Ukrainan EU-jäsenyydelle tulee sanoa ”kyllä, mutta”

Ukrainalle on tarjottava oikea suunta, vaikka maan taipale EU-kuntoon on valtavan pitkä.

Ranskassa presidentti Emmanuel Macronin vaalitilaisuudessa liehui Ranskan ja EU:n lippujen lisäksi Ukrainan lippu.

19.4. 2:00 | Päivitetty 19.4. 8:03

Ukrainan taisteluista Irpinistä levisi maailmalle surullinen valokuva. Nainen oli yrittänyt turhaan paeta kodistaan Venäjän tykistön tulitusta. Kuvassa oli kuolleen käsi auenneena, käden vieressä maassa avainnippu ja nipussa pyöreä sininen lätkä. Sen reunaa kiersi keltaisten tähtien ympyrä.

Ukraina on toivonut Natolta lisää aseellista apua ja pääsyä Euroopan unioniin. Kumpaakaan toivetta ei pidä tyrmätä.

Kun unionia laajennettiin vuosituhannen alussa Itä-Euroopan valtioilla, läntisen Euroopan toive oli, että jäsenyys avaisi näille maille oven, josta ne pääsisivät pakenemaan Venäjän vaikutuspiiristä.

Ukrainan sota osoittaa, kuinka vaarallista on jäädä Venäjän vaikutusalueeseen ilman kestäviä sidoksia länteen.

Euroopan unioni asetti jäseneksi hyväksyttävälle maalle pitkän listan vaatimuksia vuonna 1993. Lista tunnetaan nimellä Kööpenhaminan kriteerit.

EU:n mukaan jäseneksi voidaan ottaa maa, jonka hallinto on vakaa. Hallinnon on kyettävä takaamaan, että maassa kunnioitetaan ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatetta ja demokratian pelisääntöjä. Lisäksi maassa on oltava markkinatalous, joka pärjää kilpailussa.

Ukraina ei täytä näitä kriteereitä. Ei tietenkään nyt sodan aikana, mutta se ei tehnyt niin myöskään ennen sotaa.

Hallinnon ja oikeusjärjestelmän välinen suhde on perinteisesti Ukrainassa ollut liian läheinen ja korruptio on ulottunut lähes kaikkialle. Ukrainan hallinto muutti suuntaa parempaan sen jälkeen, kun Venäjä-mielinen presidentti Viktor Janukovytš menetti asemansa vuonna 2014. Silti matka EU-kelpoisuutta kohti on edennyt hitaasti.

Demokratian ja ihmisoikeuksien tilaa seuraava amerikkalainen Freedom House -järjestö kertoo, että puutteita on ollut Ukrainassa vuoden 2014 jälkeenkin paljon: vähemmistöjen oikeuksia ei ole kunnioitettu tarpeeksi, ja oikeusjärjestelmä on päätynyt jarruttamaan korruption vastaista työtä.

Ukraina on suuri maatalousmaa, mutta kilpailukykyinen markkinatalous se ei ole ollut koskaan.

EU-maissa on muistutettu siitäkin, että sotaa käyvää maata ei voida ottaa unioniin. Tässä muistutuksessa hukkuu aikakäsitys. Ei kukaan tosissaan kuvittele, että Ukraina tulisi tuosta vain ja keskellä sotaa täysjäseneksi. Sota loppuu joskus, ja prosessin voisi aloittaa – sotamies Švejkiä mukaillen – sodan jälkeen kello kuusi.

Itä-Euroopan maat avasivat oven omasta vapaasta tahdostaan 1990-luvulla sellaisena hetkenä, kun Venäjä ei Neuvostoliiton sortumisen jälkeen ollut niin mustasukkainen etupiiristään kuin nykyisin. Samasta ovesta livahti aiemmin Suomi samoin turvallisuushakuisin toivein.

Ei nyky-Venäjä varmaan Ukrainan EU-jäsenyydestäkään pitäisi, mutta eiköhän Venäjä ole jo pahimman puolensa Ukrainalle näyttänyt. Eikä Ukrainan EU-jäsenyys tunnu ärsyttävän Venäjän päättäjiä niin paljon kuin Ukrainan kaipaama Nato-lähentyminen.

EU-jäsenmaiden ei pidä sanoa Ukrainalle ”ei, koska”, vaan ”kyllä, mutta”. Viestin pitäisi olla sellainen, että prosessi jäsenyyteen voidaan aloittaa ja lähentymisestä koituu Ukrainalle taloudellisia etuja tipoittain edistymisen mukaisesti. Samalla pitää tehdä selväksi, että prosessi voi viedä ainakin vuosikymmenen.

Ukraina ansaitsee sen, mitä Itä-Euroopasta mukaan tulleille jäsenmaille tarjottiin menestyksellisesti: turvaa Venäjän varalta ja parempaa elintasoa.

Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Luitko jo nämä?