rangaistava teko. Silti niitä hylätään tuhansia vuodessa. Kissat saavat lain mukaan ulkoilla ­kytkemättöminä taajamissakin, joten ne pääsevät myös usein karkuteille. Niinpä Suomen löytöeläintaloihin tulee vuosittain 20 000 kissaa. Vain pieni osa palautuu omistajalleen.

Mikrosirun avulla eläin ja sen omistaja voitaisiin tunnistaa. Se olisi kaikkien muiden paitsi eläinten kaltoin kohtelijoiden etu.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Luitko jo nämä?