Antti Palola valittiin torstaina jatkamaan toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtajana seuraavan nelivuotiskauden. Tapahtunut ei ollut iso uutinen, kahdestakin syystä. Ensiksi: Palolan yksimielinen valinta oli varma jo etukäteen. Toiseksi: keskusjärjestöjen merkitys työmarkkinoilla pieneni huomattavasti, kun Elinkeinoelämän keskusliitto EK luopui keskitetyistä eli keskusjärjestötason työehtosopimuksista vuoden 2016 kilpailukykysopimuksen jälkeen.
Takana ovat vuodet, kun kolmen palkansaajajärjestön puheenjohtajat antoivat tähän aikaan vuodesta iltaöisin Etelärannan hissiaulassa synkkinä tai väsyneinä kommentteja neuvottelutilanteesta. Nykyisin työnantajapalatsissa käyvät tulonjakomielessä lähinnä ammattiliittojen johtajat. EK:n päätöksen koko merkitys alkaa paljastua vasta nyt.
Ennen palkansaajajärjestöjen edustajakokoukset saivat automaattisesti tilaa uutisista. Nykyisin vastaava kuulostaisi uutisminuuttien, palstatilan ja työvoiman hukkakäytöltä.
Ketä kiinnostavat STTK:n Palolan arviot meneillään olevasta liittokierroksesta? Aika harvaa, vaikka hän jyrisi puheessaan painavia sanoja työnantajien ja palkansaajien vastakkainasettelun voimistumisesta.
Palola on nyt 62-vuotias. Uuden nelivuotiskauden päätteeksi hän voi jäädä eläkkeelle. Sama koskee Akavan puheenjohtajaa Sture Fjäderiä, 63. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta on vajaata sukupolvea nuorempi, 55. Palolan ja Fjäderin jäädessä eläkkeelle Suomen työmarkkinat ovat todennäköisesti vielä hajautetummat – ja hajanaisemmat – kuin nykyisin. Nyt työnantajien tavoitteena ovat liittokohtaiset sopimukset, Metsäteollisuudessa jopa yrityskohtaiset sopimukset, paitsi UPM:llä, joka haluaa liiketoimintayksiköittäin solmitut sopimukset.
Keskusjärjestöt jatkavat toimintaansa, mutta niiden merkitys on koko ajan vähäisempi.
Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.