Afganistanin tyttöjä ei saa tappaa pakotteilla nälkään - Pääkirjoitus | HS.fi

Afganistanin tyttöjä ei saa tappaa pakotteilla nälkään

Pankkijärjestelmän kuristaminen uhkaa luhistaa yhteiskunnan lopullisesti ja aiheuttaa todellisen nälkätalven.

Lapset keräävät puistosta keppejä polttopuiksi Kabulissa marraskuun lopussa. Kylmä talvi on tulossa.

1.1. 16:30

Otettuaan elokuussa vallan Afganistanissa Taleban-liike yritti hälventää mainettaan naisten ja tyttöjen julmana sortajana. Talebanin edustajat lupailivat, että tytöt saavat jatkaa koulua ja naiset työssä käymistä ja että heidän oikeuksiaan kunnioitetaan islamin oppien mukaisesti.

Todellinen kehitys on vienyt toiseen suuntaan. YK:n Gender Alert -raportin mukaan naisten ja tyttöjen oikeuksia on riisuttu nopeaa tahtia.

Yli 12-vuotiaat tytöt eivät ole päässeet elokuun jälkeen kouluun kuin harvoissa provinsseissa. Isojen tyttöjen luokat olivat tyhjillään myös kabulilaisessa yksityiskoulussa, jossa HS vieraili (HS 19.12.). Kabulin kaupungin naistyöntekijöille on annettu lupa palata töihin vain, jos heidän tehtäviään ei voi hoitaa mies. Tapaninpäivänä Taleban ilmoitti, ettei nainen saa matkustaa yli 72 kilometrin matkaa, ellei hänellä ole saattajanaan miespuolista lähisukulaista.

Naisten oikeuksien polkeminen on yksi syy, jolla Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat perustelleet pakotteitaan Talebanin hallitsemalle Afganistanille. Rankaisutoimet osuvat kuitenkin karmealla tavalla tavallisiin afganistanilaisiin.

Afganistanin talous pyöri 20 vuotta paljolti ulkomaiden ja kansainvälisten järjestöjen rahavirtojen varassa. Nyt miljoonat afganistanilaiset ovat menettäneet työnsä. Opettajat ja hoitajat ovat jatkaneet työntekoa, mutta eivät ole kuukausiin saaneet palkkojaan.

Yhdysvallat on jäädyttänyt Afganistanin keskuspankin miljardien dollarien varat, joista iso osa sijaitsee Yhdysvalloissa. Pakotteiden vuoksi ulkomaiset pankit eivät aina siirrä Afganistaniin edes avustusjärjestöjen rahalähetyksiä. Käteinen on lopussa Afganistanin pankeista, eivätkä tavalliset ihmiset saa nostettua omia rahojaan, joita he kipeästi tarvitsisivat.

Romahdus on niin täydellinen, että 95 prosentilla afganistanilaisista ei ole Maailman ruokaohjelman WFP:n mukaan tarpeeksi ruokaa. Puolta väestöstä uhkaa jo suoranainen nälänhätä. Unicef varoittaa, että miljoona lasta on vaarassa kuolla talven aikana.

Yhdysvaltojen ja kansainvälisen yhteisön on nopeasti lakattava kuristamasta Afganistania tavalla, joka luhistaa koko yhteiskunnan. Tyttöjen oikeuksia pitää puolustaa, mutta heitä ei saa omien oikeuksiensa nimissä tappaa nälkään.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?