Jouluna kaikki saa olla yhtä kesken kuin muinakin päivinä - Pääkirjoitus | HS.fi

Jouluna kaikki saa olla yhtä kesken kuin muinakin päivinä

Suomi on maailman onnellisin maa, mutta moni voi huonosti. Jouluakin stressataan, vaikka se on rauhan ja rakkauden juhla.

Ranskalaiset Matthieu ja Meriam pysähtyivät glögille Tuomaan markkinoilla Helsingissä ennen joulua.

25.12.2021 2:00 | Päivitetty 25.12.2021 6:15

Joulun sanoma rauhasta ja rakkaudesta puhuttelee niitäkin, jotka eivät tunne olevansa kristittyjä. Ajatus Jeesus-lapsesta, joka tuo valon ja ilon pimeyden keskelle, on lohduttava.

Moni pitää kiinni joulun perinteistä, kuten lanttulaatikoista ja rosolleista, hautakynttilöistä ja joulurauhan julistuksesta. Ne sitovat meidät sukupolvien ketjuun ja tuntuvat turvallisilta.

Joulunpyhät katkaisevat työt ja kiireet. Silloin moni pysähtyy ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. On aikaa kohdata itsensä ja läheisensä. Useimmat saavat siitä iloa ja mielenrauhaa, mutta toisille se voi olla ahdistavaa. Yksinäisyys tai perheväkivalta ei katoa jouluna vaan voi saada jopa lisää voimaa.

Elämme yltäkylläisyyden keskellä, mutta silti moni voi huonosti. Yhä useampi nuori masentuu ja ahdistuu. Kasvava joukko ihmisiä tarvitsee myös psykiatrista sairaalahoitoa. Viime vuonna joka päivä keskimäärin kymmenen ihmistä jäi työkyvyttömyyseläkkeelle. Heistä suuri osa on nuoria aikuisia, jotka ovat vasta työelämänsä alussa.

Tiedot ovat pysäyttäviä ja herättävät kysymyksen, mistä tämä kaikki johtuu. Koronaviruspandemia on lisännyt pahoinvointia, mutta ongelmia oli jo sitä ennen. Varsinkin nuoret rohkenevat nyt hakea apua aiempaa herkemmin, mikä varmasti selittää osaltaan hoidon tarpeen kasvua.

Mielenterveyden ongelmia on hävetty kautta aikojen. Leimautumisen pelko on pakottanut vaikenemaan. Sodan jälkeisten sukupolvien elämää ovat varjostaneet vuosikymmeniä sodan traumat, surut ja pelot, joista vaiettiin liian pitkään. Kun tuskasta ei ole saanut puhua, sitä on paettu päihteisiin tai väkivaltaan. Nyt nuoret uskaltavat murtaa puhumattomuuden kulttuurin, ja häpeä alkaa toivottavasti väistyä.

Suomi on valittu jo useasti maailman onnellisimmaksi maaksi, mutta täällä puhutaan jatkuvasti uupumuksesta ja stressistä. On siis syytä miettiä, mikä meitä oikein uuvuttaa.

Yksi syy voi olla yksin pärjäämisen eetos, joka voi estää tukeutumasta toisiin ihmisiin. Yksilökeskeinen kilpailuyhteiskunta luo mielikuvan, että jokaisen pitäisi olla paras versio itsestään. Samalla unohtuu se, ettei elämä suju keneltäkään ilman kolhuja, menetyksiä ja harhapolkuja.

Lapsille ja nuorille olisi tärkeää saada kasvaa rauhassa, mutta monien elämää näyttävät rasittavan kilpailupaineet niin koulussa, harrastuksissa kuin ihmissuhteissakin. Koenumeroita olennaisempaa on, miten kasvetaan ihmiseksi.

Näyttää myös siltä, että tämän päivän nuoret pyrkivät mukautumaan heille asetettuihin normeihin sen sijaan, että kapinoisivat niitä vastaan. Nuoruuteen kuuluu haastaa aikuisten asettamia normeja, mutta jäävätkö some- ja koronavirusajan nuoret vaille tällaista yhteisöllistä kokemusta?

Asiantuntijat ovat havainneet, että nuoret jäävät liian usein paineidensa kanssa yksin. Lapsille ja nuorille annetaan liian varhain vastuuta asioista, joista he eivät yksin selviä. Omakanta-palvelussa oli pitkään rajoitus, joka esti huoltajan näkemästä yli 10-vuotiaan terveystietoja – aivan kuin huoltaja olisi lapsen pahin vihollinen.

Vanhemmat antavat lapsilleen aikaa enemmän kuin aiemmat sukupolvet, mutta onko vanhemmuuskin muuttunut suorittamiseksi?

Kouluissa yhteisöllisyys on heikentynyt varsinkin toisella asteella, kun jokainen oppilas laatii oman lukujärjestyksensä yksin. Ei ole enää luokkaa ja luokkakavereita, joiden kanssa voisi käydä koulupolun yhdessä läpi.

Oppilailta vaaditaan jo peruskoulussa tietoa, mihin ammattiin he aikovat suunnistaa. Monelle asia on hämärän peitossa vielä toisen asteen päättyessä. Jos koulu ja työelämä vaikuttavat suoritusputkelta, josta on vain jotenkin selvittävä läpi, uupumusta voi olla vaikea välttää.

Kohtuullisuus oli aikoinaan hyve, jonka voisi hyvin nostaa elämänohjeeksi myös nyt. Täydellisyyden tavoittelussa kukaan ei voi onnistua. Oman keskeneräisyyden hyväksyminen on hyvä pohja myös terveelle mielelle. Ihan okei riittää monessa asiassa. Lempeydellä pääsee usein pidemmälle kuin ankaruudella.

Jouluna asiat saavat olla yhtä kesken kuin muinakin päivinä. Heikkous ei ole häpeä vaan inhimillistä. Kun hyväksyy omat puutteensa, on helpompi sietää niitä myös toisissa. Kun arki on vaihtunut pyhäksi, on sopiva hetki pohtia, mitä itse kukin tarvitsee juuri nyt voidakseen hyvin.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?