Putinin patriarkan puheista puuttuu vain lähimmäisenrakkaus

Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill on Venäjän hyökkäyksen alettua saanut hätkähdyttävillä puheillaan huomiota myös lännessä.

Moskovan patriarkka Kirill jumalanpalveluksessa Kristus Vapahtajan katedraalissa Moskovassa helmikuun lopulla.

17.3. 2:00

Moskovan patriarkka Kirill on viime aikoina saanut taas paljon huomiota myös lännessä. Venäjän ortodoksisen kirkon johtaja on lausunnoissaan ja saarnoissaan tukenut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja pyrkinyt antamaan hyökkäykselle hengellisiä perusteita. Tämä on käytännössä tarkoittanut lännen ja Ukrainan syyttämistä kovin ja usein hätkähdyttävin sanoin.

Sovintosunnuntain saarnassaan puolitoista viikkoa sitten patriarkka selitti sodan johtuvan siitä, että Itä-Ukrainassa ei hyväksytty ”maailman valtiaiksi itsensä julistaneiden” eli lännen tarjoamia ”niin sanottuja arvoja”, joista hän nosti esiin ”homoparaatit” eli pridekulkueet. Ortodoksisuuden sunnuntaina viime viikonloppuna patriarkka taas sanoi, että nykyisin Ukrainassa patriarkan nimen muistaminen jumalanpalveluksissa on paikoin mahdotonta ”juutalaisten pelosta”.

Maininta ”juutalaisten pelosta” herätti ymmärrettävästi huomiota. Etenkin kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on juutalainen. Virallisesti kyse oli toki vain Johanneksen evankeliumin 19:nnen luvun 38:nnen jakeen siteeraamisesta. Eksegetiikassa kohdan tulkitaan viittaavaan pitkälti maalliseen esivaltaan, ja niin patriarkkakin sitä käytti. Hän viittasi Ukrainan ortodoksisen kirkon alkuvuodesta 2019 saamaan itsenäisyyteen eli autokefaliaan, mikä tarkoitti irtaantumista Moskovan patriarkan alaisuudesta. Venäjä vastusti sitä.

Silti huomio oli perusteltua. Patriarkka olisi helposti löytänyt Raamatusta jonkin toisenkin termin lainattavaksi. Puheet eivät ole vahinko.

Kirill nousi Moskovan ja koko Venäjän patriarkaksi alkuvuodesta 2009. Kaudellaan hän on ajanut ortodoksisen kirkon taas tiukasti kiinni valtioon.

Se ei sinänsä ole poikkeuksellista. Venäjän ortodoksisen kirkon historian päälinja on alisteisuus maallisille vallanpitäjille. Joidenkin tutkijoiden mukaan tämä Venäjän kirkon vanha asema jopa osaltaan selittää, miksei Venäjälle koskaan kehittynyt oikeusvaltiota. Toisin kuin lännessä, Venäjällä keisarin rinnalla ei ollut toista valtakeskittymää.

Keisari Pietari Suuri lakkautti patriarkan tehtävän 1700-luvulla ja määräsi tilalle pyhän synodin, joka oli käytännössä ministeriö ja osa valtion hallintorakennelmaa. Uusi kirkolliskokous saatiin järjestettyä ja patriarkan tehtävä palautettua vasta tsaarinvallan kukistuttua vuonna 1917. Pian bolševikit saivat kuitenkin virallisesti vakiinnutettua ateistisen neuvostovallan ja aloittivat kirkon vainon. Kommunistit lähes tuhosivat kirkon ennen toista maailmansotaa. Sodan aikana se sai hiukan tilaa ja pystyi jotenkin toimimaan sen jälkeenkin.

Neuvostovallan romahdettua kaikki instituutiot olivat neuvostoliittolaisia. Kirkko näytti poikkeukselta, joten ihmiset pitivät sitä neuvostoaikaa edeltäneiden perinteiden säilyttäjänä. Ortodoksisuudesta tuli monen silmissä keskeinen osa venäläisyyttä. Tässä innostuksessa jäi huomaamatta, että kirkostakin oli tullut neuvostoliittolainen.

Patriarkka Kirillin kaudella Venäjän ortodoksinen kirkko muistuttaa taas ministeriötä.

On vaikea sanoa, olisiko muita vaihtoehtoja ollut Vladimir Putinin Venäjällä, mutta Kirill ei puolustanutkaan kirkon asemaa. Hän ryhtyi Putinin takuumieheksi ja vahvisti kirkon roolia valtiollisen ideologian turvaajana. Niinpä nyt sodan aikana kirkon johdon puheet seuraavat kuuliaisesti Kremlin sanelemaa linjaa. Siinä paino on Kremlin omalla tulkinnalla neljännestä käskystä – ja viides käsky jää huomiotta.

Patriarkalta voi vastakin odottaa kovia puheita. Paitsi kun pitäisi tuomita tavallisten ihmisten pommittaminen Mariupolissa, Harkovassa ja Kiovassa.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?