Keskustan suo syvenee - Pääkirjoitus | HS.fi

Keskustan suo syvenee

Pääministerin haastaminen ei ole auttanut keskustaa nostamaan kannatustaan, kertoo Helsingin Sanomien tuore eduskuntavaalikysely.

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk) on pitänyt keskustaa esillä julkisuudessa, mutta puolueen kannatusta se ei näytä nostavan.

17.11.2021 2:00

Keskustan suo syvenee. HS:n eduskuntavaalikyselyssä keskustan kannatus oli pudonnut kesän pienestä nousutöyssystä 11,9 prosenttiin. Keskustalaisia on siirtynyt varsinkin perussuomalaisiin ja katsomoon. Punavihreä hallitus ei keskustalaisille selvästikään kelpaa, eikä keskustalaisten tahtopolitiikaksi kutsuma julkinen riitely asiaa muuksi muuta.

Keskustan haarat ovat repeämässä, kun maa puolueen alla liikkuu eri suuntiin. Kysely vahvistaa käsitystä politiikan jakautumisesta kahteen blokkiin. Kolme punavihreää puoluetta vaihtavat kannattajia keskenään ja muut puolueet keskenään, mutta kovin harva hyppää porukasta toiseen. Sdp nousi kyselyssä kokoomuksen kannoille 19,4 prosenttiin, mikä osoittaa, etteivät Kesärannan bileet tai pääministeri Sanna Marinin (sd) boomeriviestit ole tukijoita hetkauttaneet.

Kysely ei ainakaan rauhoita spekulaatioita siitä, mitä keskusta aikoo. Hallituksessa kannatus ei näytä nousevan, mutta näillä numeroilla vaalitkaan tuskin houkuttavat. Suo siellä, vetelä täällä.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?