Ihmiset ovat parempia kuin uskoisi - Pääkirjoitus | HS.fi

Ihmiset ovat parempia kuin uskoisi

Kajaanilainen Hellä-Vappu Keränen kohtasi kauppamatkallaan niin paljon tuntemattomien ihmisten hyvyyttä, että päätti kirjoittaa siitä kirjeen Helsingin Sanomille.

24.12.2021 2:00 | Päivitetty 24.12.2021 9:04

Eläkkeellä oleva opettaja Hellä-Vappu Keränen lähti muistisairaudesta kärsivän 86-vuotiaan aviomiehensä kanssa ostoksille Kajaanissa syksyllä. Kauppamatka vahvisti hänen uskoaan ihmisten hyvyyteen.

”Tulin puolisoni kanssa taksilla ostoksille”, Keränen kertoo Helsingin Sanomille lähettämässään kirjeessä. ”Kohtelias kuljettaja auttoi tietysti huonohkosti liikkuvan puolisoni alas autosta, ja minä menin hakemaan ostoskärryä, mutta enpä ehtinytkään, kun luokseni tuli herrasmies hymyillen ja sanoen. ’Olkaa hyvä, rouva. Tässä teille kärry avuksi ostoskierroksellenne.’ ”

Ensin Keräset menivät hoitamaan asioitaan pankkiin. Pankissa oli jonoa, mutta jonossa odottava mies tuli antamaan pariskunnalle oman pienemmän jonotusnumeronsa.

Pankkiasioiden hoitamisen jälkeen oli aika lähteä ruokaostoksille.

”Iäkäs puolisoni alkoi kuitenkin väsyä, joten laitoin hänet vihanneshyllyjä vastapäätä olevalle penkille istumaan ja lähdin ruokatavaroita keräämään. Kun tulin takaisin, oli hänen seuranaan kaupan ystävällinen myyjätär kysymässä, miksi hän istui siinä yksin. Kuultuaan väsymyksestä hän oli tuonut istujalle jotakin raikasta hedelmäjuomaa, jonka tietysti aioin maksaa kassalla. Ei tarvinnut. Talo tarjosi!”

Ostosten kanssa taksiin päästyään rouva Keränen huomasi, että lompakko oli pudonnut hänen taskustaan. Hän jätti miehensä autoon odottamaan ja lähti etsimään lompakkoaan.

”Kun lähestyin tiskiä, näin että siellä oleva henkilö oli puhelimessa. Harmi, ajattelin, mutta sitten kuulin, kun hän tuntui sanovan puhelimeen, että tuolta hän tuleekin (tunsi minut, kun olin juuri käynyt hänen luonaan). Ihmettelin tietysti, kenelle hän soittaa tulostani. Selvisi, että hän soitti pojalleni, jonka numero oli selvästi näkyvillä ICE-tietona lompakkoni sisäsivulla.”

Mediaa seuraavat tiesivät jo kauan ennen koronavirusepidemiaakin, että rikokset, onnettomuudet ja muut ikävät asiat saavat paljon enemmän huomiota kuin hyvät asiat. Lentokoneen putoaminen on uutinen, ei miljoona onnistunutta lentoa.

Ikävien asioiden uutisointi perustui toimittajien pitkään ammattikokemukseen, jota myös arvosteltiin: ehkäpä kyse oli vain toimittajien kyynisyydestä?

Nyt kun ihmisten uutisten seuraamisesta kerätään dataa, vanha käsitys on kuitenkin todistettu oikeaksi: kielteiset uutiset kiinnostavat yleisöä enemmän kuin myönteiset.

Aihetta on myös tutkittu uusin menetelmin. Kaksi vuotta sitten julkaistiin tuhannelle koehenkilölle 17 maassa tehty tutkimus, joka todisti ihmisten kaikkialla maailmassa reagoivan kielteisiin uutisiin vahvemmin kuin myönteisiin. Tutkijat ovat selittäneet tätä sillä, että selviytyäkseen ihmisaivojen on täytynyt oppia reagoimaan vaaroihin.

Kun negatiivinen kerran kiinnostaa, sitä toimittajat tarjoavat ja algoritmit valitsevat – liikaakin. Kivikaudella käärmeisiin ja suurpetoihin törmättiin harvoin, mutta globaalissa uutisviidakossa uhkat käyvät päälle koko ajan.

Siinä on hyvät puolensa: uhkista kertominen auttaa ihmisiä välttämään vaaroja, ja yhteiskunnallisista ongelmista raportointi auttaa toivottavasti korjaamaan niitä.

Kääntöpuolena on kuitenkin se, että ihmiset saavat mediaa seuraamalla aivan liian synkän kuvan todellisuudesta. Tästä muistutti menestyskirjoissaan ruotsalaislääkäri Hans Rosling, joka osoitti lukuisten esimerkkien avulla, että suurin osa ihmisistä arvioi asioiden olevan paljon huonommin kuin ne oikeasti ovat. Kaikkien sota-, rikos- ja terrorismiuutisten keskellä on vaikeaa uskoa, että ihmiskunta elää nyt historiansa vähiten väkivaltaista aikaa.

Tämä ristiriita konkretisoitui tänä vuonna esimerkiksi Koskelan teinisurman uutisoinnissa. Ahdistavasta henkirikoksesta huolimatta koulukiusaaminen ja nuorten kokema väkivalta ovat selvästi vähentyneet.

Median seuraamisen on todettu lisäävän ihmisten stressiä ja ahdistusta. Erityisen mustalta maailma näyttää, jos sitä seuraa sosiaalisesta mediasta, jossa korostuu paitsi negatiivisuus myös jatkuva riitely.

Kysymys siitä, onko ihminen pohjimmiltaan hyvä vai paha, on kiinnostanut ihmisiä niin kauan kuin filosofista pohdintaa on ollut. Sosiaalisen median ilkeyden äärellä on helppo kallistua kirkkoisä Augustinuksen ja filosofi Thomas Hobbesin kannalle ja ajatella, että ihminen on pohjimmiltaan kelvoton olento. Ihmisen perushyvyyttä puolusti esimerkiksi ranskalaisfilosofi Jean-Jacques Rousseau. Samoilla linjoilla nykyään on hollantilainen Rutger Bregman kirjassaan Hyvän historia.

Ikuisuuskysymystä on tutkittu myös uusilla menetelmillä. Vuonna 2010 Yalen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että hyvinkin pienet vauvat leikkivät mieluummin kiltisti käyttäytyvän kuin tuhman hahmon kanssa. Samoihin tuloksiin on tultu aikuisillekin tehdyissä sosiaalipsykologisissa kokeissa: kiltteys on ihmisen käyttöasetus.

Oikeassa elämässä tämä ei tietenkään aina toteudu, mutta kuitenkin paljon useammin kuin useimmat meistä uskovat – ja varsinkin niin käy Suomessa. Eurobarometrissa vuonna 2018 neljä viidestä suomalaisesta ilmoitti luottavansa maanmiehiinsä. Osuus oli suurempi kuin missään muussa EU-maassa.

Se luottamus perustuu ihmisten kokemuksiin siitä, millaisia me suomalaiset toisillemme olemme – emme ehkä somessa, mutta oikeassa elämässä. Lompakko palautetaan kadottajalle, liukastunut autetaan jaloilleen, hankeen juuttunut auto pusketaan porukalla takaisin tielle, ja iäkästä pariskuntaa autetaan ostosten kanssa.

Ostosmatkansa päätteeksi Hellä-Vappu Keränen ja hänen miehensä pääsivät taksilla turvallisesti kotiin, eikä ihmisten avuliaisuus loppunut siihenkään. Ensin taksikuski kantoi ostokset hissille asti, sitten naapuri tarjoutui kantamaan kassit kotiovelle.

”Kirjeeni alussa esitin kysymyksen: ovatko suomalaiset ystävällisiä ja rehellisiä? OVAT, ainakin täällä Kainuussa! Sen todisti selvästi ostosmatkalla vietetty puolitoistatuntinen sateisena lokakuun päivänä A.D. 2021. Näissä mietteissä. Hyvää Joulua ja Upeaa uutta Vuotta toivottaen, Hellä-Vappu Keränen.”

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?