Sisäministeriö julkisti torstaina selvityksen, jossa pohditaan ratkaisuja pitkään Suomessa ilman oleskeluoikeutta olleiden tilanteeseen. Ministeriössä virkatyönä tehty selvitys herätti jo ennalta paljon huomiota ja laajaa keskustelua, sillä ministeriön tiedettiin etsivän keinoja myös oikeudetta Suomessa olevien oleskelun laillistamiseksi. Keskustelua syntyikin, kun selvitys ehdotti noin 3 000 ihmisen ryhmän oleskelun laillistamista kertaluonteisena toimena.
Paperittomien kertalaillistamisen vastustajien on syytä esittää oma ratkaisunsa
Kyse on pitkälti ihmisistä, jotka saapuivat Suomeen vuosina 2015–2016 osana turvapaikanhakija-aaltoa ja jäivät maahan kielteisistä turvapaikkapäätöksistä huolimatta. Heitä on noin 3 000, joukossa noin 300 perheidensä kanssa elävää alaikäistä.
Suomeen saapuneita turvapaikanhakijoita Siikajärvellä lokakuussa 2015.