Waltarin kotimuseo olisi kulttuuriteko

Mika Waltarin kodin suojeleminen museoksi on liian hieno tilaisuus ohitettavaksi.

Kirjailija Joel Elstelä kuvattuna isoisänsä Mika Waltarin kodissa marraskuussa.

17.3. 2:00

Kello käy haaveelle Mika Waltarin kodin muuttamisesta kotimuseoksi. Kirjailijan perikunta olisi hankkeeseen valmis, mutta rahoitusta asunnon hankkimiseen ja toiminnan pyörittämiseen ei ole löytynyt. Asunto on jo myynnissä, joten tilaisuus on valumassa käsistä.

Se olisi suuri sääli, sillä Waltari on kansainvälisesti tunnetuimpia kirjailijoitamme, jonka koti on säilynyt alkuperäisessä asussa ja sijaitsee keskellä kaupunkia. Kotimuseolla olisi erityinen arvo Helsingille, sillä suomalaiskirjailijoiden joukossa Waltari oli harvinainen tapaus: urbaani kosmopoliitti.

Maailmalla kotimuseot ovat turistien suosiossa, sillä niissä pääsee ihmistä lähelle. Suomessa kotimuseonsa ovat saaneet esimerkiksi Jean Sibelius, Akseli Gallén-Kallela ja Urho Kekkonen, mutta köyhien suomalaiskirjailijoiden kodit ovat harvoin jälkipolville säilyneet, omalaatuisena poikkeuksena Aleksis Kiven kuolinmökki Tuusulassa.

Mika Waltarin kodin pelastaminen museoksi olisi kulttuuriteko, joka odottaa tekijäänsä.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?