Tunnelikeskustelu lähti sivuraiteille Helsingissä - Pääkirjoitus | HS.fi

Tunnelikeskustelu lähti sivuraiteille Helsingissä

Sörnäistentunnelista tuli autoilun vastustajien keppihevonen. Samalla unohtui, että tunneli on yksi keskeinen osa Kalasataman rakentamista.

Havainnekuva Sörnäistentunnelista, joka yhdistäisi Sörnäisten rantatien ja Hermannin rantatien.

17.11.2021 16:30

Itäiseen kantakaupunkiin suunnitellusta Sörnäistentunnelista on kehkeytynyt syksyn tähän asti kuumin poliittinen kiista Helsingissä. Kaupunginhallituksen on määrä päättää kantansa tunneliin torstaina.

Vihreät ja vasemmistoliitto vastustavat autotunnelia ärhäkästi. Keskustelu on sen myötä liukunut suuntaan, jossa hankkeen kytkös kokonaan uuden kaupunginosan – Kalasataman – rakentamiseen on hämärtynyt. Kaupunkiympäristölautakunnassa hanke meni läpi lokakuussa kokoomuksen, Sdp:n, perussuomalaisten ja Rkp:n äänin.

Viisi vuotta sitten hyväksytyssä yleiskaavassa kaikki suurimmat puolueet sitoutuivat linjauksiin, joilla kaupunki yrittää vastata asukasmäärän kasvuun. Kalasataman rakentaminen on osa näitä suunnitelmia, ja Sörnäistentunneli on osa tätä kokonaisuutta.

Kalasatamaa rakennetaan hyvien joukkoliikenneyhteyksien, kuten metron, Pasilan raitiotieyhteyden ja Kruunusiltojen ympärille. Tulevaisuudessa suunnitelmissa on myös Jokeri 0 -pikaraitiotie Roihupellosta Meilahteen. Se tarvitaan, kun metron kapasiteetti lyhennetyillä junilla ei enää riitä 2030-luvulla väestönkasvun jatkuessa. Tunneli raivaisi tilaa myös Suvilahden ja Teurastamon alueiden tarjoamalle kaupunkikulttuurille.

Kaupungin liikennesuunnittelusta vastaavien virkamiesten mukaan Sörnäistentunneli on ainoa toteutuskelpoinen vaihtoehto, jotta Jokeri 0:n ratikat eivät jumittuisi autoliikenteen sekaan Kalasatamassa. Kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr) on virkamiestensä kanssa eri mieltä ja haluaa vielä selvittää vaihtoehtoja (HS 16.11.).

Kampanja autoilua vastaan saa näkyvyyttä ilmastohuolten keskellä, mutta kadottaa olennaisen. Sörnäistentunneli voi lisätä liikennettä, mutta Helsingin hiilidioksidipäästöjen kannalta se ei ole iso asia. Paljon tärkeämpää on liikenteen sähköistyminen ja varsinkin se, että kaukolämmön tuotannossa luovutaan kivihiilestä.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?