Sota vetää hetken henkeä

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on sujunut huonosti ja pysähtynyt paikalleen. Lähiviikkojen aikana Venäjällä on edessään iso päätös.

27.3. 2:00 | Päivitetty 27.3. 6:28

Jokaisella on suunnitelma, kunnes tulee turpiin, sanoi nyrkkeilijä Mike Tyson.

Vladimir Putinilla oli suunnitelma, kunnes Ukraina löi turpiin Venäjän armeijaa. Venäjän hyökkäyksen kärkenä 24. helmikuuta olivat helikopterien kuljettamat erikoisjoukot, joiden tehtävänä oli vallata Hostomelin lentokenttä sillanpääksi Kiovan valtaukseen. Samalla olisi eliminoitu Ukrainan johto.

Operaatio olisi voinut lannistaa ukrainalaisten taistelutahdon, kuten kävi Krimillä vuonna 2014. Silloin Putinia voitaisiin tänään juhlia sotilasnerona ja Venäjän sankarina.

Suunnitelma ei onnistunut, sillä juuri tällaista iskua ukrainalaiset olivat odottaneet. Yhdysvaltojen tiedustelutiedoistakin oli varmasti apua. Tärkeintä oli, että tällä kertaa ukrainalaiset taistelivat. Se tuli yllätyksenä niin Venäjän johdolle kuin sotilaillekin, jotka kuvittelivat ukrainalaisten ottavan heidät kukkasin vastaan.

Epäonnistumisen jälkeen Venäjä ei ole saanut hyökkäystä uudestaan vauhtiin. Joukot eivät olleet valmistautuneet suureen sotaan, eikä niitä edes ollut tarpeeksi Ukrainan kokoisen maan valtaamiseen. Venäjä oli voittanut kaikki Putinin kauden sodat, mutta Ukrainan sotaan verrattuna ne olivat pieniä operaatioita.

Parhaiten Venäjä on menestynyt etelärannikolla, jossa venäläisjoukot saavat tulitukea ja huoltoa suoraan mereltä. Sielläkin venäläisillä on silti ollut suuria vaikeuksia valloittaa kaupunkeja. Mariupolissa runsaat 3 000 ukrainalaissotilasta on pitänyt jo kuukauden ajan puoliaan piirittäjien viisinkertaista ylivoimaa vastaan.

Kaupunkisodassa korostuvat yksittäisen sotilaan aloitekyky ja taistelutahto. Venäjällä molemmista on puutetta. Se ei ole ihme, täytyyhän sotilaiden ihmetellä, mitä he Ukrainassa tekevät, kun ukrainalaiset eivät heitä sinne halua. Venäläiset ovat jo nähneet, ettei kyse ole veljeskansan vapauttamisesta natsijuntan kynsistä vaan valloitussodasta.

Ankarat miestappiot ovat saaneet Venäjän armeijan palaamaan perinteiseen sotaoppiin: murskaavaan tulenkäyttöön. Pelkillä ohjuksilla sotaa ei kuitenkaan voiteta. Venäjän nykyjoukot eivät riitä uusiin hyökkäyksiin. Lisäksi Ukrainan odotetaan lähiviikkoina tuovan reservejään rintamalle. Viime päivinä Ukraina on siirtynyt pelkästä puolustuksesta myös vastahyökkäyksiin varsinkin Kiovan lähistöllä.

Venäjän materiaaliset resurssit ovat lopulta ylivoimaiset. Ukraina ei voi tätä sotaa voittaa. Mutta voiko Ukraina estää Venäjää voittamasta?

Sota on enemmän kuin rautaa. ”Sotilastoimintaa ei koskaan suunnata pelkkiä materiaalisia voimia vastaan: se kohdistetaan aina niiden takana oleviin moraalisiin voimiin, eikä niitä kahta voi erottaa”, sanoi sotateoreetikko Karl von Clausewitz (1780–1831).

Materiaalinen voima ilman moraalista voimaa on kuin ukrainalaiselle pellolle hylätty panssarivaunu.

Ukrainalaiset ovat muistuttaneet pitkän rauhan pehmentämille eurooppalaisille, että joskus on taisteltava sen puolesta, mihin uskoo – tai menettää sen. Se on hyvä opetus.

Rintamilla on nyt petollisen hiljaista. Sota vetää henkeä. Kuukauden taistelujen jälkeen sotilaiden täytyy antaa levätä. Rivejä täydennetään, varusteita korvataan, joukkoja järjestellään uusiksi.

Sodan ensimmäisen vaiheen kulminaatiopiste nähdään lähiaikoina Mariupolissa. Jos Venäjä ei onnistu valtaamaan kaupunkia, venäläiset ovat epäonnistuneet nöyryyttävästi. Jos Venäjä valtaa Mariupolin, se saa maareitin Donbasista Krimille.

Silloin Venäjällä on ison päätöksen hetki: julistaako se sodan voitetuksi vai kasvatetaanko panoksia? Onko Putinin pakko saada Kiova? Se vaatisi paljon lisää joukkoja, siis jonkinlaista liikekannallepanoa. Merkkejä siihen ryhtymisestä vahditaan tarkasti, mutta vielä niitä ei ole nähty. Venäjä voi myös turvautua kemiallisiin aseisiin tai jopa taktisiin ydinaseisiin.

Se olisi mielettömyyttä, mutta niin on ollut koko tämä sota. Sitä, mitä Venäjä sodalla tavoitteli, maa ei tule saamaan, eikä se, mitä Venäjä sodalla ehkä saa, tule olemaan missään suhteessa siihen, mitä sodan vuoksi uhrataan. Ainakin se tiedetään varmasti jo nyt, kuukauden sotimisen jälkeen.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?