Ruotsalaisuuden päivää vietetään tänään lauantaina sopuisissa tunnelmissa, sillä takavuosien kiistely ruotsin kielen asemasta on jäänyt kauas taakse. Nyt ei keskustella siitä, pitääkö ruotsia opiskella, vaan siitä, miten ruotsin opiskelusta tehtäisiin entistä kivempaa.
Tästä asiasta hyviä ideoita on esittänyt esimerkiksi Kielilähettiläät – Språkambassadörerna -yhdistys, joka on lähettänyt ruotsin kielestä innostuneita suomenkielisiä kouluihin kertomaan kokemuksistaan.
Seuraavaksi yhdistys lähettää Suomeen muuttaneita ruotsalaisia Ruotsiin kertomaan uudesta kotimaastaan. Vireillä on muitakin uusia ideoita, kuten virtuaalisia kielikahviloita.
Ilmapiiri ruotsin kielen ympärillä on muuttunut hämmästyttävän nopeasti. Vielä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ”pakkoruotsin” vastustus kuului jytkyvoiton saavuttaneiden perussuomalaisten kärkiteemoihin. Keskusteluilmapiiri kävi pahimmillaan niin sakeaksi, että Ruotsissakin alettiin jo ihmetellä Suomen kielisotaa.
Kymmenen vuotta myöhemmin ruotsin kielen vastustus on käytännössä kadonnut perussuomalaisesta puolueesta. Nykyinen puheenjohtaja Riikka Purra kuului ”pakkoruotsin” kannattajiin ennen kuin ryhtyi poliitikoksi.
Puolueen viime vuonna julkaisemassa media- ja kulttuuripoliittisessa ohjelmassa suomen kielen uhat on löydetty muualta kuin ruotsista: ”Englannin ylivalta ja maahanmuutto haastavat suomen kieltä monella rintamalla.”
Kielitaistelua johtanut Suomalaisuuden liitto teki aiemmin säännöllisesti kyselyjä ”pakkoruotsin” poistamisesta, mutta nyt nekin ovat loppuneet.
Muutos kertoo siitä, että populistisessa politiikassa viholliskuvaa voidaan tarvittaessa vaihtaa lennossa. Nyt ykkösvihollisen roolissa on maahanmuutto.
Taustalla vaikuttaa turvallisuuspoliittisen tilanteen muutos. Krimin miehitys vuonna 2014 muistutti Venäjän uhasta ja lähensi Suomea ja Ruotsia nopeasti toisiinsa.
Käännöksen nopeutta kuvaa se, että innokkaimpiin Ruotsi-yhteyden rakentajiin kuului sinisiin perussuomalaisista vuonna 2017 siirtynyt puolustusministeri Jussi Niinistö. Hän oli vain pari vuotta aiemmin kiivaasti kampanjoinut ”pakkoruotsia” vastaan.
Viime vuosien käännös on uusin esimerkki siitä, miten ruotsin kielen asema Suomessa on heijastellut turvallisuuspoliittista tilannetta, kuten aihetta tutkinut Janne Väistö on osoittanut. Varhainen esimerkki ilmiöstä koettiin jo 1930-luvulla, kun kieliriita haudattiin Neuvostoliiton uhan kasvaessa.
Kylmän sodan aikana ruotsin kieli oli tärkeä sidos länteen ja Pohjoismaihin, mikä oli Väistön väitöskirjan mukaan keskeinen syy siihen, että ruotsista tehtiin vuonna 1968 pakollinen aine peruskouluun.
Kylmän sodan jälkeen EU-Suomi tähyili jonkin aikaa Ruotsin yli Eurooppaan, mutta nyt ystäviä haetaan taas läheltä. Väistö onkin todennut Vladimir Putinin pelastaneen Ukrainan miehityksellä kouluruotsin.
Tuuli on nyt kääntynyt siinä määrin, että opetusministeriössä aiotaan hallitusohjelmassa sovitun mukaisesti selvittää keväällä ruotsin palauttamista pakolliseksi aineeksi ylioppilastutkintoon. Toinen kotimainen kieli on ollut tutkinnossa vapaaehtoinen vuodesta 2005 lähtien. Tänä vuonna sen kirjoitti vajaat 14 000 kokelasta.
Muutoshanke ei tunnu kovin realistiselta, eikä välttämättä edes järkevältä, sillä se voisi viedä kielikeskustelua takaisin entiseen jankkaamiseen. Sen sijaan erittäin tervetulleita ovat kaikki keinot tehdä ruotsin oppimisesta entistä hauskempaa ja houkuttelevampaa – siis sillä tavalla kuin esimerkiksi Kielilähettiläät yrittävät.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.