Hallitus siirtää vastuuta itseltään muille, mutta tavoite ei ole yhtä kuin strategia - Pääkirjoitus | HS.fi

Hallitus siirtää vastuuta itseltään muille, mutta tavoite ei ole yhtä kuin strategia

Hallituksella on hyviä tavoitteita, mutta niihin ei pitäisi pyrkiä vain sopimalla jokin ongelman poistava numero tai osoittamalla jokin toinen toimija, jonka kuuluu poistaa ongelma.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemän, viime toukokuun tilannetta mitanneen selvityksen mukaan vanhusten hoitajien määrä on kulkenut päinvastaiseen suuntaan kuin hallitus halusi.

21.11. 16:30

Hallitus lähetti esityksensä hoitotakuusta lausunnolle. Tavoitteena on, että enimmäisaika hoidon tarpeen arvioinnista hoitoon pääsyyn lyhenee. Tulevien hyvinvointialueiden on tarjottava hoito seitsemän päivän kuluessa. Nykyisin hoitoon on päästävä terveyskeskuksessa viimeistään kolmessa kuukaudessa.

Hallituksen tavoite on ihan oikea, hoitoa on vauhditettava. Mutta missä on strategia? Missä työvoima?

Samaan tyylin toimittiin, kun hallitus päätti vanhuspalvelulain muutoksesta, joka korjaa henkilömitoitusta ympärivuorokautisen tehostetun hoidon paikoissa. Ensi vuoden alussa oikeasti hoitoon osallistuvia tulee olla 0,6 työntekijää asiakasta kohden. Huhtikuun 2023 alusta heitä pitäisi olla 0,7.

Varhaiskasvatuksen henkilökunnan riittämättömyyteen on tarkoitus vastata vähentämällä mahdollisuuksia kiertää henkilöstömitoitusta koskevia sääntöjä.

Työllisyyttä hallitus päätti nostaa uudella työttömien työllistämisen toimintatavalla, kuntakokeilulla. Hallitus linjasi, että osa työ- ja elinkeinotoimiston asiakkaista siirtyy kuntien huoleksi, siis pois valtiolta. Kuntien tulee vastata siitä, että vaikeimmin työllistyvien työttömien joukko harventuu. Hyvä tavoite taas, mutta loppujen lopuksi päädyttiin vain siirtelemään vastuuta.

Työperäinen maahanmuuttokin nähtävästi sujuvoituu, sillä hallitus on esittänyt linjauksen, että oleskeluluvat on saatava käsiteltyä yhdessä kuukaudessa. Erityisryhmien oleskeluluville laskettiin vielä lyhyemmät, kahden viikon maksimikäsittelyajat.

Hoitajien määrä ei ole noussut vanhuspalveluissa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan hoitajia on yhä vähemmän. Työllisyyden kuntakokeilu meni sotkuksi.

Hallitus tuntuu sekoittavan tavoitteen ja strategian. Tavoitteesta ja sen numeroista ei ole paljon iloa, jos tavoitteen kirjaajalla ei ole käsitystä siitä, miten tavoitteeseen päästään käytännössä – siis siitä, mikä on strategia.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?